skip to Main Content

ASUTUSVIRRAT NIMIAINEISTON VALOSSA

Väestön koostumuksen ja alkuperän selvittämiseksi tarjoavat Itä-Suomessa parhaan aineiston sukunimet. Ne olivat uuden ajan alussa yleisesti käytössä sekä Viipurin Karjalassa että Savossa, jälkimmäisessä maakunnassa melkein kaikilla asukkailla. Tämä nimistö esiintyy runsaana jo vanhimmassa Kustaa Vaasan aikaisessa maakirjassa, jollainen on Savosta vuodelta 1541, Viipurin Karjalasta vuodelta 1543. Valitettavasti Käkisalmen Karjalasta ei ole samanveroista lähdettä. Noin vuodelta 1500 säilynyt verokirja sisältää vain vähän suomalaista henkilönnimistöä. Puutteen korvaa osaksi sen sisältämä paikannimistö.1

Nimiaineistosta voidaan hakea valaistusta savolaisten karjalaista alkuperää koskevaan kysymykseen. Tästä on tutkimuksessa ollut pitkään vallalla Hannes Gebhardin hahmottama kuva. Hän vertasi vuoden 1571 hopeaveroluettelossa esiintyviä savolaisia sukunimiä karjalaisiin suku- ja paikannimiin ja totesi suuren vastaavuuden Suur-Savon pitäjien (Mikkeli, Anttola, Ristiina, Juva) ja kannakselaisen Muolaan pitäjän nimistön välillä. Samanlaisen vastaavuuden hän löysi Itä-Savon (Sääminki ja Rantasalmi) ja Sortavalan seudun nimistön välillä. Tästä hän päätteli, että Suur-Savon asutus on peräisin Muolaan seudulta, Itä-Savon asutus taas pääasiallisesti Laatokan Karjalasta.2

Gebhardin menetelmä on puuttellinen kahdessa suhteessa. Hän otti savolaisen nimiaineiston vasta vuodelta 1571, kun se olisi ollut saatavissa jo kolme vuosikymmentä varhaisemmalta ajalta. Karjalainen vertailuaineisto on taas alueellisestikin liian suppea.

Pekka Lappalainen on sittemmin täydentänyt Gebhardin esittämää kuvaa niin, että hän on tuonut muolaalaisen ja laatokankarjalaisen asutusvirran väliin kolmannen, Jääskestä lähtöisin olevan, joka hänen käsityksensä mukaan on ulottunut suurimpaan osaan ltä-Savoa länsirajanaan suunnilleen Luonterista ja Vetojaosta yli mantereen Säämingin Putkisalon tienoille vedetty viiva. Tämä raja pohjoisosaa lukuun ottamatta on lähes sama kuin myöhempi Suur-Savon ja Pien-Savon välinen hallinnollinen raja, joka voi tuskin olla Säämingin kirkkopitäjän perustamista varhaisempi.3

Seuraavassa otetaan ongelma uudestaan pohdittavaksi nojaamalla koko vanhimpaan savolaiseen ja karjalaiseen sukunimiaineistoon ja täydentämällä sitä jossakin määrin varhaisella paikannimiaineistolla. Kun aineisto on vasta keski- ja uuden ajan taitteesta, se lähinnä vastaa kysymykseen, miten savolaiset ja karjalaiset olivat tällöin sukua toisilleen. Erityistä pohdintaa vaatii kysymys, mitä johtopäätöksiä tästä voi tehdä varhaisimpien asutuskausien, eritoten historiallisen ajan alun tilanteen valaisemiseksi. Työhypoteesina voidaan hyväksyä käsitys, että asutusvirran suunta yleensä on ollut etelästä pohjoiseen ja luoteeseen ja että Karjala on siis ollut lähtöalue ja Savo tuloalue. Edellä on kuitenkin jo saatu vihje siitä, että päinvastainenkin virtaus nimenomaan keskiajan lopulla on mahdollinen.

Tuloalue jaetaan uuden ajan alun hallinnollista jaotusta noudattaen seuraavasti: 1) Suur-Savon rintamaa (Pellosniemi, Vesulahti sekä Juvan hallintopitäjästä Juvan ja Koikkalan neljännekset), 2) Itä-Savo (Säämingin hallintopitäjä), ja 3) pohjoinen reuna-alue (Vesikansan ja Joroisten neljännekset Juvan hallintopitäjästä sekä Rantasalmi). Kolmannen alueen muodostamisella pyritään selvittämään, miten suursavolainen ja itäsavolainen asutusvirta tapaavat toisensa myöhemmin asutetulla alueella.

Savon ja Viipurin Karjalan asutuksellista yhteyttä selvitettäessä on vertailukohteeksi otettava vähintään niiden kummankin länsikarjalaisen kihlakunnan alue, jotka Pähkinäsaaren rauhassa Savon tavoin joutuivat Ruotsin valtakuntaan. Äyräpään kihlakuntaan kuuluivat vanhan Muolaan eli Äyräpään pitäjän ohella siitä jo keskiajalla erotetut Kivennapa ja Uusikirkko. Vanha Jääski taas käsitti siitä vasta uudella ajalla erotetut Ruokolahden ja Joutsenon. Äyräpään alue on siis kannakselainen, Jääsken alue vuoksenlaaksolainen, ja vain jälkimmäinen rajoittuu suoraan Savoon.

Syrjään ei voi jättää myöskään muita Viipurin Karjalan pitäjiä, vaikka ne nuorempina asutusalueina ovat eräänlainen häiriötekijä, mikäli pyritään historiallisen ajan alun tilanteen selvittämiseen. Lappee ja sen länsiosasta myöhäiskeskiajalla omaksi hallintopitäjäksi erotettu Taipalsaari ovat Suur-Savon lähimpinä naapureina Karjalan puolella varteenotettavia ainakin läpikulkualueina. Uudemmassa tutkimuksessa on esitetty käsitys, että Länsi-Karjalan rannikko ja sen pohjoispuolinen sisämaa Saimaan rannoille saakka on saanut uudisasukkaita lännestä, lähinnä Varsinais-Suomesta. Näin ollen Karjalasta on keskiajan kuluessa saattanut tulla Savoon toisenlaistakin väestöainesta kuin alkuperäisiä karjalaisia.4 Keskiaikaisten asutusmuutosten vuoksi eivät edes aikki Äyräpään ja Jääsken alueilta saapuneet ole välttämättä “ihan oikeita karjalaisia”.

Viipurin Karjalasta erotetaan näin ollen seuraavat neljä mahdollista lähtö­ aluetta: 1) Äyräpää, 2) Jääski, 3) Suur-Lappee ja 4) läntinen rannikkoseutu (Viipurin pitäjä ja Säkkijärvi).

Viipurin Karjalan vanhimmassa maakirjassa on 184 suomalaista sukunimeä, jotka esiintyvät Savon vanhimmassa maakirjassa, muutamat niistä hivenen toisessa muodossa. Määrä on noin kolmannes viimeksi mainitun kirjan nimistöstä. Molemmille maakunnille yhteisten sukujen määrä on tosiasiallisesti suurempi, mutta tilastollinen tarkastelu on syytä rajoittaa vain tietyn vuoden aineistoon.

Neljän lähtöalueen kesken nämä suvut jakautuvat seuraavasti:

                                        Sukuja    %
Äyräpää                            95          31
Jääski                               93          30
Suur-Lappee                     76          24
Läntinen rannikko             47          15
Yhteensä                           311         100

Summa on suurempi kuin sukujen määrä, koska sama nimi esiintyy useassa ryhmässä. Prosenttiluvut osoittavat näiden sukunimien suhteellista jakautumista Karjalassa. Äyräpää ja Jääski ovat siis lähtöalueina suunnilleen samanvahvuiset, edellinen hivenen vanhempi.

