skip to Main Content

ETUNIMET

Savon talonpoikaiselle historialle antaa erityistä mielenkiintoa se, etteivät savolaiset yleensä esiinny lähteissä vain loputtomana sarjana Erkki Antinpoikia ja Antti Erkinpoikia, vaan varustettuina sukunimillä, joiden avulla heidät on helpompi tunnistaa ja useimmiten myös kytkeä syntyperäänsä. Sen vuoksi sukujen ja nimien esittely kuuluu olennaisesti Savon historian esitykseen.

Henkilönnimistön tarkastelu on sopivaa aloittaa etu- ja ristimänimistä, koska ne ovat huomattavasti vaikuttaneet sukunimistöönkin. Pohjaksi otamme vanhimman maakirjan nimistön vuodelta 1541. Siinä mainitut henkilöt ovat vielä kaikki kastetut katolisena aikana, joten lähde kuvastaa keskiaikaista nimikantaa. Harvoja poikkeuksia lukuunottamatta nimien käyttäjät ovat savolaisia. Useimmat niistäkin nimistä, jotka ovat meille oudon tuntuisia, kuuluvat savolaisille talonpojille. Muutamilla henkilöillä on ristimänimen sijasta liikanimi. Ne jätetään tässä yhteydessä huomiotta. Maakirjassa mainitut talojen isännät ovat yhtä poikkeusta lukuunottamatta miehiä. Tarkastelemme niin ollen aluksi vain miesten nimiä, mitkä sukunimien kehitystä tutkittaessa ovatkin tärkeimmät.

Maakirjasta ilmenevät savolaisten käyttämät etunimet ja niiden esiintymätiheys näkyvät liitetaulukosta 10. Nimistä, jotka esiintyvät vähintään viisi kertaa, on merkitty myös pitäjittäinen jakauma. Nimet ovat taulukossa suomeksi. Maakirjassa ne ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ruotsiksi ja harvinaisemmat latinaksi. Suomalaisia 1500-luvulla käytettyjä nimimuotoja on voitu poimia mm. eräistä niitä suosivista papinveroluetteloista ja tuomiokirjoista.1 Vanhimmat papinveroluettelot jopa maakirjatkin sisältävät verraten runsaasti suomenkielisiä etunimiä. Tässä teoksessa on noudatettu sellaista periaatetta, että talonpojista käytetään lyhempiä kansanomaisia nimimuotoja (esim. Paavo, Pekka, Tahvo), ylempisäätyisistä aina ratsumiehistä lähtien taas pitempiä ja vanhakantaisempia (esim. Paavali, Pietari, Tapani). Nimistä on pyritty löytämään nimenomaan itä­suomalaiset muodot; tässä juuri sukunimet ovat osaltaan olleet opastamassa.

Savolaisten ylivoimaisesti eniten suosima etunimi on Pekka eli Pietari ja hyvänä kakkosena tulee Paavo eli Paavali. Näiden kuten myös neljänneksi päässeen Antin levinneisyys on helposti selitettävissä, ne kun olivat raamatullisia apostolinnimiä. Antin rinnakkaismuoto lienee Asko. Laurin, vanhan kirkon roomalaisen diakonin nimen, nousu kolmannelle sijalle, selittyy siitä, että Lauri oli mm. Upsalan tuomiokirkon suojeluspyhimys ja niin ollen Suomeenkin hyvin varhain levinnyt nimi. Viidenneksi nousee Olli, Norjan kansallispyhimyksen Olavi Pyhän nimi. Hänen suosionsa on suurinta Keski-Savossa. Juvalla hän on peräti toisella sijalla ja Rantasalmellakin kolmannella, mutta kumma kyllä ei enää Olavinlinnan välittömässä läheisyydessä Säämingissä. Seuraavana on Juhana, jonka savolaisena muotona tähän aikaan oli suosiossa Juntti, kun taas Hannu eli Ihanuus, joka tietenkin on samaa juurta, lasketaan tässä eri nimeksi. (Kalenterissakin oli erikseen kaksi Johannes Kastajan päivää sekä lisäksi apostoli ja evankelista Johanneksen päivä.) Vasta seitsemäntenä on Heikki eli suomalaisten oma pyhimys Henrik. Tämän jälkeen seuraavat jo vahvasti alenevassa sarjassa Matti, Niilo, Mikko ja Maunu. Mainittujen kahdentoista nimen joukossa ovat savolaisten miesten suuren enemmistön nimet. Suhteellisen tunnettuja nimiä (49–12 edustajaa) ovat vielä Tahvo eli Tapani, Kauppi (=Jaakko), Martti, Eero eli Eerikki, Pentti, Reijo eli Reittu, Tuomas, Klaus (Nikolauksen eli Niilon toisintonimi) ja Yrjö.

Vähemmän käytetyillä nimilläkin on oma mielenkiintonsa. Tähän sarjaan jää jopa eräitä apostolien nimiä (Perttu, Vilppu, Simo), evankelistojen nimet Luukas ja Markku, useimmat paavien nimet (Klemetti, Silvester eli Vester, Sikstus, Lievo (lienee = Leo), kirkkoisät Rossi eli Ambrosius ja Ilari eli Hilarius, sääntökuntien perustajat Frantsi ja Dominicus, Tanskan kansallispyhimys Nuutti, ruot­salaiset pyhimykset Esko eli Eskeli ja Sihvo eli Sigfrid ja eräitä vähemmän tunnettuja vanhan kirkon pyhimyksiä (Viisa eli Vincentius, Egidius, Rasmus, Risto, Antonius eli Tönius, suomeksi ehkä Tönni). Kuosma näyttää paikallisesti rajoittuvan nykyisen Juvan tienoille. Lyytikkä on sama kuin kuninkaallinen pyhimys Ludvig saksalaisperäisessä asussa.

Pyhimyskalenterimme ainoa vanhatestamentillinen nimi on Daavid. Savolais­nimistössä on kahdesti Taavi eli Taavetti, lisäksi kerran Iisakki ja Salomo eli Salmon.

Suhteellisen harvinaisia ovat sellaiset ruotsalaiset tai saksalaiset nimet, joita ei ole pyhimyskalenterissa. Erikoisasemassa on 8 kertaa esiintyvä Arvi, joka lienee päässyt suosioon viimeisen katolisen piispamme nimenä. (Pyhimysarvoon nousemassa olevaa Hemminkiä ei vielä esiinny.) Viidesti tavataan ruotsalaisperäiset nimet Suni eli Sune ja Soini eli Sven, joiden kirjoitusasuja on usein vaikeaa erottaa toisistaan, kolmesti Inki. Vain kerran tai pari esiintyviä pohjoismaisia nimiä ovat Hakuli eli Haakon, Ravalti eli Ragvald sekä Pyörni eli Björn (sukunimi Karhunen), saksalaisperäisiä taas Hintsa (= Henrik), Tiiri eli Didrik ja Volmar, kukin vain kerran esiintyviä.

Pitäjänkirkon oman suojeluspyhimyksen nimi ei välttämättä ole erikoisen suosittu. Mikkelin pitäjässä Mikko ei näytä olevan juuri sen yleisempi kuin muuallakaan. Paikallisia eroja voi kuitenkin havaita. Pien-Savon ja jo Juvankin nimistö näyttää vaihtelevammalta ja jollakin tavoin uudenaikaisemmalta kuin Pellosniemen ja Vesulahden. Syynä lienee suurempi liikkuvuus ja Olavinlinnan vaikutus. Osa harvinaisemmista nimistä kuuluu varmaan muualta tulleille mutta eivät suinkaan kaikki.

Myöhemmistä lähteistä voikin poimia koko joukon tällaisia harvinaisempia nimiä. Pian esiintyvät jo mm. Kalli (Kalle), Jurva, Hampus, Hemminki, Issakka, Lestus ( = Calixtus), Laaso ( = Blasius), Tiinus ( = Augustinus), Vilkki jne. Erikoisia nimiä on Leppävirran Kinnusilla: Enevald eli Einar kulkee suorastaan sukuperintönä ja sen ohella esiintyy jo varhain Theobaldus (kirjoitettu Deobaldus).2 Tällaisten nimien valinta kertoo kosketuksista oppisäätyyn tai ainakin kaupunkiyhteiskuntaan.

Miesten etunimien tarkastelu on ollut tarpeen lähinnä sen vuoksi, että monet sukunimet johtuvat niistä. Naisten nimet eivät tältä kannalta ole yhtä tärkeitä, koska niistä on johdettu sukunimiä vain poikkeuksellisesti. Ne ovat heikommin tunnettujakin, koska naisia mainitaan verraten harvoin lähteissä. Valikoima ei niiden kohdalla ollut kovin suuri, koska naispyhimyksiä oli kalenterissa vähemmän kuin miehiä. Mainitsemme tässä vanhimmissa tuomiokirjoissa ja eräissä muissa lähteissä esiintyviä naisten nimiä: Maisa eli Maija, Anna, Kaisa eli Kati, Kirsti, Seikka eli Siisa (= Cecilia), Maalin eli Mateli, Marketta, Elina, Pirkko, Kerttu, Valpuri eli Vappu sekä skandinaavisperäiset Inka ja Helka.

