skip to Main Content

SAVILAHTI – SAVOLAHTI – SAVO

Savo tulee historian valokeilaan Pähkinäsaaren rauhankirjassa vuonna 1323. Siinä on myös Savon nimen vanhin kirjallinen esiintymä. Venäläisessä tekstissä se on muodossa Sevilaksju (akkusatiivi), latinalaisessa Sawolax ja ruotsalaisessa käännöksessä Sauolax. Kaikki säilyneet rauhankirjan tekstit ovat myöhempiä jäljennöksiä, vanhin (latinalainen) 1400-luvun lopulta.1 Näin ollen kannattaa verrata näitä muotoja vielä 1500-luvun alusta säilyneisiin rauhankirjaa referoiviin asiakirjoihin. Niissä esiintyvät muodot Sawalax, Sawelax ja Sewalax.2

Rauhankirjan itäinen kirjoitusasu viittaa lähinnä muotoon Savilaksi, läntinen muotoon Savolaksi.

Koko Savon maakunta on saanut nimensä Mikkelissä sijaitsevan keskusseudun mukaan. Onko Savon nimi peräisin tälle seudulle pistävästä Saimaan lahden pohjukasta vai onko sille jokin muu selitys?

Haettaessa vastausta tähän kysymykseen on aihetta tarkastella edellä mainittu­ jen nimien muita keskiaikaisia kirjoitusasuja. Valitettavasti nekin ovat keskiajan lopulle saakka vain jäljennöksinä säilyneitä. Turun tuomiokirkon keskiaikaisista kopiokirjoista vanhempi (Musta kirja) käyttää yleensä muotoa Sauilax, kun taas nuoremman (Skoklosterin koodeksin) kirjuri suosii muotoja Sauwlax, Sawlax, jopa Sagulax, nähtävästi Sauvon (ruotsiksi Sagu) pitäjän mallin mukaan.3 Hämeen ja Savon rajaa koskevissa kirjeissä, jotka nekin ovat säilyneet vain myöhempinä jäljennöksinä, on 1446 Safftax, Sawlax, mutta 1452 Savolax.4

Alkuperäisasiakirjoissa säilyneitä nimimuotoja on muutamissa keskiajan lopun asiakirjoissa alkaen piispa Maunu Särkilahden kirjeestä vuodelta 1496. Hän kirjoittaa Sawelax, Saffwelax ja Sawlax, Viipurin linnanpäällikkö Eerik Tuuren poika Bielke Sawelax, Upsalan arkkipiispa Sagulax, Ja eräs pergamenttikirje sisältää muodon Sawilax.5

Edellä esitetyistä kirjoitusasuista useimmat vastaavat ääntämystä Savilaks ja siitä lyhentynyttä muotoa Savlaks (vrt. Savlahe torppa vielä nykyisinkin Mikkelin pitäjässä).6 Tässä on epäilemättä taustalla luontonimi, joka tarkoittaa Mikkeliin pistävää Saimaan lahden poukamaa.

Mutta miten on selitettävissä nimi Savolaks, johon eräät harvemmin esiintyvät kirjoitusasut Pähkinäsaaren rauhankirjasta lähtien viittaavat? Vaikka se ei esiinny yhdessäkään alkuperäisenä säilyneessä keskiaikaisessa asiakirjassa, sen keskiaikaisuutta ei voida kiistää.7

Juhani Rinne on pyrkinyt jakamaan säilyneet nimiasut niiden merkityksen mukaan. Hänen mielestään Savilaks on vakiintunut kirkkopitäjän nimeksi, koska kirkko sijaitsi juuri Savilahdessa, mutta Savolaks tarkoittaa, etenkin vuodesta 1446 lähtien, laajempaa maakunnallista koko naisuutta.8 Lähdeaineisto ei tue tällaista erottelua. Savilaks on keskiajalla ja vielä pitkälle 1500-luvulle saakka vallitseva muoto kaikissa merkityksissä. Viipurin linnanpäällikkökin kirjoittaa 1499 Sawelax tarkoittaen tietenkin koko valtapiiriinsä kuuluvaa Savoa.

Nykyinen suomenkielessä yleinen muoto Savo ei esiinny lainkaan keskiajan asiakirjoissa, mutta piileksii Pohjanmaan tileissä 1533 esiintyvässä muodossa Saffuebondene, joka tarkoittaa savolaisia.9 Sen sijaan tavataan Savolainen jo 1435 (Lorens Sawolaisen poika) ja myöhemmin myös Savoilainen (Sawoilainen, Sawoylaynen).10 Nämä edellyttävät perusmuotoa Savo, Savoi.

Luontevin selitys todettuihin nimivaihteluihin Savilaks, Savlaks, Savolaks, Savo on, että ne ovat saman nimen eri variantteja. Kielen kannalta tämä on mahdollista, sillä -i-loppuisista sanoista on johdettu myös -o-loppuisia nimiä (esim. Niemo, Nurmo ).11

Tutkijat ovat kuitenkin selittäneet Savon nimen henkilönnimen Savoi pohjalta. Lauri Kettusen mukaan se johtuu ortodoksisesta ristimänimestä Savva (kreikan Sabbas). Tästä nimestä on kuitenkin Karjalassa tullut Saavalainen, eikä lyhytvokaalista muotoa tunneta.12 Joskus esitetty rinnastus länsisuomalaiseen nimeen Sauvo on myös epätodennäköinen.13

Tietenkin on ajateltavissa, että on ollut henkilönimi Savo(i), josta on johdettu asumanimi Savotaksi ja samalla paikkakunnalla luontonimi Savilaksi, mutta tämä selitys ei tunnu tyydyttävältä. Henkilönnimestä johdetun paikannimen odottaisi olevan genetiivissä, Savo(i)nlaksi, mutta tällaista nimiasua ei tunneta. Näin ollen on todennäköisintä, että Savilaksi on Savon nimen alkuperäinen muoto.

Vähäisen lahdenpoukaman nimestä on ensin tullut pitäjän nimi, sitten voutikunnan ja maakunnan nimi. Kun tämä kaksinainen käytäntö aiheutti sekaannusta, syntyi uuden ajan alussa nimi Suur-Savo (Store Saulax) tarkoittamaan kirkkopitä jää. Tämä käytäntö esiintyy 1500-luvun puolivälissä Jaakko Teitillä.14 Ehkä sekin aluksi tarkoitti Savilahden suurkylää, sillä Suur-Savo ja Pien-Savo kihlakunnan niminä esiintyvät vasta myöhemmin.

Savon vanhimmasta verollepanomaakirjasta voi seurata Savon nimen leviämistä yhä laajemmalle ja siten sen kehittymistä paikallisnimestä maakuntaa tarkoittavaksi.

Mikkelin seudulla Vuolingon kylässä esiintyvä Savilaks (ak 343) liittyy varmaan Saimaan lahteen. Harjumaalta johtaa keskusseudulle Savilahen tie (jk 216, vrt. ak 494). Haukivuorella Kangasjärven etelärannalla on Savonranta (ak 590). Tässä on jolloinkin ollut rintamaan raja, ja myöhempi Mikkelin pitäjän raja Juvaa vastaan kulki näillä tienoilla.15

Säämingin verraten runsas Savo-nimistö on Karjalan vastaista rajanimistöä, kuten Savonkaijanpää (ak 1197) ja Savonkaijanranta (ak 1200), jotka sittemmin siirrettiinkin Viipurin Karjalan puolelle, Iitlahteen kuuluva Savointaival (ak 1324), Savoinniemi (ak 1189) ja Savoinlaksi (ak 1246) Pienen Puruveden puolella, Savoinsaarenniittu (ak 1018) ja Savoinlamminselkä (ak 1018) Haukilahden tienoilla.16 Kerimäen saarennolla nimien antajina ovat nähtävästi laatokankarjalaiset, mikä merkitsee, että niiden täytyy olla viimeistään 1300-luvulla annettuja. Nykyistä pitäjän nimeä Savonranta ei esiinny vanhassa nimiaineistossa.