Taulukosta 12 ilmenee karjalaisperäisten sukujen jakauma savolaisten tuloalueiden kesken. Se on lähes sama kuin yleiskuvassa. Suur-Savossa äyräpääläissukujen osuus on vain hivenen pienempi kuin jääskeläisten, kun taas Säämingissä ja pohjoisella reuna-alueella jääskeläisperäisiä sukuja on vähän enemmän kuin äyräpääläisiä. Ainakaan 1540-luvun aineisto ei osoita Savon jakautumista Äyräpäästä ja Jääskestä asutettuun alueeseen.

Asia joutuisi toiseen valoon, jos voitaisiin olettaa, että Jääskikin on saanut varhaisimman asutuksensa Karjalan Kannakselta.5 Karjalaisuuden juuret ovat kuitenkin Laatokan rannikolla. Vuoksenlaaksoa voidaan tuskin pitää Kannasta nuorempana asutusalueena. Sitä paitsi Äyräpään ja Jääsken asutus on suhteellisen yhtenäistä. Aineistossamme noin neljännes niiden nimistöstä on yhteistä.

Myöhään asutettujen Suur-Lappeen ja länsirannikon suuri osuus aineistossamme muistuttaa, ettei 1540-luvun aineistosta voi tilastollisen menetelmän avulla lukea, millainen oli karjalaissukujen jakauma Savossa joskus 1300-luvun alkupuolella.

Tämän vuoksi seuraavassa tuloalueittain tapahtuvassa tarkastelussa ongelmaa lähestytään esittelemällä ja vertailemalla erilaisia nimikerrostumia ja -ryhmiä. Aineistona on Savon vanhimman maakirjan koko nimistö ja karjalaista vertailuaineistoa laajennetaan ajallisesti 1560-luvulle saakka. Sukunimien joukosta pyritään erottamaan puhtaasti suomalaiset nimet kristillis- tai vierasperäisistä. Rajantakaisen Karjalan ja läntisten naapurialueiden nimistö vedetään mahdollisuuksien mukaan vertailuaineiston joukkoon. Naapurialueiden kohdalla nousee esiin myös toissuuntaisen muuttoliikkeen mahdollisuus.

Erilaisista sukunimityypeistä ja nimien alkuperästä on tehty selkoa tämän teoksen 1500-lukua koskevassa osassa. Yksityisistä suvuista kiinnostunut lukija saa sen ohella lisätietoja suuresta suomalaisesta sukukirjasta (Mikkonen & Paikkala 1985) sekä kirjallisuusluettelossa mainituista Viljo Nissilän tutkimuksista.6

Alueellisten piirteiden terävöittämiseksi yksityisiä sukuja ja sukunimiä esiteltäessä pannaan kullakin alueella paino alueen kantasukuihin, so. sellaisiin sukuihin, joiden yksinomainen tai pääasiallinen esiintymisalue on juuri siellä. Edellä jo käsitellyt heimo- ja kansallisuusnimet jätetään syrjään.

SUUR-SAVON RINTAMAAN SAVOLAISET

Pellosniemen, Vesulahden sekä Juvan eteläisen puoliskon käsittävällä alueella on Savon vanhimman maakirjan mukaan 367 sukunimeä, mikä on noin 60 % koko silloisen Savon suvuista. Etelä-Juvan sukunimistä noin puolet on yhteisiä vanhan Savilahden pitäjän nimistön kanssa. Sydänsavon murteen eteläisen ryhmän alue lähes yhtenee tässä käsiteltävän alueen kanssa.1

Alueen kantasukujen joukossa on 80 sellaista sukua, jonka nimi voidaan laskea suomalaisten sukunimien vanhaan kerrostumaan ja joka viimeistään 1560-luvulla tunnetaan myös Karjalasta. Seuraavassa luettelossa on vuodelta 1543 todettu karjalainen lähtöalue merkitty kirjaimin näin: Ä = Äyräpää, J = Jääski, L = Suur­ Lappee, R = läntinen rannikkoalue. Mikäli kirjain puuttuu, nimi on tavattu Karjalasta vasta vuotta 1543 nuoremmista lähteistä.

Karjalaisperäisinä voidaan nimen perusteella pitää seuraavia sukuja: Ahonen 0), Aljonen, Anianmies (lappeelainen nimityyppi), Arpiainen, Haapanen, Haapiainen (Ä), Harmainen, Hiironen (Ä), Himanen (Ä), Himotuinen, Hirvinen (L Hirvi), Hyvärinen (L Hyväri), Hyvönen (R), Häkkinen, Härkönen (ÄL), Ihalainen (LR), Ikonen (ÄL), Inkarinen, Jäniksinen (L Jänis), Järveläinen (Ä), Kaipiainen (Kaiponen ÄJ), Kakriainen (Ä Kakranen), Kapanen (Ä), Karjunen, Kaukapäivä 0), Kaukonen 0), Kekkonen (ÄJ), Keronen, Kettunen (L), Kiiskinen (Ä Kiiskinen, R Kiiski), Kilkkinen (L), Kilponen (L Kilpiläinen), Konttinen (L), Kopsanen 0), Korhonen QL), Kuivalainen, Kurvinen, Kähkönen, Laihiainen (L Laihanen), Lantiainen, Laukkanen QR, yhtä vahva Säämingissä), Laukkarinen, Launonen, Lehikoinen (Ä), Leinonen, Lemmetyinen 0), Liukkonen, Meranen (Ä), Metsonen, Mielonen (LR), Miettunen (ÄJ), Mantonen (LR), Oikarinen (Ä), Paappanen (ÄJ), Palkehinen, Peipponen, Piskonen (L), Pukarainen (Ä), PullinenG Pulliainen), Puntanen, Pyykkönen, Pääkkönen (Ä), Pönninen QL), Pöntynen (L), Pöyhkönen, Rahunen, Rasanen QL), Rastonen, Riepponen (ÄR, mahdotonta erottaa nimestä Reponen), Roininen, Rämänen, Rättönen, Sairanen (J Sairiainen), Sattilainen (Ä), Sokkanen (J), Sutinen (L Susi), Tikkanen, Toivakainen (Ä), Toivarinen (R Toivari), Toiviainen (R), Valkonen (LR) ja Vepsonen (ÄJ).

Samaan ryhmään voitaneen laskea vielä joukko nimiä, jotka uusimmassa tutkimuksessa on verraten epävarmoin perustein selitetty germaanisperäisiksi.2 Sellaisia ovat tämän alueen kantasukujen nimistä Haajanen, Heilanen (Ä), Husanen (ÄLR Husu), Kaikkonen (JL), Manninen (ÄJ), Pulkkinen, Pylkkänen, Pölkkynen, Pylvänäinen ja Vihtinen (L). Kahdella viimeksi mainitulla on vastineensa myös rajantakaisessa Karjalassa, mikä ei todista niiden germaanisuuden puolesta.