SAVOLAINEN SUKUNIMISTÖ TILASTOAINEISTON VALOSSA

Yksilökohtaisen henkilönnimen ohella itäsuomalaisilla on historiallisena aikana ollut myös toinen nimi, joka liittyy sukuun.1 Tämä on Savossa kuten Karjalassakin yleisenä sääntönä. Nimien vaihtuvuus, jota tuonnempana lähemmin tarkastellaan, on siitä poikkeuksena. Poikkeuksia lukuunottamatta savolaisilla yleisesti on sukunimiä. Sukunimettömät ovat Savon vanhimmissa maakirjoissa varsin harvinaisia. Usein he ovat yhteiskunnalliselta asemaltaan tavallisesta rahvaasta erottuvia, ammattilaisia tai virkamiehiä, ja varmaan usein muualta tulleita. Samoin henkilökohtainen liika- tai ammattinimi voi korvata sukunimen. Maakunnan länsilaidalla saattaa olla myös jokin määrä hämäläisperäisiä talonpoikia, jotka ovat ilman sukunimeä. Ei tarvinnut kuitenkaan kauan asua Savossa, ennenkuin maa painoi parrelleen ja tulokas sai sukunimen.

Edellä esitetty käsitys savolaisten sukunimistä poikkeaa jonkin verran siitä, minkä karjalaisnimistöä perusteellisesti tutkinut Viljo Nissilä on esittänyt. Hän viittaa siihen, että tiedot sukunimi-käsitteen käytöstä ovat köyhät ja myöhäiset, jota vastoin murrekokoelmissa ja vanhoissa sanakirjoissa sen sijaan käytetään sellaisia ilmauksia kuin liika nimi, kölli, költti, költtinimi ja huutonimi. Sukunimien vaihtuvuuden ja rakenteellisen vakiintumattomuuden perusteella hän katsoo, että sukunimistä oli vielä 1500- ja 1600-luvulla vasta muotoutumisvaiheessa, kun taas ristimänimistö oli jo kutakuinkin valmista. Ristimänimistön tunnemme kuitenkin pääasiassa ruotsinkielisessä muodossa, mikä ei paljasta rakennevivahteita. Vaikka käsite sukunimi olisikin suhteellisen myöhäinen, saattoi savolaisille olla tärkeää, mitä kukin oli sukujaan. Gananderin sanakirjassakin on esimerkkilause: Mistä sinä sukuisin, kustapa sukuperäsin? Savolaisessa kansanperinteessä arviokunnan nimittäminen sukukunnaksi korostaa suvun merkitystä. Nimien vaihtuvuutta sekä niiden kieliasun ja rakenteen vaihtelua esiintyy, kuten seuraavassa lähemmin ilmenee. Kuitenkin pidämme oikeutettuna puhua jo 1500-luvun kohdalla savolaisten sukunimistä. Matti Kuusi onkin huomauttanut, että sukunimistön vanhin kerrostuma, eläinaiheiset nimet, näyttää olevan jo itämerensuomalaista perua.2

Sukunimettömillä tarkoitamme tässä henkilöitä, joilla on kirjoissa sukunimen sijasta vain patronymi eli isännimi, tavallisesti ruotsinkielinen –son. Henkilökohtaiset liikanimet ja ammattinimet samoin kuin tuiki harvinaiset suomenkieliset –poika-päätteiset nimet käsittelemme tässä sukuniminä, koska niistä usein tulee sukunimiä ja niillä on kirjoissa vastaava tehtävä. Tosin ne usein ovat vain henkilökohtaisia liikanimiä.

Savon sukunimistön selvittämiseksi olemme taulukoineet nimet kolmelta vuodelta: vanhimman maakirjan mukaan vuodelta 1541 (Tavinsalmelta pitäjän perustamisvuodelta 1548), asutushistoriassa käyttämältämme poikkileikkausvuodelta 1562 samoin maakirjojen mukaan sekä aikakauden lopulta vuodelta 1614 toisten Älvsborgin lunnaiden henkiluettelon mukaan. Nimien kirjoitusasun tarkentamiseksi ja virheiden eliminoimiseksi on suoritettu vertailuja muihin käytettävissä oleviin henkilöluetteloihin samalta ja viereisiltä vuosilta. Tällöin on mm. vuoden 1546 maakirjasta löydetty sukunimi useille henkilöille, jotka vanhimmassa maakirjassa ovat sitä ilman.

Sukunimiliitteissä 1a–c näkyvät aakkosjärjestyksessä savolaisten sukunimet ja niiden esiintyminen maakunnan alueella neljänneskunnan tarkkuudella. Vaikka neljänneskuntien alueet jossakin määrin muuttuvat, jako 22 neljänneskuntaan antaa sukujen levinneisyydestä paljon tarkemman kuvan kuin jako 6 pitäjään, jota on käytetty mm. Gebhardin sukunimitaulukossa. Esimerkiksi Säämingistä sen avulla voi suurin piirtein erottaa Puumalan, Sulkavan ja Kerimäen puolen sukuja, Pellosniemeltä taas mikkeliläisiä, ristiinalaisia ja mäntyharjulaisia jne. Tämä koskee varsinkin paikoilleen juurtuneita sukuja. Samoin tulevat näkyviin kahden pitäjän raja-alueelle asettuneet suvut. Taulukoissa esiintyvät luvut osoittavat taloja tai ruokakuntia. Autiot on otettu mukaan.

Näiden kolmen poikkileikkauksellisen sukunimitilaston lisäksi on käytettävissä neljäskin, Hannes Gebhardin julkaisema luettelo savolaisten sukunimistä vuoden 1571 hopeaveroluettelon mukaan.3 Se on tehty pitäjän tarkkuudella. Tekijä ei kuitenkaan tuntenut savolaisten nimistöä, josta syystä nimissä on runsaasti virheitä.

Seuraavassa nimistön esittelyssä käytetään myös välivuosilta poimittua nimis­töä, jota esiintyy koottunakin mm. julkaisemiemme Savon tuomiokirjojen hakemistossa,4 mutta tilastollinen pohja saadaan mainituista kolmesta taulukosta.

Muutama sana nimien tunnistamisperiaatreista on paikallaan. Nimiä ei ole voitu poimia taulukkoon yhtä yksinkertaisesti kuin nykyaikaisesta henki- tai kirkonkirjasta. Niiden kirjoitusasu vaihtelee eikä läheskään aina ole ilman muuta selvää, mitä suomalaista nimeä tarkoitetaan. Tämä ei niinkään johtunut kirjurien ruotsalaisuudesta, kuten usein sanotaan, vaan siitä että silloinen suomenkielinen oikeinkirjoitus seurasi ruotsin mukaisia sääntöjä eikä pystynyt erottamaan mm. pitkiä ja lyhyitä vokaaleja, diftongeja, kaksoiskonsonantteja jne. Eri vuosilta tunnettujen kirjoitusasujen vertailu auttaa, ja aikaa myöten kirjoitusasukin hie­man tarkentuu. Vasta nuoremmista luetteloista selkenee mm., että Nysäinen tarkoittaa Nyyssöstä ja Pistuinen Pystystä.

Nimet ovat itsekin äänneasultaan muuttumassa ja muuttuneet. Tämän aikakauden lähteissä esiintyy savolaisista sukunimistä tavallisimmin sellaisia diftongillisia muotoja kuin Hirvoinen ja Kosoinen, mutta lyhentynyt asu Hirvonen ja Kosonen oli jo sekin tuttu, sattuupa niin, että vanhimman maakirjan laatija käyttää juuri näitä lyhyitä muotoja. Taulukoissa olemme mahdollisimman tarkoin seuranneet lähteen käyttämää muotoa, kuitenkin nykysuomalaiseen oikeinkirjoitukseen mukautettuna, mutta esityksessä käytämme savolaisista nimistä niiden nykyisiä muotoja.

Ongelmallista on ollut myös se, mitkä äänneasultaan läheiset nimet on pidettävä erillään. Nykyisin ovat esimerkiksi Sepponen ja Seppänen eri nimiä, mutta 1500-lähteissä niitä ei käy erottaminen, joskin Suur-Savossa suositaan muotoa Sepponen ja Pien-Savossa Seppänen. Mäntyharjun puolen Toivoset ja Säämingin seudun Toivaset ovat nähtävästi kaksi eri sukua, mutta nimien kirjoitusasut eivät anna ehdotonta oikeutta rajan vetämiseen. Taulukoissa on menetelty niin, että selvästi samasta juuresta johdetut nimet (esim. Kaipainen, Kaipiainen ja Kaiponen) on yhdistetty varsinkin silloin, kun erillään pitäminen on ollut vaikeaa, mutta ne on voitu erottaakin, milloin lähdeaineisto on sen sallinut (esim. Toivonen, Toivarinen, Toiviainen, Husso ja Hussoinen).

Kielitieteilijä luonnehtii äsken havaittua ilmiötä erijohtimisten sukunimien käytöksi samasta henkilöstä ja perustaa juuri siihen väitteensä nimien rakenteellisestakin vakiintumattomuudesta. Tässä on perää; esim. nimet Ylönen ja Yletyinen tai Hyvönen ja Hyvärinen näyttävät joskus vaihtelevan tai sekaantuvan toisiinsa.5 Asianomaisen henkilön omaa ja kirjurin mieltymystä tiettyyn malliin ei voi erottaa toisistaan. Erot saattavat olla myös paikallisia. Sen vuoksi on asutushistorian kannalta tarkoituksenmukaista pitää nimiä erillään, silloin kun se on mahdollista.