Leppävirralla on Savoinkangas (jk 674), ja pitäjän läntistä, mantereen puoleista osaa on kertoman mukaan sanottu Savonrannaksi. Lapinlahden Ollikkalassa on Savonjärvi (ak 1781, jk 487), Nerkoolla Savonneva (ak 1717) ja Iisalmen Pörsänmäessä Savoinnevoinsuo (ak 1769). Seutukylän nimenä esiintyy Koivusavo (nykyinen Siilinjärven Koivusaari). Iisalmella mainitaan Savonlaksi (ak 1748) ja Kiuruveden Luupuvedellä Savonniemi (ak 1760).17

Pohjois-Savon Savo-nimistö on vastakohtaisnimistöä. Selvimmin tämä käy ilmi Luupuvedellä, jossa on rinnan Hämehensaari, Lapinniemi ja Savonniemi. Savo­nimistö sisältää täällä muiston ajasta, jolloin eri heimojen eränkävijät kilpailivat näiden seutujen nautinnasta ja hallinnasta. Savo tarkoitti jo tällöin laajempaa kokonaisuutta kuin Mikkelin seutua.18

Savossa on myös epälukuinen määrä Savilahtia, mutta vain yksi niistä kasvoi maakunnan nimeksi.

SAVON VÄESTÖAINEKSET MUINAISTUTKIMUKSEN JA KIELITIETEEN VALOSSA

Esihistoriallinen aineisto pystyy valaisemaan etupäässä kulttuurisuhteita. Se voi muinaislöytöjen avulla kertoa, mihin suuntiin käytiin kauppaa, mistä tulivat tuontitavarat ja uudet tyylivaikutteet. Se voi selvittää, millä seuduilla oli vakinaista asutusta, missä liikkui vain kierteleviä eränkävijöitä. Kuitenkaan se ei voi sanoa, keitä nämä ihmiset olivat.

Historiantutkijalle tämä on aivan olennainen kysymys. Myös varhaisemmat muinaistutkijat, mm. Juhani Rinne tämän teoksen varhaisemmassa laitoksessa, pyrkivät siihen vastaamaan ottaen avuksi mm. historiallista ja kielitieteellistä aineistoa.1 Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander on edellä pitäytynyt siihen, mitä muinaistieteellinen aineisto voi kertoa. Siitä hän on löytänyt arvoituksellisen alkuväestön. Muualta tulleet ovat hänen käsityksensä mukaan lukumääräisesti vähäisempiä. Viikinkiajalla tulee mukaan läntinen, lähinnä hämäläinen aines, ja 1100- luvulla näkyy Savossa jo “ihan oikeita karjalaisia” muiden joukossa.

Kun historiantutkija jatkaa esitystä 1300-luvun alusta, hän ei vielä pitkään aikaan tavoita sellaista aineistoa, joka valaisisi Savon väestön koostumusta. Vasta uuden ajan alun lähteet, lähinnä vanhin maakirja (1541) ja vanhin verollepanomaakirja (1561), tuovat esiin savolaiset joukkona. Vasta tältä aikakaudelta on mahdollista tehdä poikkileikkaus Savon väestön koostumuksesta. Keskiajan kahden vuosisadan kuluessa väestö oli varmaan moninkertaistunut ja saanut uusia aineksia. Sen vuoksi ei voi suoranaisesti päätellä, mitä aineksia Savon väestössä oli kaksi vuosisataa varhaisemmin. Viitteitä tähän poikkileikkaus kuitenkin antaa.

Muinaistutkija on löytänyt Savon väestöstä kolme ainesta, alkuväestön, hämäläiset ja karjalaiset. Kun alkuväestö oli pienikokoista ja eli pyyntiku!ttuurissa, tulevat mieleen saamelaiset eli lappalaiset. Ilmeisesti tutkija ei kuitenkaan tarkoita yksinomaan näitä.

Viime aikoina on saanut kannatusta käsitys, että lappi ja lappalainen eivät olisikaan tarkoittaneet saamelaista vaan pyyntiväestöä ylimalkaan. Tätä on perusteltu sillä, että Lapiksi on paikoin sanottu pohjoista aluetta, vaikka siellä ei asunutkaan lappalaisia. Tämän tulkinnan tekee epätodennäköiseksi se, että suomalaisilla ei olisi silloin ollut saamelaisille mitään omakielistä nimitystä.2 Savosta löytyykin vielä uuden ajan alussa ihan oikeita lappalaisia.

Kysymystä Savon väestön alkuperästä voidaan lähestyä myös kielitieteen avulla murretutkimuksen näkökulmasta. Savolaismurteet lasketaan itämurteisiin, joiden katsotaan polveutuvan Laatokan Karjalassa ja Karjalan Kannaksella ennen Karjalan jakoa puhutusta kielestä, muinaiskarjalasta. Savon murre on eräissä kohdin säilyttänyt muinaiskarjalaisen kannan silloinkin kun yhteistä perintöä Karjalan Kannaksella jatkavat äyrämöismurteet ovat siitä luopuneet, mutta eräissä toisissa kohdissa se on lähtenyt omille teilleen.3

Savon murteesta on varsinaisia kirjallisia muistomerkkejä 1500-luvun puolimaista, suunnilleen samalta ajalta, jolloin suomen länsimurteihin pohjautuva kirjakieli syntyi.4 Näistä todistuskappaleista, lähinnä henkilön- ja paikannimistä, voi saada käsityksen Savossa keski- ja uuden ajan taitteessa puhutusta kielestä. Kun enemmistön kieli yleensä pääsee voitolle, siitä voi saada vihjeitä myös Savon alkuväestön ongelmaan.

Seuraavassa otetaan esille muutamia piirteitä, joissa näkyy savon murteen suhde muinaiskarjalaan.Jotta näytteiden kieliasu tulisi nykyiselle lukijalle selvemmäksi, on oikeinkirjoitus normalisoitu.

Kaikkein selvimpänä pidetty itämurteiden tuntomerkki on t:n edustus heikossa asteessa, karkeasti sanottuna kirjasuomen d:n vastineena kato, v, j tai h. Tämä ilmiö näkyy muinaiskarjalassa jo Pähkinäsaaren rauhankirjassa. Savossa se on yleinen, esimerkiksi Suurenhuuhanaho (ak 229), Hiienmäki (ak 308, lue Hiijenmäki), Hirvihauvankangas (ak 1155). Verollepanomaakirjassa on myös d:llisiä muotoja, mutta ne pohjautuvat ilmeisesti murteista riippumattomaan kirjurikäytäntöön, jollainen oli jo olemassa.5

Yhtä vanha ja muinaiskarjalaan palautuva lienee k:n heikon asteen edustus, tavallisesti kato. Länsimurteista poiketen kato esiintyy myös r:n ja l:n jälkeen, esim. Kurenristinselkä (ak 440, 483), Häränaho (ak 664) ja sääminkiläinen kym­ meneskunnan nimi Kulennoinen.6

Tyypillinen itämurteisuus on ht nykysuomen sanansisäisen ts:n sijasta (metsä, mehtä). Tässä lähteet kuitenkin yllättävät. Niiden tavallisin kirjoitusasu vastaa ääntämystä ts; esim. Metziien randan ma tarkoittaa Rautalammin Mehtiönjärven rantaa.7 Kuitenkin sellaiset nimet kuin Vihtomaa (ak 222) Mäntyharjulla ja Heinäveden Vihtarinniemi (ak 1183) ovat nykyisen savolaisen kielenkäytön mukaisia. Erityisen mielenkiintoinen on ts:n edustus heikossa asteessa. Yli maakunnan esiintyy sydänsavon pohjoisen ryhmän mukaisia muotoja, esimerkiksi Vitasniemi (ak 226) Mäntyharjulla ja Vitasmaa (ak 61) Ristiinassa. Etelä-Savossa esiintyy kuitenkin myös sydänsavon eteläisen ryhmän mukaisia muotoja, esim. Jousenjärvenmaa (ak 929) Juvalla, vieläpä Kerimäelläkin Jousenjoki (ak 990) nykyisessä Jouhenniemen kylässä. Kylän nykyisen nimen mukaista itäsavolaista edustusta vastaa taas Ohonsalo (ak 1189) Säämingin Ruokoniemellä. Aineistossa on siis kaikki kolme nykyisten savolaismurteiden mukaista muotoa (metsä, gen. metän, mesän tai mehän). Niistä ensin mainittu näyttää olevan vallitseva. Murre on tässä kohdin eriytymässä muinaiskarjalaisesta pohjasta, jota äyrämöismurteet vieläkin edustavat.8