Savon vanhimmassa verollepanomaakirjassa (1561) on joukko paikannimiä, joihin kätkeytyy sukunimi. Todennäköisesti nämä nimet ovat niin vanhoja, että ne voidaan lukea keskiaikaiseen nimistöön. Niistä on esitettyä luetteloa täydentämään lisätty seuraavat: Hattunen (Hattulanmäki), Hulkkonen (L, Hulkonmaa), Itkonen Q, Itkonniemi), Kantanen (Kantalanmaa), Kijanen (L, Kijalansaari), Kirjonen (Kirjolanpelto), Kyyhkynen (Kyyhkylänpelto), Kärki (Kärenpelto), Lempiäinen G, Lempiäisenmaa), Miehonen (Mieholanpelto), Neuvonen (Neuvolanpelto), Tarpiainen (Tarpialanpelto), Valituinen (järven nimi), Vihonen (Viholanpelto, Vihonpelto). Neljänneskuntien nimet paljastavat myös sukunimiä: Melkonen tai Mälkönen (L. Mälkölä) ja jo mainittu Kiljunen (L), jonka mukaan Kiialan neljänneksen nimi on korjattava muotoon Kijala.

Heikosta lähdetilanteesta huolimatta jokin määrä Suur-Savon vanhoja karjalaisnimiä tavataan myös rajantakaisessa Käkisalmen Karjalassa. Sellaisia ovat Hulkkonen, Ihalainen, Lempiä, Melkonen, Valkonen ja Vallittu. Laatokankarjalaiset kylännimet Kaukola, Kopsala, Korhola, Kähkölä, Rahula, Palkeala ja Vehmainen ovat samoin merkkejä yhteisestä nimikannasta. Asutuksellisista yhteyksistä todistavat myös Kurkijoen ja Vesulahden Asila sekä sukunimi Asiainen, samoin Hiitolan Ilmee ja Pellosniemen kymmeneskunta Ilmiänlahti.

Esitetyt toista sataa nimiyhtäläisyyttä riittävät osoittamaan, että huomattava osa Savon ja Karjalan yhteisistä sukunimistä on vanhaa perua, jopa Pähkinäsaaren rauhan takaiseen aikaan palautuvaa. Äyräpääläinen nimistö on tässä vanhimmassa nimikannassa jonkin verran suurempi kuin jääskeläinen, mutta ei niin paljon, että Suur-Savon vanhin karjalaisasutus voitaisiin sen perusteella leimata nimenomaan kannakselaiseksi.

Suur-Savon vanhassa suomalaisperäisessä nimistössä on lähes 60 kantasuvun nimeä, jotka uuden ajan alussa tunnetaan vain Savosta, mutta ei Karjalasta. Sellaisia ovat Harapainen, Helppanainen, Hyväneuvonen, Häyrinen, Karstunen, Kohvakainen, Kutronen, Käyhkönen, Kääriäinen, Lautiainen, Lehmonen, Lelkonen, Loukiainen, Löhkönen, Mesiäinen, Muinonen, Mustaharja, Nojanen, Nyplänen, Närhinen, Pahaneuvonen, Parantainen, Peisinen, Pienonen, Pyörtäinen, Pörsänen, Seilonen, Siekkinen, Sikanen, Silanen, Syrjäläinen, Tarhonen, Tiusanen, Varponen, Viklonen, Väisänen, Väänänen ja Ärvänen. Verollepanomaakirjan paikannimistö kartuttaa tätä ryhmää nimillä Aitolainen (Aitolaisenmaa), Ajonen (Ajoisenmäki), Hypityinen (Hypittylänmäki), Häppönen (Häppölänaho), Maivanen (Maivanpelto), Osonen (Osolanpelto), ja Tullinen3 (Tullilanmäenpää). Tässä ryhmässä on mukana eräitä Suur-Savon laajimpia kantasukuja, kuten keskusseudulta Häyrinen ja Parantainen, itälaidalta Väänänen ja pohjoiskulmalta Nykänen. Nämä nimet antavat tiettyä tukea sille käsitykselle, että huolimatta yhteisestä itäsuomalaisesta pohjasta Savon väestössä on mukana myös varhain eriytynyt omaperäinen aines.

Kristillisperäisen, raamatullisiin tai pyhimysnimiin pohjautuva sukunimistö on aikaisintaan varhaiskeskiajalta. Sen vanhin kerrostuma ortodoksinen nimistö valaisee savolaisen käännyttämistä kristinuskoon. Tällaisia nimiä Suur-Savon kantasuvuilla on neljättäkymmentä: Anttonen, Hokkanen G), Huoponen, Huotari (Ä), Jaakkonen (ÄJ), Karppanen (ÄR), Kiprinen, Kirmanen, Koljonen, Komulainen (Kamalainen), Laaskonen (Laasonen voi olla läntinenkin), Liimatainen (vahvempi Säämingissä), Mahkonen, Minkkinen, Mäkäräinen, Outinen (LR), Paakkinen (ÄJR Paakkanen), Paasonen, Paavilainen, Parhainen, Pasanen, Piesanen, Putkonen, Raninen, Ratilainen, Rissanen, Ronkainen, Ruuskanen ja Tiihonen. Näihin voidaan lisätä Paukkunen G, neljänneskunnan nimi Paukkula), sekä verollepanomaakirjan perusteella Homanen (Homanpelto), Mellinen (Mellinmaa) ja Meltiäinen (Meltiäisenmaa). Nimien Hokkanen, Kirmanen, Putkonen, Raninen ja Ratilainen vastineita on tavattu vain ortodoksisesta Karjalasta.

Parkkosen eli Parkkisen (ÄJLR) ortodoksisuutta panee epäilemään se, että Parkonpelto ja Parikanpelto näyttävät tarkoittavan samaa paikkaa, eikä Parikka ole itäinen nimi. Kuosmanen (J) voi olla läntinenkin nimi. Tarkiainen, jolle ei löydy karjalaisia vastineita, voi olla puhtaasti suomalainen nimi.

Joka tapauksessa ortodoksisia nimiä on löytynyt niin runsaasti, että jo 1200- luvulla Savilahdessa tapahtunut kastaminen tuntuu todennäköiseltä. Tätä tukee havainto, että ortodoksisperäisiä nimiä ei juuri esiinny myöhemmin asutetulla välialueella.4 Poikkeuksena on mm. Outinen, joka tunnetaan Mäntyharjun karjalaisesta osasta ja Säkkijärveltä saakka.

Idän kirkon jälkeen lännen kirkko jätti jälkensä Savon nimistöön samalla hävittäen vanhoja nimiä. Monilla saattoi olla tällainen nimi jo Savoon tullessaan. Seuraavassa luetellaan vain sellaiset kantasukujen nimet, jotka tavataan myös Viipurin Karjalan vanhimmassa maakirjassa: Heikkanen (LR), Hänninen (Ä), Jukarainen G), Kauppinen (ÄR Kaupinpoika), Martikainen (Ä), Nikkinen (ÄJL), Ollikainen G), Oikkonen (ÄL), Pellinen (ÄJ), Penttinen (R) ja Tapanainen (L). Tämän ryhmän asutushistoriallista todistusvoimaa heikentää se, että näitä nimiä syntyy jatkuvasti lisää; esimerkiksi Ollinpojista tulee Ollikaisia.

Vieläkin nuorempaa keskiaikaista kerrostumaa edustavat sellaiset kantasukujen nimet, joissa on saksalaisperäinen aines. Seuraavat niistä tavataan myös Viipurin Karjalan vanhimmassa maakirjassa: Hartikainen (ÄJ), Hatsonen (ÄJ), Lyytikäinen (JLR), Mannikainen (ÄJ), Rahikainen (LR), Reinikainen (LR), Rikkonen (JLR) ja Vitikainen (L).

