skip to Main Content

Näitä Savon vanhoja väestöoloja katseltaessa ei ole unohdettava sitä, että suhteellisen pitkäaikainen, voimakas väestönkato samoin kuin toisaalta väkiluvun runsas lisääntyminenkään eivät jää ainutkertaisiksi, irrallisiksi tapauksiksi väestönkehityksen vaiheissa. Niiden vaikutus saattaa näet tuntua vielä myöhemminkin, tosin miltei huomaamattomiin lieventyneenä väkiluvun supistumisena tai lisääntymisenä silloin, kun mainitut harventuneet tai tihentyneet ikäluokat ovat ehtineet uutta sukupolvea tuottamaan. Väestön ikärakenteessa nämä maakunnan asujainten läpikäymät vaiheet näkyvät jotensakin selvästi. Suurten joukkojen ikärakennetta voidaan kuvata piirroksella, ikäpyramidilla, jonka huippuna ovat vanhimmat ja kantana nuorimmat ikäluokat. Mikäli väestö on saanut häiriöittä ja luonnonmukaisesti lisääntyä, tämä pyramidi on sangen tasakylkinen, kantaansa kohti voimakkaasti levenevä kuvio, kun taas sodat ja ankarat tauti- ja nälkäajat lyövät selvästi näkyviä lovia pyramidin kylkiin niiden ikäluokkien – tavallisesti lasten – kohdalle, jotka kulloisistakin syistä ovat herkimmin joutuneet tuntemaan sattuneiden väestöntuhojen vaikutuksia.

Jos Savon väestön Uudenkaupungin rauhan jälkeisvuoden ikärakenteesta olisi olemassa tarkkoja tietoja, piirtyisi niistä – kaiken sen nojalla päätellen, mitä yleensä tiedetään maamme 1600-luvun loppupuolen ja Isonvihan aikaisista väestöoloista – ikäpyramidi, jossa todennäköisesti noin 25-vuotisten ja alle 10-vuotisten kohdalla selvästi näkyisi edellisen vuosisadan Suurten kuolovuosien (1696–1697) ja varsinaisen Isonvihan ajan (1713–1721) tuottama tuho. Silloiset väestötappiot tuntuivat näet yli 50- ja alle 35-vuotisten kohdalla vielä vuosisadan puolivälinkin vaiheilla (1749), jolloin Savon papisto laati ensimmäisiä väkilukua ja sen rakennetta koskevia ilmoituksia vasta perustettua tilastolaitosta varten. Koska vuoden 1749 väkilukutaulujen tietoja seurakuntalaisten jakautumisesta 5-vuotisiin ikäryhmiin ei tietenkään kaikkiin yksityiskohtiinsa nähden voitu alussa vielä saada täysin luotettaviksi ja Porvoon konsistori myös mitätöi papistonsa vuoden 1750 taulustotyöt monien niihin sisältyneiden virheellisyyksien takia, on sanottujen vuosien tauluaineiston asemesta parempi hahmotella pääpiirteet silloisen Savon kokonaisväestön ikärakenteesta käyttämällä vasta vuoden 1751 epäilemättä jo melkoista tarkempia tietoja.25

Vuoden 1751 savolaisia oli tasaluvuin 54000 henkeä ja näistä noin 55 % nuorta väkeä eli alle 25-vuotisia nuorukaisia ja neitoja ja pihoilla ja pirtin sillalla pyöriviä lapsia. Niistä ajoista, 1720-luvulta pitäen, jolloin nämä olivat syntyneet, Savon väestön ikäpyramidi oli saanut kehittyä häiriöittä lukuun ottamatta Hattujensodan (1741–1743) aiheuttamaa lievää kutistumista 15–19-vuotisten ikäluokassa. Mutta väestörungon vanhempien osien kohdalta, noin 30-vuotisista lähtien, savolaisten ikäluokittainen ryhmitys poikkeaa melkoisesti normaalirakenteisen ikäpyramidin hahmosta. Siinä näkyvät selvästi menneiden kovien aikojen jättämät arvet, esimerkiksi kutistumana 30–40-vuotisten, siis varsinaisina Isonvihan vuosina syntyneiden, kohdalla. Niinpä myös Hattujensodan soturi-ikäinen sukupolvi oli vuosien 1713–1721 alhaisen syntyneisyyden kutistama. Mutta lisäksi on huomattava, että aina 60–65-vuotisiin, toisin sanottuna jo 1680-luvun loppupuolella syntyneisiin, saakka Savon väestön ikäluokat pysyivät miltei tasavahvuisina. On kuin niissäkin olisi vielä näkynyt ankaran karsinnan jälki. Kaikkein vahvimmat ja elinkykyisimmät, jotka olivat läpäisseet 1690-luvun nälkävuodet ja 1710-luvun raskaan vainon ajan, elivät sitkeästi edelleenkin korkeaan ikään saakka.