Muinaiskarjalainen piirre on konsonanttiyhtymien kr, tr, pr, kl ja pl säilyminen asemissa, joissa kirjasuomessa on nykyisin useimmiten diftongi. Jo Pähkinäsaaren rauhankirjassa näkyy Karjalassa muoto Äkräpää (myöhemmin Äyräpää) ja Savon rajalla 1415 Naklasaari. Tätä vielä uuden ajan alussa aivan yleistä kantaa edustavat Savossa esimerkiksi Kakra-aho (ak 733), Nakrismäki (ak 7), Mäkrämäenmaa (ak 52), Käkräjärvenranta (ak 738), Äkröntaival (ak 290), Tetriniemi (ak 214), Aatra­ aho (ak 805), Neklalaks (ak 1359), nykyinenkin järven nimi Toplanen jne. Poik­ keuksia tästä käytännöstä on harvoja, merkittävimpänä sääminkiläinen nimisi­ kermä Seuralampi (ak 1109), Seuraniemi (ak 1112, 1113) ja Seurajärvenmaa (ak 1116).9

Kielentutkijat pitävät tyypillisimpiin savolaisuuksiin kuuluvana ensi tavun pitkän a:n ja ä:n korvaamista diftongilla, esimerkiksi moa (mua) ja peä (piä). Suomen kielen vokaalien oikeinkirjoitus ei ollut vielä 1500-luvulla tarkkaa. Nähtävästi tästä syystä tämä piirre tulee esiin vasta myöhemmässä maantarkastuskirjassa 1600-luvulla, kirjoitusasu Kieriän peldo (jk 276) Mikkelin pitäjässä ja Kiärängäntaival (jk 1143) Rantasalmella. Rajantakaisesta Laatokan Karjalasta tämä “savolaisuus” tunnetaan jo noin vuodelta 1500.10

Yhtä harvinainen on lähteissä savolaismurteille luonteenomainen välivokaali. Se esiintyy leppävirtalaisen seutukylän nimessä Kalamamäki ja sääminkiläisessä nimessä Mahalamäki (ak 1052). Sitä paitsiJuvalla esiintyy toisistaan riippumattomissa lähteissä Heinivehemas ja Vehemas, vaikka savon murteessa ei nykyisin ole välivokaalia erottelemassa konsonanttiyhtymää hm ja hv.11

Savossa puhuttu kieli oli siinä muodossa, jossa tapaamme sen uuden ajan alussa, selvä itämurre, samaa juurta kuin muinaiskarjala, mutta sillä oli omat erikoispiirteensä. Heikki Ojansuun mukaan savo on muodostanut oman murrealueensa jo vuoden 1400 tienoilla. Ajoitus perustuu näiden piirteiden vanhimpien esiintymien nojalla tehtyyn arvioon, ei niinkään säilyneiden kielennäytteiden yleisilmeeseen. Joka tapauksessa ominaispiirteiden on täytynyt olla olemassa jo silloin, kun savolaisten muutto vieraisiin maakuntiin alkoi, siis 1500-luvun puolimaissa.12

On tiettyjä merkkejä siihen suuntaan, että eräät poikkeamat muinaiskarjalasta ovat keskiaikaisia. Selvin niistä on edellä käsitelty ts:n edustus. Se antaa tukea käsitykselle, että eteläsavon ja pohjoissavon välille on syntynyt ero siten, että edellinen on joutunut Länsi-Karjalasta Viipurin-Jääsken-Lappeen suunnalta (ei äyrämöisalueelta) tapahtuneen vaikutuksen kohteeksi. Pohjois-Savossa tapahtuneeseen kehitykseen on ehkä saatu vaikutteita hämäläismurteista (vrt. näiden mettä, mettän). Kuitenkin on torjuttava vanha käsitys, että savon murre on syntynyt karjalais-hämäläisestä sekoituksesta. Kettusen lausuma, että savolaisten esivanhempien kieli jo heidän Karjalasta lähtiessään oli “pohjaltaan savolaista”13, voitaneen sovittaa nykyiseen muinaistieteelliseen tietämykseen sanomalla, että alkuväestökin puhui muinaiskarjalaa, vaikka ehkä hieman toisin kuin Laatokan rannoilla. Sisämaan väestöllä oli rannikkolaisista poikkeavia erikoispiirteitään sekä aineellisen kulttuurin että kielen alueella.

Kysymystä Savon väestön koostumuksesta on mahdollista lähestyä vielä siten, että pyritään kuorimaan erilleen ne kolme väestöainesta, jotka varhainen historiallinen aineisto tuntee, lappalaiset, hämäläiset ja karjalaiset. Lähinnä kiinnitetään huomiota heimonimistöön.

LAPPALAISET – VÄISTYVÄ VÄESTÖAINES

Kaikkialla Savossa kerrotaan vanhimpien asukkaiden olleen lappalaisia. Kansanperinne panee tosin näiden tiliin sellaistakin, mikä ei ole heidän työnsä jälkiä.

C.A. Gottlund on tallettanut kertomuksen lappalaisten ja karjalaisten kohtaamisesta itäisen Saimaan vesillä. Sen mukaan Luon terin salmessa oleva Taatakivi on muistona lappalaisista. Karjalaisten vene karahti siellä karille, ja heti nämä epäilivät syyksi lappalaisten noitakeinoja. Näiden arveltiin luulleen karjalaisten kaskitulia vainovalkeiksi ja ryhtyneen vaaraa noituudella torjumaan. Tämän ajatuksen puki eräs venemies sanoiksi:

Ei tajua taataukot
Savon äijien savu ja.1

Lappalaisista kertovat ennen kaikkea paikannimet, joissa voi erottaa kolme ryhmää: Lappi- ja Saame-nimistö, lapinkielestä johdettavat nimet ja vihdoin lappalaisten kulttuurista kertovat nimet. Viimeksi mainittu ryhmä on vähiten todistusvoimainen. Ei voida ilman muuta olettaa, että esimerkiksi kaikki kota-nimet olisivat lappalaista perua.

T.I. Itkonen on koonnut Savosta toista sataa Lappi-nimeä.2 Seuraavassa rajoitutaan etupäässä 1500-luvun lähteistä tavattuihin nimiin. Savon vanhimmassa verollepanomaakirjassa on 46 Lappi-nimeä, mutta useat niistä tarkoittavat samaa paikkaa. Nimiä on eniten maakunnan kaakkois-, itä- ja pohjoislaidalta, vähemmän länsiosista.

Saimaan seudulla on varsin runsaasti Lappi-nimiä. Karjalan puolella on pitäjän nimenäkin Lappvesi (nyk. Lappee), mikä saattaa olla Saimaan vanha nimi. Savon puolella on lähinnä Karjalaa Puumalan Hurrissalossa Lappalansaari (ak 16) ja Lappalanmaa (ak 68, asukkaana Lappalainen). Luonterin suunnalla, jossa kerrottiin tarinaa Taatakivestä, on Anttolassa Lapinmäki ja Lapinlahenpäällys (ak 44). Siitä länteen on Ristiinassa Lapinmäenmaa (ak 58, asukkaana Lappalainen, täällä myöhemmin Lappilanmäen kylä), Lappilankujamaa (ak 135) Kylälahdessa, Lapinjärventaus (ak 99) Juottilassa ja Lapinlahenmaa (ak 111) H angastenmaa lla.3

Maakunnan länsilaidalla on Lapinsalo (ak 320), Puulaveden saari Kangasniemen Ukonniemellä. Lapintulet-nimisen saaren Puulavedessä                kerrotaan saaneen nimensä lappalaisten kalanuotioista. Lähellä on vielä Lapinkota Ukonnimellä ja Lapintulisija Hokanniemellä.4 Mikkelin Parantalalle kuului Lapinjoki (ak 755) kaukana pohjoisessa Hankamäellä. Se jäi myöhemmässä rajantarkastuksessa Hämeen puolelle.

Keski-Savossa on Juvan Vuorenmaalla Lapinjärvi (ak 722) ja Hyötyisten tienoilla Lapintaival (ak 947).

Pohjoiseen mentäessä Lappi-nimistö lisääntyy. Jäppilän Kukkolan takamaalla Suonteenselän itärannalla on Lapinniemi (ak 670), Suonenjoen Hulkkolassa Lap­ palanniemi (ak 735), Jauhomäessä Lapinaho (ak 705) ja Sianjalkalassa Lapinniemi (jk 849). Suonteenselän ja Kuvansin välimaastossa mainitaan Lapinjärvi ja Kuvansin luoteisimman lahden pohjukassa Lapinmäki (myöhemmin Pieksämäen pitäjän pohjoisin rajapaikka).5

Lappalaisnimistö seurailee täällä hyvin lappalaisten vetäytymistietä Keski­ Savosta Pohjois-Savoon. Nimet Lappalanniemi ja Lapinaho liittyvätkin jo paikoilleen asettuneiden lappalaisten jälkeläisiin.