Ruotsalaisperäiset nimet ovat lähinnä myöhäisiä ammattinimiä, jotka voidaan tässä yhteydessä sivuuttaa. Maininnan ansaitsee vieraasta syntyperästä todistava kansallisuusnimi Ruotsalainen, jolla on vankka jalansija Juvalla.

Kolmeen viimeksi käsiteltyyn ryhmään kuuluvat nimet eivät tietenkään voi olla Pähkinäsaaren rauhaa varhaisempia. Niiden todistusvoima tulosuunnan osoittajana on heikompi kuin vanhempien nimien. Kuitenkin ansaitsee huomiota se, että sangen monia näistä nimistä tavataan Karjalan länsirannikolla ja Suur-Lappeella, osaksi vieläkin lännempänä. Esimerkiksi Rahikaisia on Taipalsaaren ja Säkkijärven lisäksi myös Vehkalahdella sekä Hämeen puolella Elimäellä.

Edellä esitetty vertailu on osoittanut, että Suur-Savon sukunimistössä on sellainenkin aines, jolle ei ole löytynyt vastinetta Karjalasta eikä muualtakaan, mutta nämäkin nimet ovat aivan samaa tyyppiä kuin vanhimmat karjalaisperäiset nimet. Monikerroksisesta nimistöstä ei ole ollut mahdollista kiistattomasti kuoria esiin sellaisia sukuja, jotka ovat asuneet täällä jo historiallisen ajan alussa. Voittopuolisesti väestö näyttää kuitenkin olevan karjalaista alkuperää, sekä Karjalan Kannakselta että Vuoksenlaaksosta, jossakin maann Laatokan rannoilta saakka lähtenyttä. Keskiajan kuluessa tulee lisäksi Suur-Lappeelta ja Karjalan länsirannikolta saapunut aines.

Tarkastelu on tähän asti ollut pakko rajoittaa Karjalan ja Savon välisiin väestösuhteisiin, koska lännestä ei ole yhtä laajaa vertailukelpoista sukunimiaineistoa. Sitä paitsi savolaisten suhdetta läntisiin ja osaksi eteläisiinkin naapureihin ei voi tarkastella vain tulomuuton näkökulmasta, vaan kahdensuuntainen väestöliike on otettava huomioon.

SUUR-SAVON SUVUT MAAKUNTARAJAT YLITTÄVÄSSÄ LIIKEHDINNÄSSÄ

Suur-Savo sijaitsi kahden maakunnan välittömässä naapuruudessa. Niin ollen on odotettavissa, että väkeä on sinne tullut eri tahoilta ja myös lähtenyt sieltä muuanne. Tämän osoittaminen on kuitenkin keskiajan osalta aineiston puutteellisuuden vuoksi hankalaa.

Tärkein ongelma on hämäläisen ja savolaisen asutuksen välinen suhde. Jos lähdetään siitä käsityksestä, että Savon myöhäisrautakautinen kulttuuri on luonteeltaan läntistä, on hämäläispohjainen väestöaines täällä odotettavissa, sillä tuskin voidaan hyväksyä sitä Lauri Kettusen aikoinaan esittämää olettamusta, että hämäläiset on karjalaisten päästyä valtaan kokonaan tuhottu. Kasteen jälkeen omaksuttujen kristillisperäisten nimien kaavun alla voi tietenkin piillä yhtä hyvin hämäläisiä kuin karjalaisia. Aineiston vähäisyydestä huolimatta on myös merkkejä hämäläisperäisistä savolaissuvuista.

Tarjolla oleva vertailuaineisto on joukko 1400-luvulta peräisin olevia Hollolan kihlakunnan tuomiokirjakatkelmia, joissa on melkoisesti sukunimiä, osaksi samoja kuin Savossa. Yhtäläisyyksien tulkitsemiseksi on kolme erilaista selitysperustetta. Ensiksi voidaan selittää, että Hämeen ja Savon sukunimistö on vielä keskiajalla ollut yhtenäisempää kuin myöhemmin, mutta sukunimet ovat sittemmin Hämeestä kadonneet. Tämä pitääkin paikkansa, mutta ei sulje pois kysymystä, kummalta alueelta tietty suku on siirtynyt toiselle. Muut selitysperusteet ovat lähtömuutto ja tulomuutto. Niiden välillä ratkaisu voi tapahtua vain tarkastelemalla nimien kokonaisesiintymää sekä niitä historiallisia tilanteita, joissa muuttoa suuntaan tai toiseen on saattanut tapahtua.

Suursavolaisten sukunimien joukossa on pitkälle kolmattakymmentä sellaista nimeä, joilla on lähimmät vastineensa lännessä, useimmiten Itä-Hämeessä, mutta joita ei ole tavattu Karjalasta. Sellaisia ovat Ainalinen, Herranen, Jarkkonen, Juottonen, Kaihlanen, Kareksenpoika (voi olla väärinkirjoitettu Vareksenpoika), Karstunen, Kotilainen, Kuittinen, Laaninen, Mantilainen, Oranen, Paalanen, Pajunen, Parkattinen, Pastinen, Pursiainen, Puttonen, Raaska, Sinkilä, Säkkinen, Takkinen, Tomperi, Torniainen ja Tyllinen. Verollepanomaakirjasta tähän ryhmään voidaan lisätä Ilkkonen (Ilkonmaa).

Vihdoin on joukko suursavolaisia sukunimiä, jotka tunnetaan sekä Karjalasta että Itä-Hämeestä, varsinkin Savon naapuripitäjistä Sysmästä ja Asikkalasta. Vanhojen suomalaisten nimien joukossa sellaisia ovat Hyvönen, Härkänen, Kaukonen, Lattunen, Laukkanen, Pullinen, Puntanen, Toiviainen, Toivonen, Ukkonen ja Ylönen sekä Liikanen ja Nousiainen, jotka ovat edellä jääneet sen vuoksi mainitsematta, että niillä on vankempi esiintymä muualla Savossa.1 Samaan ryhmään voitaneen vielä laskea Halinen ja Halonen, joille on esitetty sekä itäinen että läntinen selitysperuste.

Ortodoksisperäisiksi selitetyistä nimistä Homanen, Huotarinen, Karppanen ja Paukkunen tavataan myös Itä-Hämeessä. Läntisiä kristillisiä nimiä sekä Savossa että Itä-Hämeessä seuraavat: Heikkanen, Heiskanen, Innanen, Ollikainen, Pellinen, Penttinen, Remonen ja Tuomainen. Saksalaisperäisistä nimistä Hartikainen tavataan keskiajalla Padasjoella, ja Asikkalan Vitikka-nimellä saattaa olla yhteyttä Suur-Savon Vitikaisiin.2

Edellä luetelluissa nimissä on eräitä, joita on pidettävä aivan yleissuomalaisina, ainakin Kaukonen, Nousiainen, Toivianen ja Toivonen. Kokonaisuutena nämä viitisenkymmentä nimeä ovat kuitenkin kiistaton todistus suursavolaisten ja itä­hämäläisten ainakin keskiaikaan palautuvista yhteyksistä. Varsinkin Suur-Savon länsireunalla on hämäläisperäisiä sukuja ja Itä-Hämeessä vastaavasti savolaisia. Vain näille kahdelle maakunnalle yhteiset suvut saattavat kuulua Savoon muuttaneille hämäläisille. Sitä vastoin suvut, jotka tämän lisäksi esiintyvät myös Karjalassa, ovat todennäköisesti itäsuomalaisia, poikkeuksena ehkä Taipalsaaren länsilaidalle muuttaneet hämäläiset.