Tällaisten yhteiskuntaa syvältä kouraisseiden häiriöaikojen jäljet olivat jo miltei täysin hävinneet vuonna 1760 ja etenkin siitä väestöstä, joka vuosisadan taittuessa toiseksi eli Savon maassa. Vuoden 1800 savolaisten ikäryhmitystä kuvastava pyramidi on näet tyypillinen häiriöttömän väestönkehityksen kuvio, ja erittäin selvästi siitä näkyy Savon väestön voimakas 1700-luvun loppupuolella tapahtunut lisääntyminen. Miespuolisessa väestönosassa on vain 30–34-vuotisten kohdalla jonkin verran ikäluokan kutistuneisuutta, mikä ilmeisesti oli Kustavin-sodan (1788–1790) tappiovaikutusta silloisiin 20–24 vuoden ikäisiin miehiin.

Maakunnan väestön ikärakenteen suotuisa yleiskehitys jatkui sitten edelleenkin. Viiden vuosikymmenen kuluttua (1850) se näet piirtyy erittäin leveäkantaisena pyramidina, jonka miltei jokainen ikäluokka ukoista ja mummoista lähtien oli edellistänsä sankempi. Vain Suomen­ sotaan (1808–1809) ja 1830-luvun tautiaikoihin liittyneet väestötappiot supistivat silloisia nuoren väen ikäpolvia pyramidin kyljissä myöhem­min näkyviksi kuroutumiksi, sota- ja tautikuolleisuuden jäljiksi. Se, miten tässä esitetyn väestöhistorian viimeinen surkea vaihe, 1860-luvun hirvittävä nälkäaika, heijastui Savon kansan myöhemmässä ikä­ rakenteessa, jää kuitenkin jo toisen kertojan kuvattavaksi seikaksi.26 Mutta sota-, tauti- ja nälkäaikojen merkit näkyvät vain määrättyjen ikäluokkien supistumisena. Ne eivät toki vielä muuta koko väestön ikärakennetta, joka luonnonmukaisesti on aina sellainen, että jokainen nuorempi ikäluokka on jäsenmäärältään vanhempaansa suurempi. Savon väestön ikäryhmitys pysyi tällaisena koko käsiteltävänä olevan ajan. Siinä näkyi miltei aina sangen selvänä runsaan syntyneisyyden merkki, nuorempien ikäpolvien ja eritoten nuorimman vuosiluokan erinomainen vahvuus. Tämä savolaisväestön ikärakenteen suhteellinen muuttumattomuus näkyy myös numeroista, jotka osoittavat, kuinka monta prosenttia väestöstä kuului noina tarkastettaviksi valittuina vuosina (1751 ilman Rautalampea) vanhojen eli yli 64-vuotisten, keski-ikäisten eli 15–64-vuotisten ja nuorten eli alle 15-vuotisten muodostamiin ikäluokkiin.

Tässäkin asetelmassa näkyy selvästi savolaisvanhusten suhteellinen runsaus vielä vuoden 1751 kohdalla (7.1 %). Tosin näitä ensimmäisiä väestötauluja laatineilla papeilla, kuten sen ajan eläjillä yleensäkin, oli taipumusta liioitella ihmisten ikävuosia. Kurttuiset naamat ja savuisen elämän vetistämät silmät, fyysisen rappion varhaiset merkit, saattoivat virhemainintoja hyvinkin synnyttää ja lisätä. Niinmuodoin väkiluku­ tauluihin merkitty vanhusten määrä voi olla jonkin verran liian suuri, kuten esimerkiksi 1751, jolloin Savosta ilmoitettiin 104 yli 90-vuotiasta henkilöä. Mutta kun vastaava prosentti esimerkiksi leppeämpioloisessa Ruotsissakin oli alhaisempi (6.2 % 1750)27 ja Savon vanhemmat ikäluokat ovat yleensäkin melko tasavahvuisia, tuntuu tämä viittaavan siihen, mistä jo aikaisemminkin oli puhetta, nimittäin että 1690-luvun Kuolovuosien ja Isonvihan karsima ja karaisema sukupolvi oli sitkeämpihenkistä kuin 1700-luvun väestö yleensä.