Kerrotun luontoisten rajanvetojen teko on vielä suhteellisen helppoa eikä paljon sekoita lopputulosta, tekipä sen puolin tai toisin. Ikävämpää on, että toisistaan täysin erilliset nimet pyrkivät kirjoitusasultaan sekaantumaan ja se­kaantuvatkin. Vain suurin vaikeuksin voidaan pitää erillään esimerkiksi nimet Kekkonen ja Kähkönen, Kokkonen ja Kuokkanen, Siekkinen ja Säkkinen, Tihinen ja Tiihonen jne. Samaa juurta olevista nimistä Leviäinen, Levänen ja Levonen erottuvat vain vaivoin nimet Lehvonen ja Lievonen.6 Kontiaisen ja Kontisen voi erään oikeinkirjoitusseikan vuoksi (suomen nt kirjoitetaan nd) erottaa Konttisesta, mutta herää epäilys, ovatko ne myöhemmin pysyneet erillään selvästi. Aina ei erottelu onnistu. Suur-Savon Mahkonen ja Pien-Savon Makkonen ovat vaikeasti erotettavissa. Sivonen on taas vain erittäin vaikeasti erotettavissa Sihvosesta; onko mukana Siivosiakin, jää kyseenalaiseksi. Siikanen on 1562 pyritty mm. papinveroluettelon avulla erottamaan Sikasesta, mutta viimeisenä poikkileikkausvuonna on lähteessämme taas vain Sikasia.

Taulukkojemme nimiluetteloissa on näin ollen varmaan vielä epätarkkuutta, mutta tulos on lähempänä totuutta kuin yhden vuoden aineiston perusteella ilman vertailua tehty luettelo.

Laatimamme luettelot käsittävät vuodelta 1541 (1548) 618 nimeä, vuodelta 1562 655 nimeä (enemmän kuin Gebhardilla vuodelta 1571) ja vuodelta 1614 jo 783 nimeä. Kun kahden ensi vuosikymmenen kasvu suunnilleen seuraa asutuskehitystä, on nimiä vuonna 1614 paljon runsaammin kuin väestönkasvu olisi edellyttänyt. Tämä viittaa siihen, että Savon muuttotappiomaakunta on sentään puolen vuosisadan kuluessa vetänyt puoleensa varsin paljon uutta väkeä. Uusien nimien muodostuminen maakunnan omalla alueella on tosin myös vaikuttamassa.

Nimien kartunnan ohella on otettava huomioon poistuma. Se on kokonaista 151 nimeä. Nämä eivät kaikki suinkaan ole iäksi hävinneet Savosta; osa on vain poikkileikkausvuotena onnistunut livahtamaan henkilöverotuksenkin seulasta ja ilmaantuu taas uudelleen.

Kaiken kaikkiaan taulukoissamme esiintyy 946 nimeä. Kun otetaan mukaan välivuosilta poimittu muu aineisto, voidaan Savon puhtaasti suomalainenkin sukunimistö tällä aikakaudella arvioida hyvinkin tuhanneksi. Vertauksena mainittakoon, että 1890 Savon maaseudulla oli kansan kesken käytössä noin 2 500 suomalaista sukunimeä.7

Pintapuolinenkin silmäys nimiluetteloihin, varsinkin vanhimpaan, riittää osoittamaan sen pääsäännön, että puhtaat savolaisnimet tavallisimmin ovat –nen-päätteisiä. Vanhimmassa luettelossamme on 507 –nen-päätteistä nimeä ja lisäksi 8 erikseen luetteloitua samanlaista kaksoisnimeä (tyyppiä Piltti-Paalanen). Nimistä on siis kaiken kaikkiaan yli 90 % –nen-päätteisiä. Loput jakautuvat seuraavasti:

Hyvinkin puolet päätteettömistä nimistä tavataan myöhemmin myös –nen-päätteisinä (esim. Ihanuksesta Ihanuksinen). Kuitenkin –nen-päätteisten nimien suhteellinen osuus aikaa myöten jonkin verran laskee muuttoliikkeen ja sosiaalisen eriytymisen vaikutuksesta.

Olisi liian runollista toistaa sanontaa, että –nen-pääte on savolaisnimien aatelismerkki, mutta tuntomerkki se on.8 Se ei ole aivan yhtä yleinen Viipurin Karjalan nimistössä, on lähes kadonnut Hämeestä ja pyrkii kulumaan pois savolaisnimistäkin Pohjanmaalla (Tikkasesta Tikka jne.).

Kaikkia savolaisten nimenmuodostuksen sääntöjä uhmaa Joroisten Vanha talonpoika, joka vuosikymmenestä toiseen esiintyy ilman muuta nimeä.9

Lukuunottamatta edellä mainittua nimeä Albrecht vieraskielisiä nimiä on aluksi vain osa ammattinimistä. Vielä vuonna 1562 vieraskieliset nimet ovat yhtä harvinaisia, mutta 1614 niitä on jo muutama kymmen. Ehkä suurin oså niistä kuuluu ratsumiehille ja Savonlinnan palvelusväelle.

SUKUNIMIEN KEHITYS JA RAKENNE

Savolainen sukunimistö näyttää valtaosalta olevan muinaiskarjalaista perua. Savon vanhimman asutushistorian tutkimuksessa on ainakin jo Gebhardista pitäen lähdetty siitä olettamuksesta, että savolaiset ovat tuoneet nimensä jo tullessaan. Tästä käsityksestä ei ole aihetta luopua, vaikka vaihtuvuus ja osittainen vakiintumattomuus myönnetäänkin. Nimenomaan vanhimman maakirjan nimistö edustaa valtaosaltaan perittyä kantaa, vaikka joukossa on helposti tunnettaviakin tilapäisnimiä.

Nimistön alkuperän selvittäminen on pääosiltaan kielitieteellinen tehtävä. Historiallisena ongelmana se on ensi sijassa keskiajan historian kysymyksiä. Tässä esitetään asiasta lyhyehkö katsaus sen vuoksi, että nimillä on todistusvoimaa Savon 1500-luvun asutus- ja väestöhistorian kannalta. Pääosin on voitu nojautua Viljo Nissilän kirjoittamiin Karjalan nimistöä koskeviin tutkimuksiin.1

Sukunimistössä on eriaikaisia, osaksi vierasperäisiäkin kerrostumia. Voitaneen olettaa, että suomalais-karjalaisissa nimissä on tallella hyvinkin vanhaa heimoperintöä. Sellaisina on pidetty mm. eläinaiheisia nimiä. Väinö Voionmaa on jopa olettanut, että varsinkin suurten metsäneläinten nimet saattavat olla sukujen vanhoja totemeja, mytologisia, ehkä palvottujakin kantaisiä. Karjalassa nämä nimet usein esiintyvät sellaisinaan, mutta Savossa tavallisimmin –nen-päätteisinä. Tällaisia peto- tai riistaeläimien nimiä on Savon vanhimman maakirjankin nimistössä jo monia: suosituimpina Hirvonen sekä Kontiainen, Karhunen ja Ohtonen Ouvan tuomiokirjassa 1563), edelleen Kettunen, Reponen, Tarvainen (tarvas = hirvieläin), Oravainen (yleinen myös Satakunnasta Pohjanmaalle) ja Saukkonen, harvinaisempia Ahmanen, Sutinen, Jäniksinen ja vasta myöhemmin mukaan tulevat Hukkanen, Suohukka ja Ilves, myös riistaeläimiin laskettava vesien asukas Hyle eli Hylkynen. Kissa eli Kissonen kuuluu verraten harvinaisena nimistöömme, mutta koiran mukaan ei kukaan halunnut itseään nimittää.2

Kotieläinten nimistä johdetuista sukunimistä ovat ehdottomasti suosituimmat Härkönen ja Häkkinen (häkki = härkä) sekä verraten yleisiä Oinonen ja kumma kyllä Sikanen, harvinaisempia Karjunen, Lehmonen ja myöhemmin mukaan tuleva Lampainen.

Lintujen nimet ovat sellaisenaan tai –nen-päätteellä varustettuina erittäin suosittuja Karjalassa. Savon sukunimistössä niitä on jonkin verran vähemmän, mutta täälläkin usein sellaisinaan ilman -nen-päätettä. Suosituimpia ovat Pölliäinen eli Pöllänen, Kukkonen (myös Kukko), Kokkonen, Kurkinen (myös Kurki), Tikkanen ja Metsonen (myös Messo), harvinaisempia Haukkanen, Ruuhkainen, Korppinen, Kuikka, Kuuhkelinen (vaikeasti erotettavissa nimestä Kyyhkyläinen), Närhinen, Peipponen, Pyykönen (mikäli johtuu sanasta pyy), Rastonen, Sorsa (myös Sorsanen ), Telkkonen sekä Varpunen eli Varponen (vaikeasti erotettavissa nimestä Varpainen ). Höyheninen liittyy myös lintuihin. Vasta myöhään saapuvat Savoon Koskelo, Naakka, Tavi, Tilkki (Tilhi?) ja kumma kyllä myös Tiainen, vaikka nimi esiintyy jo varhain Länsi-Suomessakin.3 Variksinen lennähtää pian lännemmäksi, mutta Varonen, joka on tutkimuksessa myös liitetty Varis-nimiin, jää Savoon. Kun Paukkulan neljänneksessä ilmaantuu samaan neljänneskuntaan Kukko ja Teyri, lienee jo savofaishuumori mukana.