Vastaavasti joitakin karjalaissukuja on muuttanut suoraan Itä-Hämeeseen, mahdollisesti jo 1100-luvulla, jolloin Päijänteen itäpuoliset seudut olivat novgorodilais-karjalaisen vaikutuksen alaisina. Savolaisia taas tavataan Hämeessä jo 1430- luvulta alkaen, mm. Asikkalassa noin 1455. Savolaisen muutosta Mäntyharjun hämäläiseen osaan on tieto vuodelta 1469. Parhain todistuskappale ovat kuitenkin murrerajat. Koko Mäntyharjulla, vanhassa Sysmän pitäjässä ja vielä sen takaisessa Jämsässäkin puhutaan savolaisvoittoista murretta (savon lounainen ulkoryhmä). Tämän murrepiirteen vanhuudesta on todisteita jo edellä mainituissa keskiaikaisissa tuomiokirjakatkelmissa.4 Se on ilmeisesti keskiaikaisen karjalais-savolaisen muuttoliikkeen perintöä.

Savolaisia on jossakin määrin muuttanut myös Karjalaan. Siitä osoituksena sukunimen Savolainen esiintyminen Karjalassa. Karjalan vanhimman maakirjan mukaan tämän nimen kantajia on Taipalsaarella yksi, Lappeella kolme, Jääskessä kahdeksan, Muolaassa seitsemän, Uudellakirkolla kolme, Viipurin pitäjässä neljä ja Säkkijärvellä yksi, yhteensä 27. Taipalsaaren ja vielä Lappeenkin alhaiset luvut osoittavat vain, että savolaiset tunnettiin siellä niin hyvin, ettei heistä yleensä käytetty pelkkää heimonimeä.

Tutkimuksessa on esitetty sellainenkin ajatus, että savolaiset ovat olleet asuttamassa Kymijoen itäpuolista rannikkoseutua Vehkalahtea ja Virolahtea. Tämä ei näytä todennäköiseltä, ja Säkkijärvelläkin heitä tavataan vain muutama.5 Sen sijaan on otettava huomioon savolaisten mahdollinen osuus Taipalsaaren asuttamisessa. Tähän suuntaan viittaa se, että karjalaisissa Etelä-Saimaan pitäjissä Suomenniemellä, Savitaipaleella, Lemissä ja Taipalsaarella puhutaan savolaisvoittoista murretta (savon eteläinen ulkoryhmä). Tutkimuksessa tätä kysymystä on lähemmin tarkasteltu ainoastaan Mäntyharjun karjalaisen osan kohdalta.6 Työhypoteesina voidaan olettaa, että vankkojen pellosniemeläissukujen hennommat vesat Taipalsaaren puolella voisivat olla merkkejä Savosta Karjalaan suuntautuneesta muuttoliikkeestä. Sellaisia sukuja ovat esimerkiksi Oikkonen, Pönninen ja Pöntynen.

SÄÄMINGIN SAVOLAISET

Säämingin pitäjällä, johon kuuluivat myöhemmät Säämingin. Kerimäen, Sulkavan ja Puumalan pitäjät sekä kahdesta ensin mainitusta irronneet nuoremmat pitäjät, oli vasta keski- ja uuden ajan taitteessa vakiintuva maaraja Jääskeä vastaan ja samaten varsin pitkä maa- ja vesiraja Käkisalmen Karjalaa vastaan. Jo nämä naapuruussuhteet antoivat Itä-Savon väestölle hieman toisenlaisen leiman kuin suursavolaiselle. Kuten edellä on jo mainittu, Hannes Gebhard piti Säämingin ja myös Rantasalmen asutusta alkuperältään laatokankarjalaisena. Pekka Lappalainen yhtyy tähän alueen koillisosan, lähinnä Kerimäen seudun kohdalta, mutta katsoo suurimman osan Sääminkiä saaneen asutuksensa Jääskestä.1 Saimaalta Puumalansalmen kautta Sääminginsaloon ja sittemmin Olavinlinnaan johtava vesiväylä, Viipurin Karjalasta Savoon suuntautuneen liikenteen valtasuoni, on luonnollisesti ollutkin tärkeä asutuksen tuloväylä. Toinen asutusta edistävä tekijä ovat olleet Lappeen kihlakunnan miesten vanhat kalastusoikeudet Savon vesillä. Taulukossa 12 esitetty tilasto onkin osoittanut, ettei Viipurin Karjalasta tullut asutus ole ollut niin yksinomaan jääskeläisvoittoista kuin on otaksuttu.

Savon vanhin maakirja tuntee Säämingistä 200 sukunimeä, mikä on kolmannes koko Savon silloisesta sukunimistöstä. Näistä nimistä on suursavolaisen nimistön kanssa yhteisiä 40 %. Puumalan saaristossa ja Juvan vastaisen maarajan seutuvilla on ollut keskinäistä muuttoliikettä, mistä nimi Koikkalainen on suoranaisena todisteena. Kuitenkin on riittäviä perusteita pitää Sääminkiä asutuskantansa puolesta Suur-Savosta poikkeavana alueena.

Seuraavassa yksityiskohtaisessa esittelyssä keskitytään kuten Suur-Savon kohdalla alueen kantasukuihin, joiden vahvin asuma-alue on juuri täällä. Suvun mahdollinen esiintymisalue Viipurin Karjalassa ilmoitetaan käyttäen samoja lyhenteitä kuin s. 397.

Vanhaan karjalaisperäisten suomalaisnimien kerrostumaan voidaan laskea viiti­ senkymmentä sääminkiläistä kantasukua: Akkanen (ÄR), Karvinen (ÄJR), Kekäläinen CT), Kietäväinen, Kitunen, Kohonen (Ä, yhtä vahva Joroisissa), Kokkonen (ÄJL), Kontiainen, Kosonen (R), Kuikka, Kuokkanen, Kupiainen, Kurkinen (ÄJL), Lempivalkonen, Loikkanen, Muhonen, Muukkonen (ÄL), Myöhänen, Mäkeläinen CT), Möttönen (Ä), Nenonen, Partanen (L), Pelkonen (ÄJ), Pitkänen (ÄJR), Reponen (ÄR), Saukkonen, Siiranen CT), Siparinen (Ä), Sopanen, Taivainen (Ä), Takkinen, Tervonen (Ä), Teräväinen CT), Tuppurainen (R Tuppuri), Turtinen (Ä), Tynkkynen CT), Uskinen (R), Valtonen (L), Vanhanen QL), Vellonen CT), Vihavainen (L), Viholainen (Ä), Viuhkonen ja Väkeväinen.

Äyräpääläisnimiä on tässä vanhojen karjalaisnimien ryhmässä jopa hivenen enemmän kuin jääskeläisiä. Laatokankarjalaisina voisi nimen perusteella pitää sukuja Ahmanen (Kurkijoen Ahmola) ja Kiljunen (Kurkijoen Kiljula). Vastaava mahdollisuus on seuraavien nimien kohdalla, joille on löydetty vastine myös Viipurin Karjalasta: Kokkonen (Kurkijoen Kokkola), Pitkänen (Kurkijoen Pitkola, Sortavalan Pitkälä) ja Valtonen (Kurkijoen Valtola).2

Säämingissäkin on joukko suomalaisia sukunimiä, joita ei samaan aikaan tavata muualta. Sellaisia ovat Huuhkainen, Janotuinen, Kammonen, Kapajakonen, Kelkka, Kuuhkelinen, Lötjönen, Metelinen, Mielikäinen, Multanen, Mursanen, Naukkarinen, Nurjanen, Tervonen, Tolvanen, Tunninen, Väkeväinen ja Väätäinen. Verollepanomaakirjasta saadaan lisäksi nimet Luikko (Luikonmaa), Ulpanen (Ulpalanmaa)ja Väistö (Väistönmaa). Nojasia on myös Suur-Savossa, mutta ei Karjalassa. Säämingin Hirvosia on syytä pitää eri sukuna kuin Suur-Savon Hirvisiä ja Toivasia eri sukuna kuin Mäntyharjun Toivosia.