Vanhimpien ikäluokkien jatkokehityskin tähän 1700-luvun puolivälin vaiheilla eläneiden vanhusten melkoiseen sitkeyteen viittaa. Nimittäin vuonna 1800 Savon väestöstä kuului enää vain 3.2 % tähän yli 64-vuotisten ryhmään ja jälleen 50 vuoden kuluttua (1850) 4.4 %. Suurten kuolovuosien ja Isonvihan tapaiset väestönkarsinnat eivät olleet enää kehitystekijöinä vaikuttamassa. Väestörungon arimmat osat, ikäluokkien lapsikannat, olivat välttyneet poikkeuksellisen suurilta tuhoilta ja niinmuodoin vallanneet kokonaisväestössä suhteellisesti suuremman sijan kuin vuonna 1751.

Tämä vanhusten lukumäärän suhteellinen väheneminen merkitsi niinmuodoin myös sitä, että noina myöhempinä ajankohtina (1800 ja 1850) Savon väestön runko oli vuoden 1751 ikärakenteeseen verrattuna ikäänkuin nuorentunut. Vuonna 1800 tämä nuorentuminen näkyi paitsi lapsikannan eli alle 15-vuotisten lisääntymisenä yhdellä prosentilla myös keskiryhmän, 15/64-vuotisten, kasvamisena kolmella prosentilla. Tässä viimeksi mainitussa ryhmässä oli myös vuoteen 1850 mennessä – nyt lähinnä nuorimpien ikäpolvien lukumäärän kustannuksella – tapahtunut eniten kasvua. Kehitys oli siis jo ikään kuin osoitin ojossa pyrkimässä siihen suuntaan, mihin sadan vuoden kuluttua (1950) on tultukin: vanhempien ja eritoten vanhimman ikäluokan suhteellisesti suurimpaan kasvuun nuorimman väestönosan lukumäärän kustannuksella. Savon väestörungosta on jälleen vihanta vähenemässä mutta ihan muista syistä kuin Suurina kuolovuosina ja Isonvihan aikaan. Suurten väestöryhmien ikärakenne ei ole tietenkään voinut sanottavasti menneinä, lapsirajoitusta tuntemattomina aikoina muuttua, ellei yleisissä elinehdoissa ole tapahtunut joko ratkaisevaa parantumista tai päinvastoin huonontumista. Tällaisten heilahtelujen edellytyksenä taas on vastaavan alueen talouden rakenteessa tapahtunut perusteellinen muutos. Savon entisaikaisessa talouselämässä tätä muutosta – elinehtojen paranemista – tapahtui erittäin hitaasti. Vuonna 1800 maakunta eli yhä miltei yksinomaisesti kaskitalouden varassa kuten puoli vuosisataa aikaisemminkin, ja mikäli vuoteen 1850 mennessä jonkin verran lisääntynyt peltoviljelys tuotti viljaa runsaammin, oli vastaava määrä – ehkä enemmänkin – viljantuotannossa menetetty liikapolton uuvuttamilla kaskimailla. Kun kehityssuhteet olivat maakunnan peruselinkeinon osalta tällaiset, ei sen talouselämässä tapahtunut muutos kaiken kaikkiaankaan koitunut tänä pitkänä kautena vielä niin ratkaisevaksi, että se olisi pystynyt koko Savon väestön ikärakenteessa aiheuttamaan huomattavia muutoksia. Tällä kohtaa kehitys kävi verkkaan, ikärakenteen muutoksissa vain muutamien prosenttien heilahteluina heijastuen.