Itä-Savossa Puumalan Kauppilan Lapinsalmensuu (ak 1273) ja Niinisaaren Lapinmäki (jk 1543) liittyvät vielä läheisesti Saimaan alueen Lappi-nimiin. Säämingissä on Lappisalo (ak 1166, nykyisin Lapinsaari) Pihlajavedessä ja Lapinmäki (ak 1133, 1134) Kallislahdessa.6

Savonrannalla oli laaja Lapinlahti-niminen takamaa-alue, nykyisin kylä. Siellä sijaitsivat Lapinlahenmaa, Lapinlahensalonniitty. Lapinjärvenmaa, Lapinsalo ja Lapinniemi (ak 940, 943, 962, 993, 1034, 1044). Perimätieto kertoo tästä alueesta seuraavasti:7

“Lapinlahden kylässä kerrottiin ennen vanhaan asuneen lappalaisia, ja ne olivat kalastelleet seudun monissa järvissä ja laksissa, varsinkin Lapinjärvessä. Heistä oli saanut paikkakuntakin nimensä. Lapin­ järveen pistää Lapinniemi – – – Lapinsaari on siellä myös Orivedessä.”

Rantasalmella mainitaan Lapinsaari (jk 1266) Haukivedessä. Heinävedellä on Juojärvessä Luutsalon saaren pohjoispäässä Lapinlahti ja Lapinniemi. Siellä kerrottiin tarinaa lappalaisesta, joka ei viljellyt maata, vaan eli kalalla ja linnun lihalla.8

Joroisten Kerisalossa on Lapinsalmen selkäkarek (ak 1506), Lapinlahenpelto (ak 1509, 1518) ja Lapinsaaren eteläpää (jk 746).

Haukiveden pohjoispuolella asui uuden ajan alussa lappalaisia Varkauden Lapinmäessä, jossa on myös Lapinniemi, sittemmin Lapinnenä, (ak 1580, jk 685). Toinen Lapinmäki (jk 688) mainitaan myöhemmin Soinilansalmen-Saahkarlahden tienoilla ja Kurjalanrannalla viljelynimi Lapinaho (jk 681). Leppävirran länsiosassa asui Lappalainen Kotalahden Lapinniemessä (ak 1680). Kotalahteakin voitaneen niin ollen pitää lappalaisnimenä.

Maakunnan länsirajalla on Karttulan Kuivaniemessä Lapinmäki (jk 574, L 6), Rasvangin tienoilla Lapinlahti ja Lapinjärvi sekä Tervon Koivulahden tienoilla Lapinsuo (ak 1794).

Kuopion Hiltulanlahdessa on Lapinmäki (jk 567), Maaningan Käärmelahdessa samoin Lapinmäki ja Lapinjärventaival (ak 1779, jk 555). Maaningalla mainitaan myöhemmin kolmekin Lapinjärveä. Lapinjärvenmäki (ak 1733) liittynee Tuusniemen Lapinjärveen. Vehmersalmen Räsälässä oli Lapinniemi (jk 628).

Lapinsaaria oli Onkiveden tienoilla niin monta, etteivät myöhemmät maantar­ kastajat pystyneet enää erottamaan niitä toisistaan. Yksi oli ainakin Maaningan Halolalle kuuluva (ak 1778, 1783, 1815). Lapinlahden Leppälahdelle kuuluva Lapinsalo (ak 1788) lienee toinen, samaten Onkivedessä sijaitseva saari.9 Lapinsalmea (ak 1777, jk 486) ei enää myöhemmin pystytty paikantamaan, mutta luultavasti se on Onkiveden Lapinlahteen johtava salmi. Nykyisin pitäjänäkin tunnettua Lapinlahtea ei mainita vielä edes 1600-luvun maantarkastuskirjassa. Siinä mainittu Lapinlaks (jk 590) on Juankosken Akonveden tienoilla sijaitseva niitty.

Runsas Lappi-nimien ryhmä tavataan Ylä-Savossa. Lampaanjärvellä on Lapinsuo (ak 1765), Pörsänmäessä Lapinluoto (jk 501), Iisalmella Lappilansaari (ak 1748), Kiuruvedellä Lapinsaari (ak 1767), Luupuvedellä Lapinniemi (ak 1780), Pielaveden Sulkavalla Lapinmäki ja Haapajärvellä Lapinsaari (ak 1766). Kiurujoella oli Lapinrasi, jota ei enää myöhemmin tunnettu.

Santeri Rissanen luettelee vanhan Iisalmen pitäjän alueelta kokonaista 27 Lappinimeä, joista osa kuitenkin sijaitsee Hämeen puolella maakuntarajaa.10 Juuri näillä seuduilla lappalaisia asui Savossa kaikkein viimeksi, vielä 1600-luvulla.

Edellä luetelluista nimistä erityisesti sellaiset, joissa on la-johdin (Lappala, Lappila) viittaavat jo kiinteäksi paikoillaan asuviin lappalaisiin tai heidän jälkeläisiinsä. Samaa on sanottava viljelynimistä.

Lappalaisten omaan kansallisnimeen, nykysuomeksi saamelainen, lienee palautettava Leppävirran Saamaisten kylän nimi.11 Säämingin nimen johtaminen samasta juuresta on epävarmaa.

Saamelaisten vanhempi heimonimi esiintyy kansanrunoudessa suomenkielisessä asussa vuojolainen. Siihen saattaa palautua Puulaveden Vuojalahti Kangasniemellä (Vuojavedenrannanmaa ak 320, Vuojavedenranta ak 322).12

Täyttä yksimielisyyttä ei ole siitä, mitkä nimet ovat johdettavissa lapinkielisestä sanasta. Mainittakoon tässä vain muutamia.

Pieksämäen Naakkimajärvien nimi johdetaan sanasta, jonka merkitys on hiipimä, väijymä. Jänkäräntaival (ak 441) aivan maakuntarajalla johtunee suota merkitsevästä sanasta, suomeksi jänkä. Hämeen puolella maakuntarajaa on Rautalammin-Vesannon-Keiteleen tienoilla lappalaisperäisiä suurten järvien nimiä: Kiesimä, Sankari, Vuonamolahti.13

Säämingissä ovat lappalaisperäisiä nimiä Kommerniemi, jonka alueella sijaitsee edellä mainittu Lapinsalo, ja Peskiniemenmaa (ak 969), joka tarkoittaa nykyistä Pesinginniemeä. Lappalaisesta poron nopeaa juoksemista merkitsevästä sanasta johdetuksi selitetään Tolva-nimistö, jota edustavat järvenniemi Tolvanselkä, kymmeneskunnan nimenäkin tunnettu Tolvanniemi ja sukunimi Tolvanen.14

Leppävirran Saijanlahti ja Karttulan Saittajärvi, kumpikin varhaisia seutukyliä, voitaneen johtaa lappalaisesta henkilönnimestä. Leppävirran Kiesimäjärven ja -joen nimi selitetään kiesimisestä, verkon tai kulteen vetämisestä. Lappalaisperäisiksi on selitetty myös Siilinjärven-Nilsiän Kaaraslahti (Kaarasniemi ak 1777, Kaaressalo L 19) sekä sopukkaa merkitsevästä sanasta johdettu Sonkajärvi (esim. Sonkajärvenmaa ak 1758). Iisalmen Poroveden Vennakonniemessä sanotaan lappalaisten paimentaneen laumaansa (ventää = pitää poroa lieassa). Porovesi (Poroveenpää ak 1750) ja muu Iisalmen seudun runsas Poro-nimistö viitanne poroerotukseen, jossa porot pyrittiin ajamaan vettä vasten. Metelinmäen kerrotaan saaneen nimensä poroja kiinni otettaessa pidetystä melusta. Kiuruveden Ahkiotaival (ak 1762) kuuluu vielä lappalaisten porotaloudesta kertovaan nimistöön.15

Etelämpänä muistuttavat porotaloudesta Rantasalmen Porosalmi ja Porovedentaival.