Vanhoihin suomalaissukuihin on syytä lukea myös viime aikoina germaanisperäiseksi selitetty Auvoinen eli Auvinen, joka on nimenä levinnyt yli koko Suomen. Auvinen ja Partanen tunnetaan jo vuodelta 1442 Juvan nimismiesten niminä, mutta uuden ajan alussa kummallakin suvulla on vankin asuma-alueensa nykyisen Sulkavan tienoilla.

Säämingin sukujen omaleimaisuutta lisää se, että siellä on eräitä huomattavan suuria valtasukuja. Edellä mainituista suvuista on sellaisia Hirvonen, Kontiainen, Tolvanen, Pitkänen, Tynkkynen sekä Puumalassa Kietäväinen ja Kiljunen.

Itärajan takaa tullut vaikutus näkyy selvimmin alueen ortodoksisperäisissä sukunimissä, joita esiintyy pääasiallisesti pitäjän itäosissa. Sellaisia ovat seuraavat nimet: Haatanen (vrt. verollepanomaakirjassa Haatajanmäki), Hamunen, Jyrkinen, Kinanen, Komonen, Laamanen (L, Puumalan valtasukuja), Lentonen (selitys epävarma), Liimatainen, Moilanen, Mononen (L), Niiranen, Paakkunainen, Parkkolainen, Riikonen QLR), Ropponen, Siitonen (ÄJ), Silvennoinen, Sinkkonen, Tiittanen ja Tuunainen. Verollepanomaakirjan perusteella voidaan lisätä Toropainen (Toropanaho). Muilla perusteilla tähän ryhmään laskettavia sukuja ovat Holopainen, Puustinen, Rinkinen sekä toisaalla käsitellyt kansallisuusnimet Venäläinen ja Vepsäläinen. Verollepanomaakirjasta voidaan lisätä Puhakka (Puhakanpelto), joka tunnetaan myös Jääskestä. Verollepanomaakirjasta tunnetut paikannimet livananmaa, Miikkulanaho ja Simananaho kertovat rajantakaisista raivaajista, mutta on epävarmaa, ovatko nämä jääneet pysyvästi rajan tälle puolen ja antaneet alun sukunimille. Joka tapauksessa itäistä alkuperää olevia alueen kantasukuja on lähes kolmekymmentä.

Läntisiä kristillisperäisiä sukunimiä ei ole aivan yhtä paljon. Tässä tyydytään mainitsemaan samaan aikaan Viipurin Karjalasta tunnetut suvut Heinonen (J), Heikurinen (Ä) ja Lavonen (ÄLR). Heinonen kuuluu Sulkavan puolen valtasukuihin, samoin kuuluu Puumalan valtasukuihin Luukkonen, joka voisi olla itäinenkin nimi.

Germaanisperäisiksi on selitetty nimet Haverinen, Herttuainen, Jaatinen (J), Kaartinen (seudun valtasukuja) ja Kemppinen GL), onpa joukossa yksi saksalainenkin. Johtimellakka (-kkä) muodostettuja nimiä ovat Hiljakainen, Leinikäinen, (ÄJ Leiniäinen), Raatikainen, Rummukainen ja Vainikainen (L). Ne eivät välttämättä ole kaikki saksalaisperäisiä. Germaanisperäistä kuten muutakin läntistä nimistöä on seudulle varmaan kulkeutunut lisää Olavinlinnan perustamisen jälkeen.

Säämingin sukunimistön tarkastelu ei ole juuri tukenut käsitystä seudun asutuksen jääskeläisestä alkuperästä. Huolimatta siitä, että Jääski on lähin naapuri Viipurin Karjalan puolella, näyttää sekä äyräpääläinen että suurlappeelainen vaikutus jääskeläisen kanssa tasavertaiselta. Säämingissäkin on ryhmä nimiä, joita ei lainkaan tunneta Karjalasta. Säämingin nimistössä on ilmeisesti hyvin eri-ikäisiä kerroksia. Puumalan ja Sulkavan seutujen asutus näyttää olevan vanhinta, Kerimäen puolessa se on taas nuorempaa. Pisamalahden mäkilinnan rakentajia emme voi joukosta osoittaa, mutta ei ole mitään estettä sille, etteivätkö Kontiaiset ole voineet asua linnavuoren juurella jo niihin aikoihin, kun linna rakennettiin.

Vanha käsitys laatokankarjalaisesta vaikutuksesta pitää paikkansa sikäli, että sieltä saapunut asutusvirtaus on jättänyt jälkensä eritoten Kerimäen puoleen sekä Haapaveden ja Haukiveden rantoja pitkin pitemmällekin. Siitä on merkkejä myös paikannimistössä. Enonkosken Muholassa on jopa Sortavalanjärvi ja Sortavalanlamminmaa (ak 1119). Lopuksi itäinen aines on kuitenkin jäänyt vähemmistöön. On epävarmaa, kuvastuuko vanha laatokankarjalainen asutusvirtaus vielä nykyisessä murrerajassa. Itäinen Sääminki, Kerimäki ja Punkaharju luetaan savon itäiseen ulkoryhmään, samaan kuin Pohjois-Karjala, kun taas läntinen Sääminki, Sulkava ja Puumala kuuluvat samaan murrealueeseen kuin Suur-Savo.3 Tähän eroon ovat kuitenkin olleet vaikuttamassa myöhemmät vaiheet aina Turun rauhan rajaa myöten.

POHJOISEN REUNA-ALUEEN SAVOLAISET

Juvan pitäjän pohjoispuolisko Virtasalmelta lähtien (Vesikansan ja Joroisten neljännekset) sekä Rantasalmen pitäjä voidaan nähdä suhteellisen yhtenäisenä asutuksellisena kokonaisuutena. Rantasalmen keskusseutua lukuun ottamatta se on nuorempaa asutusaluetta kuin eteläinen rintamaa. Keski- ja uuden ajan taitteessa asutus oli tältä alueelta tunkeutumassa yhä kauemmas Pohjois-Savon erämaahan. Suunnilleen alueen etelärajaa kulkee sydänsavon pohjoisen ja eteläisen ryhmän välinen murreraja. Se saattaa olla syntynyt vasta verraten myöhään eteläisten ja läntisten naapurien taholta kohdistuvan vaikutuksen tuloksena.1 Kuitenkin tilanne oli jo keskiajalla sikäli sama, että reuna-alue oli etäällä Karjalan vaikutuspiiristä. Luoteessa se Suonenjoen tienoilla rajoittui Hämeeseen, mutta siellä ei ollut vastassa hämäläiskyliä. Asutus on enimmäkseen saapunut tänne kahden edellä käsitellyn savolaisalueen läpi.