Kalojen nimien sanotaan liittyvän kalastajiin, ja savolaisethan olivat kalamiehiä. Jos sukunimien perusteella arvioisi, eivät saaliit olisi olleet kehuttavia. Ehdottomasti yleisin kala-aiheinen sukunimi on nimittäin Kiiskinen, kun taas Mujunen ja myöhään tuleva Muikku4 ovat harvinaisia. Siikanen lienee mukana, kuten edellä on ollut puhetta. Tirronen ja Tirinen saattavat kuulua tähän ryhmään. Lahnanen mainitaan vanhimmissa tuomiokirjoissa. Viimeisenä poikkileikkausvuotena tulevat mukaan Kuhanen ja Rääpys.

Pienten eläinten nimet eivät olleet kovin suosittuja, koska niille helposti annettiin väheksyvä merkitys. Kuitenkin Hiironen (myös Hiiri) on alkuun varsin levinnyt, Siiranen taas harvinaisempi, samoin Mäkäräinen.5

Hyvin vanhaa muinaissuomalaista perua edustanevat nimet, joiden kantaosana on useimmiten jotakin myönteistä ominaisuutta tai käsitettä tarkoittava sana. Tällaisia nimiä on Savossa verraten paljon. Jo vanhimmasta maakirjasta voidaan poimia esim. nimet Hurskainen, Hyvärinen, Hyvönen, Ihalainen, Ikonen, Ilonen, Kaipiainen, Mielikäinen, Mielonen, Miettunen, Tarkiainen, Teräväinen, Toivanen, Toivarinen, Valtonen ja Väkeväinen.6 Tällaisia nimiä voidaan muodostaa myös eri johtimilla. Tällaisia ovat esim. Himotuinen (vrt. Himanen), Janotuinen, josta myöhemmin tulee Janatuinen, Lemmetyinen, joka valitettavan helposti sekaantuu aivan toista alkuperää olevaan nimeen Lemettinen (Klemettinen) sekä Yletyinen (vrt. Ylönen).

Nissilän Karjalasta tekemien havaintojen mukaan paha kello kuuluu tässäkin kauemmas ja kielteisiin ominaisuuksiin viittaavat nimet ovat tavallisimpia. Savosta tuskin voi sanoa samaa, ainakaan nimistä, jotka jäivät pysyvästi sukuun. Sellaisia voisivat kuitenkin olla Kamalainen, josta myöhemmin tulee Komulainen, Kammonen, Kinanen, Liukkonen, Myöhänen, Mölkkänen, Remonen, Sairanen, Turtinen ja Utriainen.

Erityistä huomiota ansaitsevat kaksiosaiset sukunimet, jotka näyttävät edustavan hyvin vanhaa karjalaista kantaa. Tätä tyyppiä on jo vanhimmassa maakirjassa seitsemän nimeä: Hyväneuvonen, Ihalempinen, Ikäheimonen, Kaukapäivä(nen), Lempivalkonen, Montaneuvonen ja Pahaneuvonen. Näillä nimillä on taipumus kulua ja lyhentyä, niin että Hyvä- tai Pahaneuvosesta tulee pelkkä Neuvonen ja Montaneuvosesta Montonen, jotka tosin esiintyvät jo varhaisessakin aineistossa. Kahta lukuunottamatta kaksiosaiset nimet tavataan vielä viimeisenäkin poikkileikkausvuotenamme; kadonneiden joukossa on ainoa merkitykseltään kielteinen, Pahaneuvonen.

Hyvin vanhakantaisina voidaan pitää eräitä nimiä, joilla on suorastaan mytolo­ginen sävy. Savolaisina sukuniminä niistä esiintyvät jo vanhimmasta maakirjasta lähtien Taivainen ja Tenhonen. Juvalaisella Heikki Hassosella oli 1563 rinnakkaisnimi Väinämöinen ja muutamaa vuosikymmentä myöhemmin samasta pitäjästä kotoisin oleva ratsumies Pekka Narinen ottaa nimen Ilmarinen. Kalevainen, joka esiintyy viimeisenä poikkileikkausvuotenamme Puumalan neljänneksessä, on muutamaa vuotta vanhemman veroluettelon mukaan oikeastaan Antti Jaatinen.7

Ihmisen ulkomuoto on antanut aiheen lukuisiin sukunimiin. Tietenkin tällaiset nimet ovat aluksi henkilökohtaisia. Otamme tässä ensin varteen vain sellaiset nimet, jotka -nen-pääte osoittaa sukunimen luontaisiksi. Sellaisia ovat jo van­himman maakirjan nimistössä esim. Kaponen, Pitkänen, Laihiainen, Leviäinen, Pienonen ja Turpeinen sekä luultavasti Pullinen eli Pulliainen, joka voitaisiin liittää myös germaanisperäiseen sonnin nimeen pulli. Vähän myöhemmin tulevat mukaan Isonen ja Lihavainen. Lukuisiin nimiin on antanut aiheen tukan väri tai muu ominaisuus: Harmainen, Mustonen, Valkonen, Pörhönen, Takkunen (ja nähtävästi siihen liittyvä Takkinen), Tuppurainen ja luultavasti Pöyh(k)önen. Jopa harvinainen Pyörtäinen eli Pyörtäjäinenkin voisi kansankielen valossa kuulua tähän ryhmään. Nimipesue Hassinen – Hasunen – Hatsonen sopisi myös tähän, mutta on selitetty Johannes-nimiin liittyvästä etunimestä Hasse tai jopa besseniläistä tarkoittavasta sanasta johtuvaksi.8 Vammaisuus voi myös antaa aiheen nimeen, esim. Liikkanen, Mykkänen, Vääränen ja luultavasti Korhonen (= kovakuuloinen).

Tämä ryhmä saa tuonnempana täydennystä liikanimiä käsiteltäessä.

Omalaatuiseen liikkumistapaan tai ruumiinasentoon viitannevat sellaiset nimet kuin Kaikkonen, Kohonen, Könönen, Loikkanen, Nykänen ja Rytkönen.

Ruumiinjäseniin liittyvät nimet lienee laskettava ruumiillisia ominaisuuksia tarkoittaviin. Näistä yleisimpiä ovat Partanen ja Sormunen (ellei johdu sanasta sormus), verraten harvinaisia Nenonen ja vähän myöhemmin esiintyvät Mahanen ja Niskanen (aluksi Niska).9 Myöhään ilmaantuu Sääminkiin Käpälä eli Käpäli. Tällaiset nimet ovat usein liikanimiä, varsinkin kaksiosainen tyyppi (esim. Sianjalkanen), jota käsitellään tuonnempana.

Omaperäinen äänenkäyttö voi myös antaa aiheen nimeen, esim. Kovanen, Kiljunen, Kähönen ja Parkulainen, mahdollisesti myös Karjunen, joka edellä mainittiin eläinaiheisena nimenä.

Vaatetukseen liittyy nimi Pöksynen ja ehkä Rättönen. Myöhäinen tulokas on Turkki.10 Tähän ryhmään tulee täydennystä kaksiosaisista liikanimistä.

Yhteiskunnalliseen asemaan liittyviä nimiä on otettu jo perheen ja sukulaissuhteiden piiristä. Täytynee jättää avoimeksi, miten ovat syntyneet sellaiset nimet kuin Ukkonen, Akkanen, Paappanen, Vanhanen, Poikonen ja Vellonen. Ukkosen ohella tunnetaan Ukonpoika, joten nimi liittynee luontevimmin perhesuhteisiin eikä mytologiaan.11 Ainalinen lienee ainoan lapsen saama nimi. Ainakin yhdessä tapauksessa Leskinen on todistettavasti muodostunut lisänimestä Leskenpoika. Tämä taas täsmällisimmin tarkoittaa leskiäidin synnyttämää poikaa, mutta onhan nimi voinut tarttua sukuun siinäkin tapauksessa, että talo on ollut kauan lesken hallussa.

Yhteiskunnallisluontoisessa nimistössä edustavat varmaan vanhinta, mutta merkitykseltään usein epämääräiseksi jäävää ryhmää tekijännimet. Esim. Arpiainen, joka tarkoittanee arpojaa, voisi olla peräti muinaisuskoon liittyvä nimi, samoin kuin ehkä Laulajainen ja Parantainen. Mitä esim. hyvin vanha ja yli Suomen levinnyt Nousiainen alunperin tarkoittaa, ei liene selvillä. Merkitykseltään hämäriä ovat myös nimet sellaiset kuin Hyytiäinen, Kääriäinen, Rouhiainen ja Tukiainen. Väätänen voidaan palauttaa muotoon Väätäjäinen ja Nissilän mukaan vielä asuun Vääntäjäinen. Mielenkiintoinen nimi on Puurtajainen, josta tulee Savossa Puurtinen. Suvun viipurilaista haaraa, josta tulee sivistyssuku Porthan, edustavat Savossa vouti Hannu Purtanen ja ratsumies Martti Purta. Nissilän mukaan tekijännimien ryhmään kuuluvat –ri-johtimiset Hakkarainen ja Naukkarinen.12