Villipeuran metsästyksestä kertoo varsin runsas petra-nimistö: Suonenjoen Suonteentaipaleen Petroniementyvi (ak 683), Leppävirran Petromäki (ak 1691) ja Halolan Petrosaari (ak 1726), Vaahersalon seudun Petrolamminpää (VA 6045 b: 48 v.), Kulennoisten Petra-aho (ak 1045), Sulkavan Petroimaa (ak 1208) sekä Puumalan Ryhälän Petranniemi (ak 1307).

Tämä nimistö seuraa uuden ajan puolelta tunnettuja villipeuran vaelluksia. Villipeuralaumat tulivat Kainuusta Kuopion, Leppävirran ja Rantasalmen pitäjien kautta Saimaan vesille saakka.16

Kustaa Vilkunan mukaan Savonlinnan kaupungin länsilaidalla oleva Talvisalo (nimi tunnettu 1586) on ollut lappalaisten talvikylä, josta näitä oli helppo käydä verottamassa. Varkauden Siitin hän selittää talvikylää tarkoittavasta lapinkielen sanasta, jonka suomenkielinen vastine on siide. Täten hän kytkee nämä Pähkinäsaaren seudun rajapaikat lappalaisten verottamiseen. Hän on esittänyt kolmanneksi talvikyläksi Riistaveden Talvisalon ja näkee Siilinjärven nimessä siiti-sanan hämäläismurteisen genetiivimuodon.17

Lappalaisten verovelvollisuudesta savolaisille ei ole samanlaista historiallista tietoa kuin pirkkamiesten ja karjalaisten lapinkäynnistä. Kuitenkin Iisalmen puolessa kerrottiin, että lappalaisten käskettiin tulla Rahasjärven, Kantilammen tai Hyyrilammen luokse veroa maksamaan. Tältä seudulta tunnetaankin Rahajärvensivu (ak 1755) ja Rahajärventaival (ak 508) Vieremän Nissilässä. Onkivedessä ja Pielavedessä on kummassakin lähetysten Rahasaari (ak 1808) ja Lapinsaari. Etelämpänä on Kerimäen saarennolla Rahalampi (ak 1096) Kolvoisenpään tienoilla. Savolaisten harjoittama lappalaisten verottaminen on varmaan päättynyt jo keskiajalla, kun kruunu tehosti omia verovaatimuksiaan.18

Lappalaiset joutuivat lopulta väistymään uudistusasutuksen tieltä ja menettivät metsästysmaansa ja kalavetensä. Iisalmella eräs lappalainen kertoman mukaan juoksi valtaajien rinnalla, jottei häneltä olisi lohkaistu liikaa. Lapin Eskelisten kerrotaan surmanneen Jynkkäjärven rannalle saavuttuaan siellä asustelleet kaksi lappalaista.

Eräät lappalaiset asettuivat jo uuden ajan alkuun mennessä pysyville asuinpaikoille ja suostuivat maksamaan maaveroa. Luupuveden ensimmäinen asukas, Iisalmen Haapajärveltä saapunut lappalainen, merkitsi kertoman mukaan itselleen suuren maa-alueen ja sanoi kotiin tultuaan: “Kävin puoltamassa Lapinsalon;” Iisalmella ja Kiuruvedellä kerrotaan ensinnä saapuneiden savolaisten uudisasukkaiden tavanneen seudulla lappalaisia. Näiden jälkeläisiä sanotaan olevan useimpien niistä, joiden sukunimenä on Lappalainen. Kiuruveden Lappalais-suvun kerrotaan syntyneen suomalaisen ja lappalaisen seka-avioliitosta. Samantapaisia kertomuksia on Kuopiosta.19

Tällaisissa kertomuksissa on varmaan tarua ja totta. Vankan historiallisen tiedon maaperälle pääsemme Savon vanhimman maakirjan myötä. Siinä on kaikkiaan 14 perhettä, joilla on sukunimi Lappalainen. Kahdeksan perhettä niistä asui Joroisten tienoilla ja siitä pohjoiseen, tulevan Tavinsalmen pitäjän alueella.

Rantasalmen Keriharjun neljänneksessä asui kaksi puoliverotilallista (kummallakin kolme veronahkaa), jotka olivat sukunimeltään Lappalaisia ja merkittiin kansallisuudeltaan saamelaisiksi (en lap). Toinen maksoi verona kuusi leiviskää haukea, toinen hirventaljan. Kaksi vuotta myöhemmin samassa neljänneksessä oli neljä Lappalaista, jotka maksoivat pääveroa, mutta olivat vapautetut kinkeristä. Viides lappalainen oli Juvan pitäjän Joroisten neljänneksessä. Kaikilla oli jo kristillinen ristimänimi. Ilmeisesti nämä Varkauden-Leppävirran tienoon lappalaiset olivat jo täyttä päätä suomalaistumassa ja paikoilleen asettumassa.20

Samanlaista sopimusveroa maksoivat Karjalan puolella aivan Savon rajan tuntumassa Jääsken pitäjän haukitalonpojat, joista Ruokolahden pitäjän Hauklapin kylä on saanut nimensä. Näistä oli vanhimman maakirjan mukaan vain yhdellä sukunimi Lappalainen. Täälläkin oli nähtävästi lappalaisten talvikylä.21

Historiallisessa kirjallisuudessa jatkuvasti toistettu tieto, että Savon lappalaisia asui vielä uuden ajan alussa Mikkelin eteläpuolellakin, perustuu väärinkäsitykseen. Heidät merkittiin yleensä verokirjan loppuun. Kun vuonna 1554 on poikkeuksellisesti eteläiset pitäjät viimeisinä, Hannes Gebhard joutui olettamaan, että lappalaisia asui Pellosniemen pitäjässä.22 Talonpoikia, joiden sukunimi oli Lappalainen, oli kyllä kaikissa pitäjissä, mutta haukiveroa maksavat lappalaiset kiertelivät ilman vakinaista asuinpaikkaa Haukiveden pohjoispuolella. Varsin todennäköisesti siellä oli sellaisiakin, jotka onnistuivat vielä kokonaan välttämään verotuksen.

Lappalaiset olivat keskiajan päättyessä vähäinen, häviävä jäänne Savon väestössä. Historiallisen ajan alussa heidän osuutensa on varmaan ollut huomattavasti merkittävämpi. Vaikka asiasta kertoo vain muutama muistitieto, on todennäköistä, ettei heidän väistymisensä ole ollut kokonaan vapaaehtoinen, vaan siihen on käytetty väkivaltaakin.

HÄMÄLÄISTEN ERÄRETKEILYN JA ASUTUKSEN JÄLKIÄ

Kysymys hämäläisestä aineksesta Savon asutuksessa on Savon varhaishistorian keskeisimpiä. Lähtökohtana sitä pohdittaessa on ollut muinaistutkimuksen kanta, jonka mukaan Kyyhkylän ja Moision kalmistot ovat tyypiltään länsisuomalaisia. Tätä on tulkittu niin, että Savon varhaisimmat suomalaiset asukkaat ovat olleet hämäläisiä, mutta että myöhemmin karjalainen aines on tullut vallitsevaksi. Tätä kantaa edustaa J.A. Pärnänen tämän teoksen varhaisemmassa laitoksessa tukien 18 Savon historia käsitystään nimivertailuilla. Sitä vastoin Lauri Kettunen selittää samassa teoksessa kielitieteellisin perustein, että savolaiset ovat vain yksi haara alkukarjalaisia. Hän jopa olettaa, että karjalaiset ovat valtakautenaan tuhonneet Mikkelin seudun hämäläispesäkkeen.1

Hämäläisten muinainen eräretkeily Savoon on kiistämätön tosiasia. Siitä on jälkiä paikannimistössä ja jonkin verran kansanperinteessäkin. Hämäläisillä oli vesiteitä myöten erinomaiset kulkuyhteydet Savoon. He pääsivät Hämeen sydänseuduilta Vesijärven kautta Päijänteelle, josta avautui kaksikin kulkutietä kohti Savoa. Eteläinen johti Ruotsalaisen ja Rievelin järvien kautta Juolasvedelle. Sieltä voitiin kääntyä Pyhäveden kautta itään ja päästä Saimaan vesistöön. Toinen mahdollisuus oli jatkaa Juolasvedeltä pohjoiseen Lahnaveden kautta Puulavedelle, josta avautui koko Savon puolinen Kymijoen vesistöalue. Pohjoisempi kulkutie toi Sysmän reitin kautta Puulavedelle.