Tutkimuksessa vallitsevan käsityksen mukaan pohjoisen reuna-alueen asutus on alkuperältään pääasiallisesti suursavolaista. Rantasalmen itälaidalla tulee kuitenkin vastaan itäinen asutusvirtaus, joka Soinisen mukaan on pohjaltaan laatokankarjalaista, Lappalaisen mukaan jääskeläistä.2 Kumpikin on oikeassa sikäli, että alueen itälaidalle on tullut asukkaita Säämingistä. Kuitenkaan tämä itäinen vaikutusalue ei ole selvästi rajattavissa. Vaikeutta lisää sekin, että Rantasalmen ja Säämingin välistä rajaa jonkin verran siirrettiin uuden ajan ensi vuosikymmeninä. Rantasalmelta on käytettävissä 28 sukunimeä jo Savon vanhinta maakirjaa jonkin verran varhaisemmalta ajalta, vuosilta 1526 ja 1535. Niiden tarjoama lisäanti rajoittuu kuitenkin muutamiin nimiin.3

Savon vanhimman maakirjan mukaan pohjoisella reuna-alueella on 297 nimeä, mikä on noin puolet maakunnan sukunimistöstä. Savon sisäisten asutusliikkeiden kannalta se voidaan jaotella seuraavasti:

                            Sukuja         %
yleissavolaisia       48               16
suursavolaisia        90               30
sääminkiläisiä       43               15
alueen omia
                            116             39

Tälläkin alueella on siis huomattavan suuri oma asutuskantansa. Taulukosta 12 ilmenee, että karjalaisperäistä asutusta on tullut tänne sekä Suur-Savon halki että Säämingin kautta kulkevaa vesiväylää pitkin.

Alueen kantasukuja esitellään samalla tavoin kuin kahden edellisen alueen kohdalla käyttäen mahdollisen karjalaisen lähtöalueen osoittamiseksi s. 397 mainittuja lyhenteitä.

Tämän alueen kantasuvuista on karjalaisperäinen suomalainen nimi seuraavilla: Hakkarainen, Hallikainen 0), Haukkanen (LR), Hietamies (ÄL), Hulkkonen (L), Hyttinen (ÄL), Ihalempinen G), Janhonen 0), Jokelainen (Ä), Kaasinen, Karhinen 0), Karhunen (ÄJLR), Karvonen (ÄJL), Kettunen (L), Kukkonen (ÄJ), Kumiainen, Kuronen, Leppänen GL), Leskinen (ÄL), Liikanen (ÄJ), Lintunen, Malinen, Mulkkanen, Mykkänen, Mustonen (ÄJL), Määttänen, Nousiainen (Ä), Oravainen (ÄJL), Oinonen (Ä), Paajanen GL), Partsainen (vrt. Partsinmaa Mäntyharjun karjalaisessa osassa), Pehkonen, Päivinen (Ä), Pätynen, Pörhönen, Rautiainen, Rouhiainen GL), Räyskä (Ä), Saaranen, Sormunen, Soronen, Tihinen, Tikkanen (ÄJL), Tirronen, Torvinen, Tuhkunen, Turpeinen (J), Utriainen GL), Variksinen (väitetty läntiseksi), Varonen ja Ylönen. Verollepanomaakirjan paikannimistön perusteella voidaan lisätä Pielavedellä asunut Härskäinen 0) sekä Könönen (Könönalus) ja Mielityinen (Mielittylä). Tässä viitisenkymmentä nimeä käsittävässä luettelossa on yleissavolaisia, eri tahoille maakuntaa levinneitä sukuja ainakin Kettunen, Leskinen, Mustonen, Nousiainen, Oravainen, Tikkanen, Utriainen ja Ylönen. Pohjoisen reuna-alueen vetovoimaa osoittaa, että suurin ryhmä näistäkin suvuista on hakeutunut sinne.

Pohjoisella reuna-alueellakin on joukko samantyyppisiä puhtaasti suomalaisia nimiä, joita ei ole tavattu Karjalasta. Tähän ryhmään kuuluvat Hurskainen, Ikäheimonen, Juoksunen, Kissonen, Kolehmainen, Luttinen, Montaneuvonen, Mujunen, Nukanen, Pökelöinen, Rautaparta, Tarpinen, Turunen, Vauhkonen ja Väyrynen. Useilla näistä suvuista on jokunen edustaja myös Suur-Savossa, joten ne lienevät etelästä tulleita. Niinpä seudun valtasukuihin kuuluvilla Kolehmaisilla on yksi edustaja Koikkalan neljänneksessä, ja toinen valtasuku Turunen näyttää tulleen Säämingin kautta. Sitä vastoin Ikäheimosia, jotka myös ovat alueen valtasukuja ja ilmeisesti Rantasalmella kauan asuneita, ei tavata missään muualla. Vuoden 1535 asiakirjasta tähän ryhmään voidaan lisätä Kaarakainen sekä verollepanomaakirjan paikannimien perusteella Kasurinen (Kasurinaho, Kasurinsaari), Ohmonen (Ohmonaho, Ohmonmaa), Sianjalka (Sianjalanmäki), ja Tossavainen (Tossavalansaari).

Ortodoksisperäisiksi on tämän alueen kantasukujen nimistä selitetty Halssinen, Issakainen, Juvonen (L), Kantaratti, Koistinen, Koponen, Mölkkänen, Parviainen (J), Pasanen, Pesonen, Piiranen (Ä), Pirska, Taskinen, Torhonen, Vanninen ja Vatanen. Itäiseen nimistöön on laskettava vielä Rytsänen, Räisänen ja Tolonen sekä toisaalla käsitellyt kansallisuusnimet Venäläinen ja Vepsäläinen, joilla on täällä yhtä vahva edustus kuin Säämingissä. Yhtä hyvin itäisiä kuin läntisiä voivat olla Lipponen, Mattinen, Nikolainen ja Timonen (L), todennäköisimmin läntinen on Pirinen (Ä). Verollepanomaakirjan paikannimistöstä itäiseen ryhmään voidaan lisätä Kirkinen (Kirkisenmäki), Litmanen (Litmasenaho), Suhonen (Suhonmaa) ja Tihveinen (Tihveisenmaa). Itäinen on myös neljänneskunnan nimi Joroinen, joka esiintyy sukunimenä Uudellakirkolla Karjalan Kannaksella.

Suurin osa ortodoksisnimistä suvuista on ilmeisesti tullut Säämingin halki Laatokan Karjalasta. Rantasalmen Teppananmaa on vielä jatkoa laatokankarjalaisten raivioista kertoville nimille. Kuitenkin alueen valtasukuihin kuuluvat Parviaiset näyttävät tulleen Jääskestä, ja Vatasia on ollut myös Pellosniemellä (Vatasenmäki).

Läntistä kristillisperäistä sukunimistöä alueella on ainakin saman verran kuin itäistä: Airikainen, Hannuksinen, Heiskanen, Häikiäinen, Immonen, Jäppinen (Ä), Kiilunen, Marjetainen, Nissinen, Pentikäinen (Ä), Remeksinen, Uotinen, Vilpponen ja Yrjönen. Verollepanomaakirjan nimistöstä voidaan lisätä Paananen (Paananpelto). Kirkollisperäisiä nimiä ovat lisäksi Lukkarinen (J) ja Piispa (J).

Alueen kantasuvuilla on melkoisesti myös germaanisperäisiä tai kaupunkikulttuuria edustavia sukunimiä: Asikainen, Hakulinen, Halttunen, Hiltunen, Juutinen (kansallisuusnimi), Kakkinen, Kallinen, Karvinen, Kinnunen, Kämäräinen, Mankinen, Pakarinen, Pippuri, Pussinen, Suihkonen (J), Tuovinen sekä vuodelta 1535 tunnettu Talikainen. Rantasalmen valtasukuihin näistä kuuluvat Asikaiset, Hiltuset ja Kinnuset. Asikaiset lienevät kuitenkin Hämeestä päin Asikkalasta lähtöisin ja ehkä tulleet Vesulahden kautta, jossa on myös Asikaisia.