Varsinaisista ammattinimistä on tässä yhteydessä syytä ottaa esille ainoastaan sellaiset, jotka ovat selvästi muodostuneet sukunimiksi, so. periytyvät isältä pojalle viimeksi mainitun ammatista riippumatta. Sellaisia ovat Seppänen (Sepponen), samanmerkityksinen Rautiainen sekä Nikkarinen, Pakarinen ja ilmeisesti myös Sorvari ja Suutari, vaikka ne eivät vielä vanhimmassa maakirjassa esiinny -nen-päätteisinä. Epävarmemmaksi jää Skinnar, joka on aluksi harvinainen ja saa vasta verraten myöhään selvästi suomalaisen asun Kinnari(nen). Myöhäisempiä tulokkaita ovat Kipparinen (Skipparinen) ja Rouvinen (Krouvinen, krouvin eli kapakan pitäjä). Vaatimattomin ammattinimi on Paimen (en)poika, joka tavataan jo vanhimmassa papinveroluettelossa 1550 ja asui luultavasti jo silloin Tavinsalmella.13 Ammattinimiin palataan tuonnempana elinkeinojen yhteydessä. Tämän ryhmän yläpäässä ovat kirkolliseen tai yhteiskunnalliseen asemaan liittyvät nimet. Kirkolliseen toimeen viittaa Lukkarinen, mutta eräitä toisia kirkollisperäisiä nimiä (Piispanen, Luostarinen ja myöhäisempi Kanunkinen) ei käy selittäminen näin. Nähtävästi tarkoitetaan kirkon tilojen lampuoteja, ja silloin on oletettava, että nimet ovat tulleet valmiina Viipurin Karjalasta. Kirkollista tietä lainautunut sana, jolla tosin voi olla kansan uskomuksissa toinen vivahde, on nimessä Vihtinen, jonka tapaamme myös pitemmässä muodossa Vihityinen.14 Epäitsenäiseen asemaan viittaava nimi on Hyyryläinen. Arvoituksellisiksi jäävät taas korkeaan yhteiskunnalliseen asemaan viittaavat nimet Herranen, Herttuainen ja Kämäräinen (kämneri, sama sana kuin nykyinen kamreeri).15 Itäistä tietä tulleeseen päällikköä tarkoittavaan sanaan pohjautuu Kupiainen. Myöhäsyntyisiä sotilasammattiin liittyviä nimiä ovat Kemppainen eli Kemppinen ja Huovinen.

Nissilän mukaan työkaluihin, -aineihin tai työn tuloksiin liittyvät nimet ovat nekin ammattinimien luonteisia, koska ne viittaavat näiden työvälineiden käyttäjiin tai tuotteen valmistajiin. Tällaisia nimiä on varsin runsaasti jo kaskitalouden ja muun vanhan maanviljelyskulttuurin piiristä, esim. Karhinen (vaikeasti erotettavissa Karhusesta), Kasurinen, Kekäläinen, Konttinen, Kuokkanen, Kurikainen, Pykäläinen, Pölkkynen, Saaranen, Tervonen ja Tuhkanen sekä vielä Lepehinen ja Ropehinen, mutta jo Huttusen, Taikinaisen ja Piiraisen (Säämingissä myös Piirakka) selittäminen tekijän nimiksi lienee liian yksinkertaista ja kansanhuumorin ulottuvuuksia aavistamatonta. Monen nimen takana voi olla hupaisa tapaus, joka on painunut unohduksiin.

Käsityöammatteihin liittyvät ainakin Sinkilä ja myöhään Sääminkiin tullut Nalkki.16

Varsin yleinen on käsitys, ettei vanhassa savokarjalaisessa sukunimistössä ole luontoon liittyviä nimiä. Tämä perustuu siihen havaintoon, että nimet sellaiset kuin Nurminen, Salonen ja Virtanen ovat myöhäissyntyisiä ja usein länsisuomalaisten ottamia. Nimiluettelomme silmäily osoittaa kuitenkin, että luonnosta valittuja nimiä on vanhassa savolaisessa nimistössä verraten runsaasti, esim. Ahonen, myöhemmin myös Ahokainen eli Ahokas. Länsisuomalaisen nimityypin perikuvana pidetty Hietanen kuuluu Tavinsalmen vanhaan nimistöön, sillä sinne muuttanut Hietamies vääntyi pian Hietaseksi. Asuinpaikkaa tarkoittavia ovat varsin tavalliset -lainen, -Iäinen-loppuiset nimet kuten Jokelainen, järveläinen, Kotilainen, Mäkeläinen, Kumpulainen, Syrjaläinen sekä hieman myöhemmin Harjulainen, Korpelainen, Kortelainen, Märkäläinen ja Rajalainen. Luonnonnimi voi liittyä myös alkuliitteenä vanhaan nimeen. Näin on saatu sellaisia nimiä kuin Mäkiolkkonen ja Rantahäkkinen, joilla on taas taipumus lyhentyä. Puiden nimistä esiintyy ensin Haapanen, sitten sen tavallisemmat johdannaiset Haapiainen ja Haapalainen, edelleen Paju ja Pajunen, Pärnänen (pärnä = lehmus), Lehikoinen ja Pehko sekä Katajainen. Honka esiintyy jo 1550 Vesikansan neljänneksessä riippumatta tuonnempana puheeksi tulevasta nimestä Hongistonmies. Leppäsen savolaiset itse – ainakin Leppävirralla – johtavat verta tarkoittavasta sanasta leppä eikä puun nimestä. Näre on myöhäinen karjalainen tulokas.17 Vieläkin nykyaikaisemmilta länsisuomalaisilta nimiltä vaikuttavia sukunimiä tavataan Savossa jo 1500-luvulla. Vanhimmassa maakirjassa on Pelto, josta tulee pian Peltonen, ja jo toisena poikkileikkausvuotenamme esiintyy Lehtonen. Lampinen kuuluu myös jo vanhimpaan nimistöön (erotettavissa huolellisesti tutkittaessa Lampaisesta). Vanhimmassa papinveroluettelossa on Rantasalmella järvenpää ja sakkoluettelossa 1551 Laukkaniittu sukunimen asemassa. Viimeisenä poikkileikkausvuotenamme esiintyy jopa sellaisia Savossa oudontuntuisia nimiä kuin Koski ja Raunio ja välivuosina Autio. Jopa Koskinen tunnetaan Savosta sangen varhain.18

Näitä paikkaan liittyviä luonnonnimiä lähellä ovat syntymäpaikkaa ja -yhteisöä ilmaisevat nimet. Ne kiinnostavat erityisesti historiantutkijoita, koska ne antavat tietoa väestön liikkeistä. Kansallisuusnimistä on yleisimpiä Lappalainen, joka saattaa viitata jopa samanaikaiseenkin kansallisuuteen, koska Savossa on vielä jonkin verran lappalaisia, Ruotsalainen ja vähän myöhemmin esiintyvä Ruottinen, Venäläinen ja Vepsäläinen. Nissilä’ on arvellut Väiinäsenkin alunperin tarkoittavan venäläistä, samoin Rytsäsen, vaikka viimeksi mainitun nimen kanta voi tarkoittaa preussilaista. Harvinaisempi on Saksalainen ja Saksanen. Tällaisten sukujen vieras alkuperä lienee yleensä nimien suomalaisesta kieliasusta päätellen jo varsin kaukana, mutta Vesulahden Saksasten eli Saksojen saksalaisuus voidaan asiakirjallisestikin osoittaa. Heikommin suomenkieliseen asuun mukautuneita ovat tanskalaisia tarkoittavat Juutinen (myös Jute ja Juth) ja Tanskanen (aluksi Dansk, ei siis yhdistettävissä ortodoksisiin Daniel-nimiin). Vironen on täällä vanha nimi, mutta Virolainen tulee vasta myöhään, samoin kuin Puolakka (Polack) ja Sääminkiin ilmaantunut Hurri.19

Heimonimistä ovat yleisiä Hämäläinen ja Karjalainen. Ensin mainittu oli 1890 koko Savon yleisin sukunimi,20 mutta vanhimpien lähteiden mukaan se ei ollut yhtä suosittu. Heimonimien kantajistakin oli 1541 Karjalaisia enemmän, Suomalainen oli tällöin sukunimenä vain yhdellä, samoin Kainulainen. Viimeksi mainittu nimi esiintyy siis jo ennen Oulujärven erämaan asuttamista. Se tarkoittaa samaa kuin Pohjalainen, joka tulee mukaan vasta myöhemmin. Savolainen ei Savossa ole tietenkään heimonimi, vaan tarkoittaa suursavolaista. Niinpä tätä nimeä esiintyykin vanhimman maakirjan mukaan vain Savilahden kantapitäjän ulkopuolella Juvalla ja Pien-Savon pitäjissä. Paikallistarinakin kertoo Säämingin Kallislahden Savolaisten tulleen Mikkelistä.21 Juvaan viittaava Jukalainen ilmaantuu myöhään Pellosniemelle. Savon neljänneskunnista on yksi antanut nimen suvulle jo vanhimman maakirjan aikaan. Silloin esiintyy nimi Koikkalainen, seuraavana poikkileikkausvuonna myös Puumalainen ja Haapalainen, joka saattaisi tarkoittaa Haapalan neljänneksestä eli Kerimäen seudulta kotoisin olevaa. Tällaisen luonnonnimen liittyminen tiettyyn paikkaan on tosin aina epävarmaa. Vehmanen liittyy kuitenkin niin kiinteästi Juvan Vehmaan kymmenekseen, että sukunimen johtaminen paikannimestä näyttää ilmeiseltä. Ruokolaisia on vanhim­pien lähteiden mukaan juuri Ruokoniemen seutukylässä,22 ja kotoisiin Savon paikkoihin eikä karjalaiseen pitäjään liittyy varmaan myös Taipalinen, koska Pellosniemen pitäjässä on kaksikin Taipale-nimistä kymmenestä. Kilpeläiset asuivat Kangaslammin Kilpimäessä ja lienevät saaneet nimensä asuinpaikan mukaan.