Eri asia on, miten syviä jälkiä hämäläisten eräretkeily on jättänyt Savon asutukseen. Hämäläisten eräilyä voitaneen Etelä- ja Keski-Savon osalta pitää varhaishistorian ilmiönä. Myöhempi vaihe on sitten hämäläisten saapuminen uudisasukkaina Savoon.

Paikallishistorian kirjoittajat ovat pitäneet hämäläisten osuutta vähäisenä jopa sellaisten Hämeen naapuripitäjien kuin Hirvensalmen ja Kangasniemen asutukseen. Yleinen käsitys on, että hämäläiset ovat jo historiallisen ajan alkaessa perääntymässä ja Savon asukkaat etenemässä. Jyrkimmin on Pärnäsen olettamukset torjunut Pekka Lappalainen, joka ei myönnä hämäläiselle asutukselle mitään sijaa Hämeeseen rajoittuvassa vanhassa Pieksämäen pitäjässä.2

Jonkinlainen hämäläisen ja karjalaissavolaisen vaikutuspiirin raja lienee muodostunut 1200-luvun jälkipuolella, jolloin Häme oli joutunut Ruotsin valtaan, mutta se on tuskin ollut täsmällisesti määritelty. Savon lounaisimmassa kolkassa Mäntyharjulla hämäläiset ovat tunkeutuneet itäpuolelle sittemmin vahvistettua maakuntarajaa.3

Seuraavassa haetaan ongelmaan vastausta tarkastelemalla Savon vanhimmissa historiallisissa lähteissä esiintyvää Häme-nimistöä. Kun sitä oli vasta 1500-luvun puolimaista, jää erikseen pohdittavaksi, mitä siitä mahdollisesti voi päätellä historiallisen ajan alussa vallinneesta tilanteesta.

Aivan Savon länsilaidalla on Hämehensaari (ak 309) Kangasniemen Salmenkylässä. Se on ilmeisesti hämäläisten nautinnassa yli maakuntarajan ollut takamaa.4 Mikkelin keskusseudulla ei ole vanhaa Häme-nimistöä. Siitä kaakkoon on Paljaveteen laskevan pienen reitin varrella Hämehenkangas (ak 55) Haukkakorholan-Marjoniemen tienoilla ja Hämehenlahen päällysmaa (ak 46) Parkkilassa.5

Suurempi hämäläisasutuksen sikermä on nykyisen Juvan lounaislaidalla Saarijärven ja Rautjärven välisellä kannaksella. Siellä sijaitseva Hämeenmäki (ak 521, 524) mainitaan kahdessa arviokunnassa, joista toinen myöhemmin on sijoitettu Nuutilanmäen, toinen Murtoisten kylään. Asukkaat, viisi perhettä, olivat sukunimeltään Hämäläisiä. Nuutilanmäen kylä on voinut saada nimensä jo vanhimmassa maakirjassa mainitusta Nuutti Hämäläisestä.6

Savon vanhimmassa maakirjassa on 17 Hämäläistä, jotka kahta lukuun ottamatta kaikki asuivat vanhan Savilahden alueella (Vesulahden ja Pellosniemen pitäjissä), johon Hämeenmäkikin kuului. Savon lounaiskulmalle on Hämäläisiä ilmeisesti tihkunut vähitellen keskiajan kuluessa. Hämeenmäen kasauma saattaa edustaa vanhempaa hämäläisasutusta.

Juvalla on Hämehenpelto (ak 815) ja vanhimmassa maakirjassa yksi Hämäläinen Härkälässä.7

Joroisten Hämeenniemi (ak 684) Joroisniemellä saattaa olla vastakohtaisnimi Varkauden seudun Karjala-nimille.8

Suurin Häme-nimien pesue Savossa on maakunnan kaakkoiskulmalla Puumalan neljänneksessä. Siellä on Kietävälässä Hämehenhiianmaa ja Hämehenhieta (ak 1281, 1335). Vuonna 1535 Karjalan ja Savon rajapaikkana mainittu Hanniheta tarkoittanee samaista Hämeenhietaa. Lähistöllä on Vesiniemen kylässä Hämehensaari (ak 1284, 1288). 1600-luvun kartassa Hcimehenhietavirta on Kietävälänvirran rinnakkaisnimi, ja myös sen eteläpuolella aukenevasta Haapavedestä eli Haapaselästä käytetään samaa nimitystä. Tolvanselän luoteisrannalla on vieläkin Hämeenniemi. Hämeenhieta näyttää alunperin tarkoittaneen verraten laajaa aluetta. Viljakansalon tienoille Puumalansalmelta kohti Pihlajavettä johtavan vesireitin varteen pesiytynyt Häme-nimistö on ilmeisesti vanhaa eräkauden nimistöä, sillä sukunimeä Hämäläinen ei täällä esiinny. Puumalan seudulla on muutakin hämäläisperäistä nimistöä, mm. Ouluvuori.9

Saman vesireitin varrella on vielä pari Häme-nime ä Sulkavalla. Halmejärvessä sijaitseva Hämehensaari (ak 1312) kuului Partalalle ja Hämähyvämäki (luultavasti Hämeenhyvämäki) ja Hämehenlaksi (ak 1227) Kaipalaan.10

Rantasalmen Hämeenaho, myöhemmin Hämeenlahenaho Voinsalmella (VA 6345 6: 69 v.; jk 1142), saattaa liittyä myöhempiin tulokkaihin, sillä täällä asui yksi Hämäläinen.

Pohjois-Savon uudisasutusalueen Häme-nimistö herättää mielenkiintoa, Lep­ pävirralta on muistoa savolaisten ja hämäläisten välisestä kahakasta. Siilinjärven nimi sekä Salin-(sadin-)-nimet on selitetty hämäläismurteisiksi.11 Hämehensaarenluhta (ak 1788) kuului myöhemmin Niuvanniemeen ja lienee Ruokoveden suunnalla. Tavinsalmen kartanon maihin Maaningalla kuului Hämehenmäki (jk 553). Maaningan Käärmelahdessa oli Hämeenlammen eteläpuoli (jk 556) ja Hämeen/aksi (jk 486) sekä Halolassa Hämehensalmen itäpuoli (jk 557). Nämä ovat ilmeisesti eräkauden muistoja. Riistaveden Hämehensaari (jk 616) voi olla nuorempikin, sillä Hämäläinen-niminen uudisasukas asettui uuden ajan alussa Akonvedelle Karjalankosken rannalle.12

Ylä-Savossa on Hämehensaari Luupuvedessä nykyisellä Kiuruvedellä (ak 760, 1763). Se on selvä eränimi, sillä saman järven rannalla on Savonniemi ja Lapinniemi. Pielaveden Häme-nimet ovat ilmeisesti rajan aiheuttamaa vastakohtaisnimistöä.13

Hämeen pitäjännimien kaltaisilta nimiltä, joihin Pärnänen myös vetoaa, Lappalainen on kiistänyt kaiken todistusvoiman selittämällä ne luonnonnimiksi. Aivan varmaa tämä ei ole. Savon länsilaidalla Pieksämäellä sijaitseva Vanajanjärvi esiintyy jo vanhimmassa verollepanomaakirjassa nimissä Vanaanranta ja Vanajanpää (ak 443). Virtasalmen Längelmäen kylässä on Hauhonen aho, myöhemmin Hauhonaho (ak 767, jk 914) ja Joroisten Kaitaisissa Hauhanen aho (ak 707). Sana hauho on kyllä merkinnyt haahkaa tai kuikkaa, mutta ei voi torjua mahdollisuutta, että Hauhonahon raataja oli hauholainen, sillä Hauhon eräalueita oli Savon rajaa vastaan Toivakan kohdalla. Heikki Hauholainen asui Rantasalmen Putkisalmen neljänneksessä 1546.14

Asikkalan hallintopitäjä on myös mahdollinen lähtöalue, sillä se ylsi Savon lounaiskulmaan Naulasaareen. Mikkelin seudun Asilaa ja Asilaisia voi tuskin pitää sieltä tulleina, sillä Asila tunnetaan myös Laatokan Karjalasta H iitolasta.15 Rahulassa oli kuitenkin Asikkalanmäki ja asukkaana Asikainen. Rantasalmen Lautakotalahden Asikansaari (1618) liittyy Asikkalan kymmeneksessä asuneisiin Asikaisiin, joita jo vanhimmassa maakirjassa oli yhdeksän perhettä. Nämä saattavat olla hämäläisiä tulokkaita, mutta tuskin keskiaikaa vanhempia, koska nimi on nuorta tyyppiä.