Esitetyissä kuvioissa ja numeroissa piilee muutakin kuin pelkästään väestön eri ikäluokkien suhteellista suuruutta koskevia tietoja. Välillisesti niistä näet voidaan päätellä, että savolaisen elinikä oli menneinä aikoina ylipäänsä huomattavasti lyhyempi kuin nykyään. Tosin silloisellakin Savolla oli omat patriarkkansa, jotka väestötilasto ja kirkollinen kirjaanvienti aivan erityisen tunnollisesti rekisteröi. Mutta nämä olivat sittenkin melko harvinaisia. Esimerkiksi vuoden 1800 savolaisissa oli väestötilaston mukaan vain 16 yli 90-vuotiasta ukkoa ja mummoa, ja 1850 vastaavan ryhmän suuruus oli 18, eikä jälkimmäisistä yhdenkään iäksi ilmoitettu yli 95 vuotta. Tärkeintä oli kuitenkin se, että savolainen eli 1700-luvulla keskimäärin vain hieman yli 20-vuotiaaksi (esimerkiksi 1764–1765/24.2 vuotta, 1775–1776/21.9 vuotta, 1779/24.9 vuotta) ja 1800-luvulla 30-vuotiaaksi (esimerkiksi 1864–1865/32.1 vuotta) sitä vastoin että väestö esimerkiksi 1910-luvulla kuoli vasta keskimäärin 45-vuotiaina. Tämä merkitsi tavatonta työvoiman rajoitusta väestön suuresta syntyneisyydestä ja lisääntymisestä huolimatta.27a

Savolaisten keskimääräistä elinikää madalsi ennen kaikkea runsas lapsikuolleisuus. Mutta vaikka otettaisiin huomioon vain sellaisetkin ihmiset, jotka elivät esimerkiksi yli viidennentoista ikävuotensa, jäi näidenkin savolaisten keskimääräiseksi eliniäksi esimerkiksi vuonna 1779 ainoastaan 51.5 vuotta. Tämä toisin sanottuna merkitsee sitä, että entisajan hengillekirjoitetusta savolaisesta oli raskaisiin ulkotöihin, kaskiraateille ja kivisille pelloille, vain suhteellisen lyhyen ajan, eikä tässä näy vielä edes sitä työajan menetystä, minkä sairaudet ja vanhuus tuottivat. Produktiivinen, miehuusvoimainen, elinikä oli etenkin 1700-luvun Savossa vielä ylen lyhyt.28

Samaan suuntaan viittaavat myös ne tiedot, joita on olemassa entisajan savolaisten fyysisestä kunnosta yleensä, ruumiinrakenteesta ja ulkonäöstä. He olivat enempi heiveröistä ja pienikokoista väkeä mutta lyhyenä elinaikanaan kuluttavissa arkitoimissaan kylläkin sitkeitä työihmisiä. Savolaisen miehen keskipituus oli 1700- ja 1800-luvun vaihteessa 25–44 vuotisia sotamiehiä – siis tosin valikoitua ainesta – koskevan kasvutilaston mukaan – tiedot eivät kylläkään koske Karjalaa – pienin koko maassa eli 168.2 sm (suomalainen mies yleensä: 169.1 sm) siis lähes puolitoista senttiä vähäisempi kuin esimerkiksi vuonna 1922.29 Viranomaiset olivat 1700-luvulla havaitsevinaan eri pitäjienkin kohdalla savolaisten kasvusuhteissa tiettyjä eroavaisuuksia. Erittäinkin Puumalan, Juvan ja Mikkelin pitäjien väestöä sanottiin pienikasvuiseksi ja seikan selitettiin johtuneen liian ankarasta verotuksesta. Sitä vastoin esimerkiksi Mäntyharjun miehet samoin kuin myös Hirvensalmen kappelin väki ja kangasniemeläiset olivat kookkaampia.