Pohjoisella reuna-alueella on muitakin sukuja, jotka nähtävästi ovat hämäläistä pohjaa ja tulleet poikkimaitse. Sellaisia ovat Halonen, Herranen, Kärkkäinen, Paalanen, Piilonen, Rytkönen, Ryynänen sekä luultavasti savolaisnimistä muodoltaan poikkeavat Kalttu, Kilkka, Pelto, Porkka ja Sorsa. Sorsia tavataankin jo keskiajalla Itä-Hämeessä. Kainulainen on tietenkin peräisin Pohjanmaalta ja edustaa siten harvinaista muuttosuuntaa.

Pohjoisen reuna-alueen väestö osoittautuu sekin varsin monikerroksiseksi. Siinä on ilmeisesti Rantasalmen tienoilla vanha karjalainen pohja, jossa jääskeläinen aines on selvästi äyräpääläistä vahvempi. Suurlappeelaisen aineksen varsin suuri osuus viittaa siihen, että muuttoa Viipurin Karjalasta on jatkunut pitkin keskiaikaa. Suurin osa muuttaneista on kuitenkin ollut Suur-Savosta ja vähemmässä määrin Säämingistä tulleita savolaisia. Itälaidalla tuntuu myös Säämingin poikki tullut laatokankarjalainen aines. Nuorempaa kerrostumaa edustaa Olavinlinnan vetovoiman vaikutuksesta Rantasalmen tienoillekin tullut sekalainen väestö.

Asutus on ilmeisesti edistynyt kerroksittain niin että pohjoislaidalle on aina tullut uusia sukuja. Tämä näkyy selvimmin siitä, että Haukiveden pohjoispuolisella alueella on aivan omat valtasukunsa. Sellaisia ovat etenkin lhalempiset, Montaneuvoset, Parviaiset, Kinnuset ja Hyttiset. Erämaahan muuttajat eivät aina tule naapuristosta, vaan usein kauempaa aina Viipurin Karjalasta saakka. Erämaan reuna oli täälläkin yhteisaluetta, jonne asettumiselle ei kaukaisemmallekaan tulokkaalle pantu esteitä. Vanhalla jo 1700-luvulla muistiin pannulla perimätiedolla, jonka mukaan suurin osa Kuopion pitäjän suvuista on tullut Jääskestä, on täten tietty perusta.3

Monin paikoin kerrotaan paikkakunnan vanhimmista asukkaista, mutta kirjallisten lähteiden valossa kertomukset osoittautuvat useimmiten epäilyttäviksi. Poikkeuksena on Karttulan Punnonmäen Kolehmaisesta kerrottu tarina. Hänen sanotaan tulleen Juvalta, mikä näyttää todennäköiseltä, ja hänellä kerrotaan ollen seitsemän poikaa. Tämäkin on hyvin uskottavaa, kun Pekka Kolehmaisella vanhimman maakirjan mukaan oli kuusi jousta; kaksi poikaa saattoi hyvin olla vielä alaikäisinä poissa jousiluvusta. Kolehmaisen kerrotaan Kuttakohon vuorella kuusen latvassa istuen nimenneen paikkakunnan järvet ja jakaneen maat poikiensa ja vävynsä Karttusen kesken. Tässä on ilmeisesti jo tarinaa perustajauroksesta.4

TULOMUUTOSTA LÄHTÖMUUTTOON

Savon keskiaikaisen väestön koostumuksen selvittäminen sukunimistön avulla ei perustu olettamukseen, että nimet pysyvät muuttumattomina. ltäsuomalaiset sukunimet periytyvät kyllä yleisesti suvussa, mutta nimen vaihtoakin esiintyy.

Selvitykseen on saatu ajallista perspektiiviä juuri siitä havainnosta, että uudet nimityypit tunkevat tieltään vanhoja. Asutuksellisen yhteyden osoituksena on pidetty sitä, että huomattavan suuri osa sukunimistöstä on kahden eri alueen välillä yhteistä. Tällöin on otettu varteen se, että useat nimet, esimerkiksi Savon yleisimpiin nimiin kuuluva Leskinen, voivat syntyä toisistaan riippumatta eri tahoilla.

Savon ja Viipurin Karjalan vanha sukunimistö, joka tunnetaan samalta ajalta 1540-luvulta, on osoittautunut olevan suurelta osalta yhteistä. Asutuksellisen yhteyden varhaisuutta osoittaa se, että nimistön yhteisyys ulottuu molempiin Pähkinäsaaren rauhassa Ruotsin puolelle jääneisiin länsikarjalaisiin kihlakuntiin eli pogostiin, sekä kaukaisempaan Äyräpäähän että läheisempään Jääskeen. Huomattava suurlappeelainen aines taas viittaa siihen, että muuttoliike Karjalasta Savoon on jatkunut vielä verraten pitkälle keskiaikaan. Kokonaan se ei katkennutkaan, sillä vielä uuden ajan alussa muutti Pohjois-Savon erämaahan uudisasukkaita mm. Jääskestä, sen sijaan ei enää juuri Kannakselta saakka.

Selvää jakoa äyräpääläiseen ja jääskeläiseen vaikutusalueeseen ei ole ilmennyt, vaikkakin jääskeläiset ovat käyttäneet Puumalan kautta Itä-Savoon johtavaa reittiä enemmän kuin äyräpääläiset. Laatokankarjalainen muuttoliike, josta aineiston niukkuuden vuoksi on vähemmän tietoa, on Säämingissä tuntuva, mutta väistyvä ilmiö.

Hämäläisten osuus Savon asutuksessa on vaikeammin arvioitavissa, koska Hämeen puolelta ei ole samanlaista vertailumateriaalia kuin Karjalan puolelta. Kuitenkin näyttää siltä, että se on verraten vähäistä ja on ulottunut pääasiallisesti vanhan Savilahden alueelle. Lisäksi se on työntänyt joitakin rönsyjä pohjoiselle reuna-alueelle. Hämäläisperäisten sukunimien levinneisyys näyttää olevan jokseenkin saman suuntainen kuin sukunimen Hämäläinen levinneisyys, suppeampi kuin vanhan hämäläisen eränimistön esiintyminen Savossa.

Savossa on pitkin keskiaikaa käynnissä asutusrajan siirtyminen yhä pohjoisemmaksi. Uuden ajan alkuun mennessä uloimmat rönsyt ovat jo Ylä-Savossa ja ovat työntyneet maakuntarajan ylikin Pohjanmaan puolelle. Tätä liikehdintää olisi sukunimistön avulla mahdollista seurata tarkemminkin kuin tässä suppeassa esityksessä on voitu tehdä.

Savon asutushistorian kannalta tärkeä kysymys on, milloin tyhjiö on täyttynyt ja alkanut pursua yli reunojen. Edellä sukujen liikkeistä tehdyt havainnot viittaavat siihen suuntaan, että täyttyminen on maakunnan eteläosien kohdalta tapahtunut jo ennen keskiajan loppua sekä purkautunut yli reunojen Itä-Hämeeseen ja nähtävästi myös Viipurin Karjalaan ainakin Taipalsaarelle. Sitä vastoin ei näytä olevan riittävää tukea käsitykselle, että savolaiset asutusrönsyt olisivat jo varhain ulottuneet Kymijoen suuseudulle saakka.

Back To Top