Savon vanhin Häme-nimistö (vanhimmassa verollepanomaakirjassa 15 nimeä, edellä lisäksi täydennyksiä nuoremmasta maatarkastuskirj sta) ei ole lukumääräisesti suuri, mutta nimiä on yli koko maakunnan. Se osoittaa hämäläisten muinaista eräretkeilyä etenkin Pohjois-Savossa, mutta myös hämäläisten vähittäistä tihkumista keskiajan kuluessa savolaisten joukkoon varsinkin maakunnan länsilaidalla.

Häme-nimien ja muun hämäläisperäisen nimistön verraten laaja levinneisyys Itä-Suomeen selittyy hämäläisten muinaisesta eräretkeilystä. Jouko Vahtola on yrittänyt sen pohjalta viitoittaa idän ja lännen vanhinta valtarajaa, joka olisi kulkenut suunnilleen Puumalan-Sulkavan-Rantasalmen-}oroisten kautta.16 Eräkauden aikaisen nimistön levinneisyyttä voidaan kuitenkaan tuskin asettaa poliittisten valtasuhteiden, esimerkiksi Sulkavan Pisamalahden muinaislinnan rakentamisen yhteyteen. Sitä paitsi Häme-nimistöä on mainittua linjaa idempänäkin, Viipurin Karjalassa, vieläpä Kurkijoellakin jo noin vuonna 1500 mainittu Hämelahti.17

Ongelmaksi jää, minkä verran muinaiseen eräkauteen ajoitettava hämäläisten retkeily on vaikuttanut Savon asutukseen. Kosketuksia on ollut, koskapa hämäläisnimistöä on säilynyt. Jokin määrä eräretkeilijöitä on nähtävästi jäänyt Savoon asumaan. Edellä esitetty katsaus savon murteeseen osoittaa, että he joka tapauksessa ovat jääneet verraten pieneksi vähemmistöksi.

Tuonnempana esitettävä katsaus savolaissukuihin voi tuoda lisävaloa varsinkin keskiajan kuluessa tänne saapuneeseen hämäläiseen väestöainekseen.

KEITÄ OLIVAT SAVON KARJALAISET?

Tuukkalan ja Visulahden kalmistoissa 1100-luvulta lähtien näkyvää karjalaista vaikutusta ei ole syytä tulkita pelkästään kaupallisista kosketuksista johtuvaksi. Venäläiset kronikat kertovat jo vuodesta 1143 lähtien karjalaisten ja hämäläisten välisistä sotaisista selkkauksista. Kun sotaretket useimmiten tehtiin talvella, ei Karjalan ja Hämeen välinen sisämaa ole voinut jäädä vihollisuuksista syrjään. Nastolan Ristimäen kalmistolöydöt, Nastolan ortodoksisperäinen nimi ja muut kaakkoishämäläisen nimistön itäiset ainekset osoittavat, että itäinen karjalainen vaikutus on luultavasti 1100-luvulla ulottunut Mikkelin seudun ohi Itä-Hämeeseen saakka. Karjalaisten ja hämäläisten välinen intressiraja on varhaisina aikoina heilahdellut puoleen ja toiseen. Karjalaisten vaikutusalue on etelämpänä supistunut Birger jaarlin Hämeen retken jälkeen, mutta pohjoisempana karjalaiset säilyttivät kulkutiensä Pohjanlahdelle, jossa raja näyttää vielä 1200-luvun lopulla olleen Vetelinjoella. Sinne vei eteläisin kulkutie Saimaalta juuri Savilahden kautta Puula­ vedelle ja Suonteen järvelle sekä edelleen Joutsan kautta Päijänteelle ja Jämsänjokea pitkin kohti Keski-Suomea. On esitetty olettamus, että Savon karjalaiset ovat osallistuneet näihin retkiin ainakin Vaajasalon tienoille asti.1

Mikkelin seudulle muodostunut asutuskeskus oli lähempänä Hämettä kuin Karjalaa. Kuitenkin sekä Laatokan rantamilta että Karjalan Kannakselta oli hyvät kulkuyhteydet eteläiselle Saimaalle, josta aukeni vesitie Saimaan yli Savilahteen. Eräretkeily, läpikulku ja kauppa ovat tuoneet Savoon uusia asukkaita Karjalasta. Lappeen Kauskilan 1200-luvulla syntynyt asutus lienee toiminut välietappina.2

Sen jälkeen kun Savilahden pogosta eli kihlakunta oli 1323 luovutettu Ruotsille, se kuului Viipurin linnalääniin eli Ruotsin Karjalaan. Piispa Maunu Tavast katsoi vielä 1442 Savilahden kirkon sijaitsevan Karjalassa ja arveli Sysmästä päin saapuessaan tulevansa Hirvensalmen tienoilla karjalaisten keskuuteen. Toista sataa vuotta myöhemmin rajantakainen kauppamies Nousia Venäläinen kertoo “Savon karjalaisten” asutustoimista Oriveden länsirannalla.3

Savo luettiin siis Karjalaan ja savolaisia pidettiin läntisimpinä karjalaisina. Mutta mikä oli savolaisten oma käsitys asiasta?

Tähän haemme vastausta tarkastelemalla Savon vanhinta Karjala-nimistöä.

Mikkelin keskusseudulla on kokonainen Karjala-nimien sikermä: Karjalanhauta (ak 586), Karjalanhautamaa (ak 420), Karjalanmäki (ak 399, 419, 436) ja Karjalaisenmäki (ak 421). Ne on kaikki myöhemmin merkitty Norolan kylään, lukuun ottamatta yhtä maakappaletta, joka on luettu Seppälään. Idempänä on Karjalanmäki (ak 63) Ristiinaan Outilassa. Juvalla on Karjalansaari (ak 773) Nääringissä.

Karjalaisten läsnäolo näkyy Mikkelin keskusseudun nimistössä selvemmin kuin hämäläisten. Toisaalta se voidaan tulkita merkiksi siitä, että karjalaiset on koettu vieraiksi. Tuonnempana (s. 291-292) otetaan Karjalanhauta-nimiin liittyen pohdittavaksi, voisiko sellainen asenne johtua historiallisen ajan alussa syntyneestä uskonnollisesta vastakohtaisuudesta. Tällöin on syytä huomata sekin, että Ristiinan Karjalanmäessä asui ortodoksisniminen suku.

Pieksämäen Vehmaskylässä sijaitseva Karjalaisenaho (ak 773) liittyy sukunimeen Karjalainen. Tätä sukua asui lähistöllä Vesulahden Paukkulan neljänneksessä vanhimman maakirjan mukaan 11 perhettä. Pieksämäen Karjalan kylä on saanut heistä nimensä, mutta esiintyy vasta nuoremmassa maantarkastuskirjassa (jk 862). Suvun suuruus viittaa siihen, että se on asunut paikkakunnalla jo pitkään.4

Säämingissä on myöhemmän Hannolanpellon kartanon mailla Karjalaisenaho (ak 1019) ja Karjalaisenmaa (ak 1028). Kolvosenjärven Karjalanniemeen liittyy vastakohtaisnimistöä, Savonlampi ja vähän kauempana Venäänlampi.5 Säämingin Karjala-nimet viittaavat pikemmin rajantakaisiin karjalaisiin kuin viipurinkarjalaisiin. Karjala-nimiä ei ole Jääsken vastaiselta rajalta, vaikka sieltä on Savo-nimiä. Tämä Karjala-nimistö jatkuu länteen Rantasalmen puqlelle, jossa on Parku­ mäellä Karjalaisenmaa (ak 1372) ja Karjalansaari (ak 1414) sekä Ahvenniemellä Karjalanharju (jk 1182). Heinäveden Raaminmäen Karjalanlampi (ak 1366) ja Pilpanvirran suulla sijaitseva Karjalansaari kertovat rajantakaisten karjalaisten eräretkistä.