Karjalan puolelta saapuneista tulokkaista kertovat nimet Jääskeläinen ja Lapveteläinen (sekaantuu lyhennetyn kirjoitusasun vuoksi helposti Lappalaiseen). Suorastaan lappeelaiseen kylännimeen liittyy vuosisadan lopulla Vesulahdelle ilmaantuva Piutulainen (myöhempi Piitulainen). Karjalasta on saapunut Tavinsalmelle varhaisessa asutusvaiheessa esiintyvä Äyrämöinen, ja vanhimmissa tuomiokirjoissa esiintyvä Koivistoinen voi hyvinkin olla Suomenlahden rannikolta Koivistolta kotoisin. Hämäläiseen ja pohjalaiseen tulokkaaseen viittaavat Hauholainen ja Kyröläinen tavataan Säämingissä jo 1551.23 Kemiläinen on jo Savossa varsin laajalle levinnyt, kun se viimeisenä poikkileikkausvuonna tulee näkyviin taulukossamme. Turunen-nimen liittyminen Turkuun on epävarmaa, mutta 1614 on taulukossamme jo selvä Turkulainen.

Epämääräistä paikallisuutta ilmaisevat Nissilän mukaan nimet sellaiset kuin Muukkonen ja Toikkanen. Muukkosia (vanhin kirjoitusasu viittaa muotoon Muuhkonen) oli Savossa jo 1541, eivätkä he silloin enää olleet muukalaisia. Toikkaset ilmaantuvat tosiaan vasta vähän myöhemmin (mukana hopeaveroluettelossa), mutta tämä nimi voisi ehkä olla Toivakaisen lyhennys. Myös Hulkkonen, Pulkkinen ja Pulkkanen on laskettu heimoa tai kansaa tarkoittaviin nimiin.24

Edellä käsitellyt nimet ovat lähes kaikki alkuperältään suomalaisia lukuunottamatta eräitä ammatti- ja säätynimiä. Vanhoissa savolaisissa sukunimissä on kuitenkin mukana myös paljon vierasperäistä ainesta. Sitä on kulkeutunut varsinkin etu- eli ristimänimien välityksellä. Vanhinta kerrostumaa edustavat tässä ryhmässä raamatulliset nimet. Niistä saattavat eräät itäiset muodot olla vanhempia kuin läntiset. Tässä otetaan kuitenkin käsittelyn pohjaksi läntisen perinteen mukainen nimistö, koska savolaisilla uuden ajan alussa oli sen mukaiset etunimet.

Vaikka Pekka oli Savossa suosituin etunimi, näyttää Johannes antaneen alun ainakin yhtä monelle sukunimelle. Tähän tarjosivat tämän etunimen monet muunnokset runsaasti mahdollisuuksia. Siitä johdettuja ovat jo vanhimmassa nimistössä Ihanus ja Hannuksinen, myöhemminjussinen sekä Hannonen ja Hannukainen, jota vielä käsittelemme erikseen. Tähän kuuluu ilmeisesti myös Juvonen, jolla nimellä ei ole yhteyttä Juvan pitäjän nimeen. Itäistä tietä tulevat Iivanainen ja Vänninen. Pekasta johtuvat taas nimet Pekkanen, Pietikäinen, Pellinen, Pellikainen ja ehkäpä itäistä tietä Pesonenkin ja Savoon hyvin myöhään ilmaantuva Pietarinen. Paavalista tulee taas Paavilainen (joka ei suinkaan tarkoita roomalaiskatolista, kuten joskus on esitetty), Paakkinen ja Pasanen, mutta tuskin Paakarinen eli Pakarinen, kuten myös on mahdollisuutena arveltu; viimeksi mainittu nimi johtuu ilmeisesti kaupunkilaisperäisestä ammattinimestä (paakari = leipuri).25 Hyvin antoisa nimenmuodostajana on apostolinnimi Jaakko. Siitä tulevat suoraan ]aakkonen ja Jäppinen sekä sen kansanomaisesta väännöksestä Kaupista Kauppinen. Savolaisestakin aineistosta näkyy selvästi, että ristimänimi Kauppi vastaa Jaakkoa ja että Kauppinen tulee Kaupinpojasta eikä siis ole ammattinimi. Apostolinnimestä Andreas tulee Anteroinen ja itäisen perinteen mukaan Ruuskanen (Ondruska), Tuomaasta Tuomainen ja ehkä itäisen perinteen välityksellä Hamunen, Filippuksesta Vilpponen sekä itäistä tietä Lipponen ja Hilskonen, Simonista Simonen ja itäiseltä kuulostava Simanainen. Matti-nimestä, johon ovat sekaantuneet sekä apostoli Matias että evankelista Matteus, ovat johdetut sukunimet Mattinen ja Matilainen sekä myöhemmin esiintyvät muunnokset Matikainen, Matiskainen ja Matulainen. Evankelista Luukkaan nimestä on muodostunut Luukkonen, esimarttyyri Stefanuksesta saadaan kolmekin sukunimeä, Tapanainen, Tahvanainen ja itäisen perinteen mukainen Tepponen, joka tulee tänne vasta myöhään Pellosniemelle. Timoteuksesta tulee Timonen ja Tiituksesta Tiittanen. Mikkanen eli Mikkonen on ymmärrettävästi varsin laajalle levinnyt Savossa, jossa vanhimman kirkon suojeluspyhimys oli arkkienkeli Mikael. Raamatullista alkuperää lienee myös Innanen, joka johtuu nimestä Innocentius ja merkitykseltään liittyy joulunpyhiin kuuluneeseen viattomain lasten päivään. Erittäin runsas sukunimistö on syntynyt henkilönnimestä Nikolaus. Siitä ovat peräisin Nikulainen (Nikolainen), Nikkinen, Nikunen ja nähtävästi myös Nissinen. Sen rinnakkaismuodosta Klaus on taas johdettu Laakkonen. Idän kirkon välityksellä ovat tulleet samaa alkujuurta olevat nimet Miikkulainen ja Koljonen (Kolja). Verraten harvinainen Kirstonen ja Karstunen tulevat nimestä Kristofer ja myöhemmästä rinnakkaismuodosta Kristian.26 Kirkkoisä Ambrosiuksen nimestä on saatu sukunimi Rusanen ja myöhemmin sukunimeksi muuttunut etunimi Rossi, vanhan kirkon paaveista Klemensistä Lemettinen ja sen selvästi itäinen rinnakkaismuoto Liimatainen, Leosta Lehvonen ja itäiseltä kuulostava Lievonen, Gregoriuksesta Reijonen, sen itäisistä rinnakkaismuodoista Riikonen (Grigori) ja Rissanen (Grisa), Silvesteristä Silvennoinen ja Vesterinen sekä Sixtuksesta Sistonen. Luostarin perustajien Antoniuksen ja Benedictuksen mukaan ovat saaneet nimensä Anttonen sekä Penttinen ja Pentikäinen, kenties myös Pynnönen.27 Muiden vanhojen pyhien nimistä ovat syntyneet sukunimet Marttinen ja Martikainen (Martinus), Nyyssönen (Dionysius) ja Yrjönen (Georgius), josta on myös alasaksaan palautuva muoto Jurvanen ja itäinen rinnakkaismuoto Jyrkinen, Kuosmanen (Kosmas) sekä Laasonen ja Laaskonen, joista edellinen muoto voi olla yhtä hyvin itäinen kuin läntinen, sekä vasta myöhään esiintyvät Vänttinen ja Väntsi (Vincentius).28

Pyhimyskalenterin välityksellä tulevat vanhimmat germaanisetkin nimet. Kansallispyhimyksemme Henrikin nimestä on johdettu Heikkanen (Heikkinen, Heikurinen, Heiskanen) ja tuiki harvinainen Hinterinen ja sen alasaksalaisista väännöksistä Heinonen, Hintsanen, Hintsikainen (Hintikka) ja nähtävästi Hännikäinen ja Hänninen. Henrikiä vanhoina aikoina suositumpi Olavi taas on alkuna nimille Ollinen, Ollikainen, Oikkonen ja ehkä Lavonen. Ruotsalaisten kansallispyhimyksestä Eerikistä on tullut Airikainen ja Eerikäinen sekä tanskalaisten Knuutista Nuutinen (kirjoitetaan useimmiten Knuutinen). Pienempien skandinaavisten pyhimysten nimistä on saatu Sigfridistä sukunimi Sihvonen (ehkä myös Sivonen) ja myöhemmin esiintyvä Sipinen (kenties myös Siparinen), Eskilistä Eskelinen ja Halvardista harvinainen Halvardinen.29

Kaarle Suurta kunnioitettiin keskiajalla lähes pyhimyksen veroisena, vaikka hänen nimeään ei ollut kalenterissamme. Hänen nimestään ovat peräisin etunimet Kaarlo ja Maunu. Edelliseen pohjautuu sukunimi Kallinen.