Mutta muuten savolaiset ovat ylipäänsä kaunista väkeä eivätkä liene menneinäkään aikoina ulkonäöllään säikäyttäneet muita kuin puuteroituja herrasihmisiä, jotka olivat sitä mieltä, että savupirttielämä ylimalkaan teki rahvaskansan ihonvärin ruskeaksi ja kasvot kurttuisiksi. Paljosta savusta johtunut silmien vetistävyys jopa suoranaiset silmäsairaudetkin ovat kaikkien yhtäpitävien tietojen mukaisesti olleet kuitenkin ennenvanhaan maakunnassa aivan yleisiä. Augustin Ehrensvärd kertoi vuonna 1747 matkoilla näkemistään ihmisistä, että ”he asuvat savupirteissä ja ovat rumia kuin synti, vaimoväki erittäinkin. Vanhat akat ovat kuin kummituksia” – hän ei käynyt Savossa.30

Erästä oleellista seikkaa, joka niinikään on ratkaisevasti vaikuttanut maakunnan yleiskehitykseen, nämä väestön ikärakennetta koskevat tiedot vielä valaisevat nimittäin savolaisten jakautumista ikänsä puolesta elättäviin ja elätettäviin. Edellisiä olivat miehuusikäiset, työ­ kykyiset väestöainekset, joita suurimmaksi osaksi vastasi ns. hengille kirjoitettu, siis ”henkirahaa” maksanut väki viidestätoista kuuteenkymmeneenkolmeen ikävuoteen, ja jälkimmäisiä – muiden avuttomien ohessa – vanhukset ja lapset. Niinmuodoin henkirahan alainen väestö vastasi ikäryhmänä likipitäen äskeisen asetelman (siv. 73) keskiryhmää eli 15–64-vuotisia, siis tosin vanhinten ikäluokkien osalta vuotta suppeampana. Mutta kun ”elättävyyteen” verotusnäkökohdan mukaisesti kuului tietenkin jossain määrin myös varallisuudesta riip­puva veronmaksukyky ja siis varattomiksi katsotut jäivät – monien muidenkin henkirahasta vapautettujen ohessa – näiden ”elättävien” joukosta pois, tuli viimeksi mainittuja aina olemaan väestötilastollise­na ryhmänä runsaammin kuin manttaaliluetteloihin pantuna veron­ maksajakuntana. Eroavaisuus saattoi usein olla sangen huomattavakin, ja varallisuuden – taaimmaltaan sadon – vaihteluista riippuen se kasvoi etenkin katovuosien sattuessa. Väkilukutaulujen ja henkikirjojen jonkin verran toisistaan poikkeava ikäryhmittely tietenkin tekee mahdottomaksi sanottujen väestöryhmien suoranaisen toisiinsa vertai­ lun. Tällä kohtaa onkin vain tyydyttävä toteamaan pelkästään väkilukutilaston nojalla, millainen lukumääräinen asema ”elätettävillä” – toisin sanottuna alle 15- ja yli 65-vuotisilla savolaisilla – on ikäryhmänä ollut muutaman läpileikkausvuoden kohdalla (1751, ilman Rautalampea) maakunnan koko väestön ikärakenteessa.31

Sekä nuorinten että vanhinten ikäluokkien absoluuttinen jäsenmäärä eli elätettävä, tuottamaton väestönosa oli siis selvästi paisumassa vaikka tosin koko väkilukuun nähden (%) supistumassa. Sama kehityspyrky kuvastui osaksi myös henkikirjoihin merkityn väestön rakenteessa. Aikakauden päättyessä (1870) maakunnan väestö näet jakautui siten, että alle 16- ja yli 64-vuotisten määrä 84049 oli 36.9 % henkikirjojen ilmoittaman väestön kokonaismäärästä 227861. Mutta kun sitä paitsi muista syistä, arvattavasti lähinnä juuri varattomuuden ja muun vaivaisuuden takia, mainittuna ajankohtana oli henkirahan maksamisesta vapautettuja 22215 ja siis ”elätettävä” väestönosa paisunut kaiken kaikkiaan 46.6 %:ksi maakunnan koko väkiluvusta, oli savolaisen yhteiskunnan huoltotaakka niinmuodoin kasvanut sangen raskaaksi huolimatta väestön ikärakenteen suhteissa näkyvän suotuisan kehityksen suunnasta.32

Selkeintä valaistusta näihin seikkoihin saadaan kuitenkin tarkastamalla yksityiskohtaisesti Savon väestön sosiaalirakennetta ja siinä tapahtuneita rakennemuutoksia.

Back To Top