Merkittävä Karjala-nimien sikermä on Joroisissa: Karjalanpelto Kerisalossa (ak 1508, 1518) sekä Kotkatlahdessa Karjalanniemenpelto, Karjalanniemennenä, Kajalanniemenkannas (ak 1527), Karjalanniitty (jk 728) ja Karjalansaari (ak 1528). Nämä nimet, jotka sijaitsevat Varkauden Siitin rajapaikan läheisyydessä, liittyvät epäilemättä rajantakaisiin karjalaisiin.

Pähkinänsaaren rauhankirjassa mainittuun Karjalankoskeen palataan tuonnempana. Tässä todettakoon Juankosken Karjalankoskenmaan (ak 1791) esiintyminen jo vanhimmassa verollepanomaakirjassa. Uudemmassa maantarkastuskirjassa on lisäksi Siilinjärven Rissalalle kuuluvina Karjalanniemi ja Karjalankoskensivu.6

Pielaveden Karjalan kylän nimi esiintyy vasta uudemmassa maantarkastuskirjassa (jk 511).

Karjala-nimiä on vanhimmassa verollepanomaakirjassa 19.7 Mikkelin keskusseudulla ne saattavat olla vanhojakin asutusnimiä, mutta itärajan tuntumassa ne ilmeisesti viittavat rajantakaisiin eräkävijöihin tai laatokankarjalaisiin uudisasukkaihin.

Sukunimeä Karjalainen kantaa Savon vanhimmassa maakirjassa 23 perhettä. Nimi on siis huomattavasti yleisempi kuin Hämäläinen tai Lappalainen. Suurin on edellä mainittu pieksämäkeläinen ryhmä, toiseksi eniten Karjalaisia on Säämingissä.8 Ovatko sukunimeltään Karjalaiset laatokankarjalaista vai viipurinkarjalaista pohjaa? Ennen kuin kysymykseen vastataan, on syytä tarkastella sukuja, jotka on nimitetty karjalaisten pitäjien mukaan.

Jääskeläisistä kertovat ]ääskeläisenpelto (ak 1585) Leppävirran Kuronlahdessa ja]ääskeläisenaho (ak 1587) samalla seudulla. Savon vanhimmassa maakirjassa on vain kolme Jääskeläistä, mutta Tavinsalmen vanhimmassa maakirjassa seitsemän vuotta myöhemmin jo viisi perhettä yksin tässä uudessa pitäjässä. Jääskeläiset ovat siis Pohjois-Savoon suuntautuvia uudisasukkaita. Lappeelaisista muistuttaa Säämingissä Lapveteläisensaari (ak 988) seudulla, jossa heillä oli kalastusoikeuksia. Tavinsalmen uudispitäjässä on Lappivetelän tulisaari Kuopion Haminalahdessa (ak 1803). Lapveteläisiä on Savon vanhimmassa maakirjassa neljä perhettä, yhtä lukuunottamatta kaikki Joroisten neljänneksessä. Pielaveden Lappetelän kylä on ilmeisesti saanut nimensä Paavo Niilonpoika Lapveteläisestä, joka tavataan jo Savon vanhimmassa maakirjassa. Maaningan Lapvetelänlaks (jk 589) uudemmassa maantarkastuskirjassa vastaa nykyistä Lapvetelän kylää.9 Lapveteläisetkin ovat ilmeisesti verraten myöhään Savon pohjoisosaan saapuneita uudisasukkaita.

Taipalinen oli 1541 va!tasukuja Pellosniemen pitäjässä, jossa heitä oli 11 perhettä, yhtä lukuun ottamatta kaikki Pitkälahden neljänneksessä. Mahdollisesti he olivat taipalsaarelaisia tulokkaita, jotka olivat siirtyneet vain Saimaan yli Etelä­ Savoon.

Leppävirran Kurjalanrannassa on varhaisessa vaiheessa asunut Niilo Äkräväinen (ak 1710). Mikkelin Äkräväisen kylä esiintyy vasta uudemmassa maantarkastuskirjassa (jk 110). Nämä nimet kuten myös Kangasniemen Äkrynmäki ja Äkryntaipale (ak 288, 290) saattavat viitata Äyränpään eli Muolaan pitäjästä Karjalan Kannakselta saapuneihin.10

Mitään varhaisia rajariitoja savolaisten ja viipurinkarjalaisten välillä ei tunneta. Laamalan ja Suomenniemen seutukylät Taipalsaaren puolelta maksoivat uuden ajan alussa papinveronsa Mikkeliin.11 Tämä järjestely saattaa olla varhaisempi kuin vuonna 1514 käyty maakuntaraja.

Laatokan Karjalan kautta tulleihin viittaa ilmeisesti heimonimi Vepsäläinen. Säämingissä on Moinsalmella Vepsäläisenpohja (ak 1039), ja Kallislahdessa Vepsänharju (ak 1104).12 Rantasalmen puolella on Vepsänpelto Rantasalossa, Vepsänaho (ak 1472, 1486, 1487) ja Vepsänmäki (ak 1488) Tuusmäessä. Läntisimpänä on Vepsälänsalo (ak 1575) Joroisten Katisenlahdessa. Sukunimi Vepsäläinen on vanhimman maakirjan mukaan neljällä perheellä Säämingissä ja yhtä monella Rantasalmella. Sitä paitsi Suur-Savossa on kaksi Vepsosta.

Rajantakaisia karjalaisia nimitettiin jo keskiajalla venäläisiksi. Mikkelin keskusseudullakin oli Visulahdessa Venäläisenmaa (ak 403) ja Seppälässä Venäjänkangas (ak 392, asukkaana Venäläinen).

Säämingissä oli koko joukko Venäjä-nimiä, joista useat liittyvät rajantakaisten karjalaisten kaskiviljelyyn. Kerimäen Haapaniemessä oli Venähensuo (ak 1043) ja lähistöllä Venäjänsuoaho (ak 1022) ja Venäjänaho (ak 956). Säämingin Kosolalle kuului Venäänniemi (ak 979). Kesamonsaaren tienoilla sijaitsevaa Venäänsaarta (ak 1072) ei enää myöhemmin tunnettu. Niinkin lännessä kuin Sulkavan kylässä oli Venähenaho (ak 1208).13

Rantasalmen Hiismäellä oli Venäjänmäki (ak 1454) ja Kolkontaipaleella Venäjänrantotie (ak 1445).

Maaningan Venäjänsaari (ak 1785) on ilmeisesti saanut nimensä siellä asuneesta Heikki Venäläisestä.14

Perheitä, joilla oli sukunimi Venäläinen, oli vanhimman maakirjan mukaan 13 jakaantuneina Savon kaikkiin pitäjiin. Enemmistö oli kuitenkin Itä-Savossa, Säämingissä ja Rantasalmella neljä perhettä kummassakin.

Venäjä-nimien levinneisyys Säämingissä ja siitä länteen Haukiveden rantoja pitkin on aivan samanlainen kuin Karjala-nimien. Tämä viittaa siihen, että rajantakaisia naapureita on aikaisemmin sanottu karjalaisiksi, mutta keskiajan lopulla jo venäläisiksi.

Karjala-nimistön tarkastelu osoittaa, että savolaiset ymmärsivät suhteensa Karjalaan toisin kuin esivalta. Kun Savo virallisen nimikäytännön mukaan oli osa Ruotsin Karjalaa, savolaiset näyttävät Karjalasta ja karjalaisista puhuessaan tarkoittaneen lähinnä rajantakaisia karjalaisia. Poliittisten erimielisyyksien kärjistyessä rajantakaisista naapureista tuli sitten “venäläisiä”. Nämä huomiot antavat tiettyä tukea alkuväestöteorialle. Huolimatta yhteiskarjalaisista juuristaan sisä­ maan savolaiset ovat jo historiallisen ajan alussa tunteneet eroavansa Laatokan rannikon karjalaisista. Sitä vastoin Jääsken, Lappeen ja Taipalsaaren asukkaita näyttää pidetyn naapuripitäjäläisinä eikä minkään toisen heimon edustajina. Niin heidän muutolleen pohjoiseen erämaahan ei ollut estettä.

Savon väestön koostumusta on vielä mahdollista tarkastella laveammalta pohjalta koko vanhimman sukunimiaineiston perusteella. Kun tämä aineisto on vasta uuden ajan alusta, se valaisee ensisijaisesti keskiajan päättyessä vallinnutta tilannetta. Sen vuoksi asia otetaan esille vasta tämän teoksen lopussa.

Back To Top