Kaikki edellä esitellyt pyhimysnimistä johdetut sukunimet ovat peräisin miesten nimistä. Tämä on luonnollista, koska sukunimi yleensä periytyi mieslinjaa. Kuitenkin on vanhimmassa sukunimistössämme pari naisen nimestä johdettua: Marjetainen (ilmeisesti myös Marjanen) ja Anninen. Ei liene yllättävää, että nämä nimet liittyvät Neitsyt Mariaan ja hänen äitiinsä. Odottamattomampi on Vappunen, sillä Walpurgis nimeä ei ollut vielä painetussa keskiaikaisessa pyhimyskalenterissamme. Vappu oli kuitenkin mm. linnanväen palkkapäivä Olavinlinnassa. Naisen nimistä johtunevat myös viimeisenä poikkileikkausvuonna mainitut Lutsiainen (Lucia) ja Sitsiäinen, myöhemmin Siisiäinen (Cecilia).

Vierasperäisiä henkilönnimiä ei ole tullut sukunimistöön vain pyhimyskalenterista, vaan muidenkin kulttuurivaikutusten välittämänä ensin rannikolle ja sieltä sisämaahan. Vanhimpien etunimien joukossa tapasimme jo sellaisia. Sukunimistöönkin useat niistä ovat jättäneet jälkensä. Haakonista on johdettu varsin laajalle levinnyt nimi Hakulinen, lngestä Inkinen ja Inkarinen, Sven-nimestä Soininen ja mahdollisesti Suihkonen, Tunesta Tuunainen, Tukesta Tuukkanen. Björnistä johdettu Björninen on vielä ruotsinvoittoisessa asussakin, mutta tunnetaan myöhemmin muodossa Pyörninen. Tavinsalmella suositusta Arvi-nimestä kehittyy aikakauden lopulla sukunimi Arveldinen.30 Muunlaatuisia skandinaavisperäisiä nimiä on mm. Kakkinen (gagge = tynnyri). Nimi Kekkonen on alkuperältään epävarma. Skandinavian kautta tulleita, mutta usein vanhempaa alkuperää ovat monet ammattinimet, joihin palaamme vielä erikseen, samoin sellainen kaupallinen nimi kuin Pippuri(nen).

Nissilä on uusimmassa tutkimuksessaan selittänyt hyvin suuren osan vanhaa nimistöämme, myös savolaisia nimiä, germaanisperäiseksi. Hän katsoo lainausta tapahtuneen jo hyvin varhain mm. friiseiltä, gooteilta ja muinaisskandinaaveilta.31 Näin vanhoilla lainoilla ei oikeastaan ole enää merkitystä Savon historian kannalta, sillä niistä on tullut jo yleissuomalaisia. Suurtakin mielenkiintoa on sen sijaan sillä saksalaisvaikutuksella, joka tuli Viipurin kautta, sillä se osoittaa kaupungin ja merellisen kulttuurin heijastumista sisämaahan. Pyrimme esittelyssämme rajoittumaan sellaiseen saksalaisperäiseen nimistöön, jota saattaa pitää suhteellisen myöhäisen lähinnä Viipurin välittämän saksalaisvaikutuksen tuomana.

Savolaisessa sukunimistössä on hyvinkin selviä saksalaisperäisiä nimiä, kuten vielä kirjoitusasultaankin vieraat Albrektinen ja Rikaldinen. Varsin ilmeinen on myös Vilhelmistä johdettu Vilhunen. Nissilä luettelee lisäksi koko joukon nimiä, jotka ulkoasultaan ovat selvää suomea ja joiden muotoutumisen suomalaiseen asuun, mikäli ne ovat lainoja, täytyy olla hyvin kaukana takana päin. Sellaisia ovat Auvinen ja Avikainen (nimestä Auwo, Aveke), Haajanen (Hajo), Haikonen (Haiko), Hallikainen (Halika), Hiltunen (Hild), mahdollisesti Himanen (Hima), Halttunen (Holt), Kervinen (Gerwin), Laitinen (Laitha), Leinonen (Lein), Mankinen, Mannikainen, Manninen (Manke, Mannick, Manne), Nupponen (Knopp), Pussinen (Busse), Rikkonen (Riko tai Fredrik), Ryynänen (Ryne), Sallinen (Salla), Tolvanen (Adolf) sekä Vihtinen (Vihto), joka edellä selitettiin toisin.

Mielenkiintoisempi Savon historian kannalta on eräs nimityyppi, jossa varsin myöhäinen saksalaisalkuperä vielä selvästi paistaa. Tyypillisin näistä nimistä on Hartikainen, joka usein vielä aluksi kirjoitetaankin Hartuick. Se on tullut Savoon ilmeisesti erikseen kolmeen pitäjään, Pellosniemelle, Rantasalmelle ja Tavinsalmelle. Kahdessa jälkimmäisessä tapauksessa nimen tuojakin on vielä selvillä. Tavinsalmen Tirkkosten alkuperä on myös tunnettu; he polveutuvat Didrik eli Tirkko Piiraisesta.32 Samasta etunimestä johtuu Tiilikainen; pyhimysnimen Henrik muunnoksesta Hintsikainen (myöhemmin Hintikka) ja Ludvigin muunnoksesta Lyytikäinen, Mannikainen tuli jo mainituksi. Samaa nimityyppiä edustavat Asikainen, Laatikainen, Raatikainen, Reinikainen, Vainikainen ja Vitikainen sekä ehkä Kaarakainen, Paalakainen ja Rummukainen, joita Nissilä ei mainitse. Niistäkin saattaa eräiden lainautuminen olla jo sangen kaukana takana päin, kuten Asikaisen, joka jo keskiajalla esiintyy mm. hämäläisessä pitäjännimessä Asikkala. Useimpien saksalainen alkuperä osoittanee kuitenkin lähinnä Viipurin kautta tullutta saksalaisvaikutusta.

Savossa on sitä paitsi yksi sukunimi, vesulahtelainen Tarsanen, jonka saksalaisuus voidaan asiakirjallisestikin osoittaa, koska se esiintyy myös saksankielisessä asussa.

Itäistä alkuperää olevista nimistä ovat edellä tulleet mainituiksi jo sellaiset pyhimysnimet, joista sekä itäinen että läntinen muoto on siirtynyt savolaisiin sukunimiin.33 Monissa tapauksissa näitä ei voi erottaa toisistaan, mutta esimerkiksi sellaiset ristimänimistä johdetut nimet kuin Iivanainen, Liimatainen, Miikkulainen ja Riikonen selittyvät vain venäjän kielen välityksellä tulleen itäisen nimimuodon vaikutuksesta, samoin Lipponen ja Ruuskanen, mikäli niitä voi varmasti pitää apostolinnimistä johdettuina. Äänneasultaan itäisiltä vaikuttavat esimerkiksi Paavilainen, Simanainen ja Nikulainen. Tämän lisäksi on joukko nimiä, jotka ovat ilmeisesti tai oletettavasti johdetut vain ortodoksisen kirkon suosimista pyhimysnimistä. Tähän ryhmään on syytä lukea myös Vanhan testamentin nimet, joita ei ole pyhimyskalenterissamme ja joita ei sen vuoksi lännessä käytetty etuniminä. Niihin kuuluvat Issakainen sekä Moilanen, Mononen ja Tanninen, mikäli ne on johdettu Samuelista, Salomonista ja Danielista, ja nähtävästi myös Immonen, koska Immanuel ei ollut lännessä käytetty nimi, sekä samasta syystä Tiituksesta johdettu Tiittanen. Sen lisäksi on eräitä nimiä, jotka ilmeisesti olivat suositumpia idässä kuin lännessä. Tällaisista nimistä johdettuja ovat mm. edellä mainitut Tirronen, Laasonen, Kuosmanen ja Lehvonen. Niitä ei voi pitää varmasti itäisinä, mutta rinnakkaismuodot Laaskonen ja Lievonen vaikuttavat sellaisilta äänneasun perusteella. Näiden ohella on varsin suuri joukko nimiä, joiden juurena näyttää olevan nimenomaan itäinen pyhimysnimi. Sellaisia ovat Happonen (Agap), Harinen ja Horttanainen (Harin eli Hariton), Hokkanen (Foka), Hotakainen (Foti), Huoponen (Fofan, Feofan), Huotari (Fedor), Jaronen (Jaro, Jaroslav), Kantarattinen (Kondrati), Karppanen ja Karppinen (Karp, Polikarp), Kassi eli Kassinen (Kassian), Kiprinen (Kiprian, pyhimys tunnettu myös lännessä, mutta äänneasu itäinen), Koistinen (Kosta, Konstantin), Komonen (Pakom), Koponen (Prokopi), Laamanen (Lama, Varlaam), Makkonen (Makar, Maka), Malinen (Malafei, Mala), Mokki (Moki), Niiranen (Neron), Outinen (Audotja, Jevdokija, ainoa naisen nimestä johdettu). Ovaskainen (Afanasi), Paakkunainen (Pakom), Parviainen (Parfeni), Ratilainen (Rodion, Rada), Rahkimoinen (oikeastaan Rohkimoinen) ja Rohvanainen (Trofim), Rokkanen (Prokopi), Ronkainen (Rodion, Ronka), Siitari (lsidor, Sidor),34 Silanen (Selivan, Sila), Taskinen (Ostasko), Tiihonen (Tihon), Vatanen (Fadja), Vehviläinen (Fefil, Feofil) ja Änäkäinen (Aniki). Näihin nimiin lienee vielä lisättävä Räisänen, jonka useatkin lähteet osoittavat ortodoksisen Karjalan nimistöön kuuluvaksi. Riekkinen voisi ehkä tarkoittaa kreikanuskoista.

Eräät ortodoksisperäisiksi esitetyt nimet ovat alkuperältään epävarmempia, koska on muitakin selitysmahdollisuuksia. Sellaisia ovat mm. Ahtiainen (Autonom), Halinen ja Halonen (Fali), Hyppönen (lpati), Mielonen (Meleti), Miettinen ja Miettunen (Klimet), Paakkanen (Parfeni), Soikkanen (Sisoiko), Suuronen (Sura), Tarkiainen (Aristark, Tarka) ja Virsu (Firs). Sinkkonen on selitetty Senko ja Zinko -nimistä johdetuksi, mutta ensimmäisenä poikkileikkausvuotenamme esiintyy sukunimenä työkalun nimi Sinkilä. Saukkonen tuskin kaipaa vierasta nimeä selityksekseen. Nissilä on johtanut nimet Pirinen, Piirainen ja Pirskanen kaikki Spiridonista.35 Tämä on mahdollista, mutta läntiset Piri-nimet polveutuvat todistettavasti Birgeristä, ja Piirainen voisi olla samalla tavoin kansanomainen kuin Huttunen.

Slaavilaista ainesta lainautui itäisen kulttuurivaikutuksen johdosta savolaisiin sukunimiin muutenkin kuin pyhimysnimistä. Peräti yhteiskunnalliseen järjestykseen liittyviä nimiä ovat Holopainen (holop = orja) ja Kupiainen (kupias = päällysmies), muita suoraan henkilöön tai hänen ominaisuuksiinsa liittyviä Mammonen (mamoi = imettäjä), Toropainen (torop = kiireinen ihminen), Turakainen (durak = tyhmä). Slaavilaisperäisiä lienevät myös Puustinen (pust = autio), Riepponen (repa = nauris), Ripattinen (riba = kala), Piesanen (bes = paholainen) ja ehkä Kosonen (kosoi = vino) ja Puhakainen (bogatyr = sankari).36

Itäinen nimiaines on varsin runsasta tässäkin esitetyn luettelon mukaan, josta kuitenkin on karsittu sellaiset kristillisperäiset nimet, jotka yhtä hyvin voidaan selittää läntisen perinteen pohjalta. Enimmäkseen on kysymys hyvinkin vanhoista lainoista. Niiden laatua valaisee silmäys paikannimiin. Nissilä selittää eräät Savon keskeisimmät paikannimet ortodoksisista henkilönnimistä johtuviksi: Savo nimestä Savva, Sääminki nimestä Semen, Semonko, Joroinen nimestä Jerofei ja Kuopio nimestä Prokop.37 Ottamatta kantaa jokaiseen yksityiskohtaan voi todeta, että itäistä alkuperää olevia sukuja on todella verraten runsaasti myös Suur-Savossa, jopa aivan länsilaidalla, kuten Huotari. Savon 1500-luvun asutushistorian kannalta on kuitenkin mielenkiintoisin se suhteellisen nuori laatokankarjalainen asutusvirtaus, joka tunkeutuu Pien-Savoon. Tässä tehdyt havainnot vaikeuttavat sen erottamista varhaisemmasta savolaisesta väestöstä, koska itäistä nimistöä on vanhastaan myös Suur-Savossa.

Erikseen otamme käsiteltäväksi mies-loppuiset nimet, jotka ovat verraten yleisiä Lappeella ja edustanevat siten eteläkarjalaista nimityyppiä. Jo vanhimmassa maakirjassa tapaamme nimet Anianmies, Hietamies ja Käräjämies, välivuosina nimen Koskimies sekä seuraavana poikkileikkausvuonna nimen Hongistonmies. Ne ovat pellosniemeläisiä lukuunottamatta Hietamiestä, joka on jo pyrkimässä pohjoiseen. Vuosisadan lopulla tämäntyyppisiä nimiä tulee Vesulahdelle: Jokimies, Maljasmies ja Muurimies. Rantasalmellakin tavataan yksi tämäntyyppinen, mutta aivan omatekoinen nimi, Ritalahenmies. Näillä nimillä oli taipumus mukautua savolaiseen nimiparteen. Riistaveden Hietamiehestä tuli pian Hietanen ja Pellosniemelläkin on jo viimeisenä poikkileikkausvuonna Honkanen Hongistonmiehen asemesta.38

Keskiajalta periytyvään sukunimistöömme kuuluu myös –poika-loppuisia nimiä. Aulis Oja on niitä tutkiessaan luetellut myös Savon vanhimmat tämäntyyppiset nimet, joita hän on löytänyt tusinan verran, osan kuitenkin Hämeen puolelta. Monet niistä ovat selviä patronymejä eli isännimiä, kuten Luukkaanpoika tai Suninpoika, ja toiset voivat olla aivan tilapäisiä yhdisteitä, esim. Pekka Käivärän­poika tarkoittaa Käiväräisen poikaa. Tätä Oja tarkoittanee sanoessaan, että nimen lähtökohtana on sukunimi. On kuitenkin tapauksia, joissa vaikutussuhde on päinvastainen. Kaupinpojasta tulee sukunimi Kauppinen, lnginpojasta lnkinen, ja Rossin pojasta, joka muuten esiintyy nimenä vielä pitkään 1500-lukua, Rossi.39

Kuitenkin tavataan myös –poika-loppuisia nimiä, jotka voisivat olla itsenäisiä sukunimiäkin, kuten Tavinsalmella Tarkinpoika sekä Säämingissä Lemminpoika, Liukonpoika, Leikanpoika, Hopianpoika.40 Ammattinimi on tavisalmelainen Paimenpoika ja ehkäpä myös sääminkiläiset Verkkopoika, Höyhenpoika ja linnan liepeillä Viinapoikakin (ellei henkilönnimi Viinanpoika). Edellä mainitsemamme joroislaisen nimen Vanha talonpoika selittää Oja lempinimeksi, mutta varsin outo se on vuosikymmeniä säilyvänä miehen ainoana nimenä. Talonpoika esiintyy sukunimen asemassa Säämingissä aivan aikakauden lopussa.41

Päätteettömissä suomenkielisissä nimissä, joita eräitä on edellä esitelty, on niin monenlaista aineista, ettei niitä ole syytä käsitellä yhtenäisenä ryhmänä. Koska ne lähinnä ovat hämäläisiä ja eteläkarjalaisia, joissakin tapauksissa pohjalaisia nimiä, palaamme niihin sukujen levinneisyyttä käsiteltäessä. Tässä otamme esille vain yhden pienen mutta mielenkiintoisen nimityypin, jota kirjoitusasun mukaan voidaan pitää joko vieraskielisenä tai suomalaisena, nimittäin –ing– tai inki-loppuiset nimet. Tätä tyyppiä edustaa jo vanhimmassa maakirjassa Näärinki (myöhemmin myös Näärinkinen), jolla on selvä yhteys juvalaiseen kylännimeen Näärinki. Kylä on nähtävästi saanut nimensä suvun mukaan. Nimi kirjoitetaan tavallisimmin Nering, minkä perusteella olemme luetteloineet sen Savon vanhimpien tuomiokirjojen hakemistossa vierasperäisiin nimiin. Nimi esiintyykin porvarisnimenä Turussa jo keskiajalla. Samaten Tavinsalmella viimeisenä poikkileikkausvuotena mainittu Harinki esiintyy myös alueen paikannimistössä, ja henkilö on luontevimmin nimenantajana. Sääminkiläinen Mäting eli Mätinki on päässyt myös vasta viimeisen poikkileikkausvuoden taulukkoon, mutta tunnetaan Savosta jo paljon aikaisemmin, sillä Tuomas Mäting hallitsi jo 1556 Liistonsaaren kartanoa. Suku lienee saksalaisperäinen viipurilaissuku.42

LIIKANIMESTÄ SUKUNIMEKSI

Edellä on tarkasteltu lähinnä sellaisia nimiä, jotka näyttävät olevan luonteeltaan pysyviä, so. normaalitapauksessa periytyvät isältä pojalle. Jo vanhimmassa maakirjassa on kuitenkin myös henkilöitä, joilla on toisentyyppinen nimi. Eräät niistä ovat selvästi liikanimiä, ilmeisimmin sellaiset, jotka ovat ristimänimen edellä. Sellaisia ovat Kangas-Mikkel, Lahen Lauri, Liha-Antti (tuomiokirjassa Fleski-Antti), Niemi-Paavali, Ranta-Frantsi, Saaren Lauri, Valta-Matti ja Ylen Juntti sekä seuraavalla vuosikymmenellä Juvan papinveroluettelossa mainitut Rasva-Matti, Suoni-Olli ja Pieni-Juntti.1 Vanhimmista tuomiokirjoista tapaamme lisäksi nimet Kolkka-Pietari, Nahka-Paavali, Nepa-Lassi ja Väki-Lauri.

Viimeisenä poikkileikkausvuotenamme tavataan Säämingin itsellisten joukossa Pata-Lauri ja Velli-Mikkel. Muilta vuosilta voidaan poimia Säämingissä mm. Kello-Hanno, Muli-Pietari, Kompi-Lauri, Korva-Lauri, Salin Lauri (?), Härkä-Mikko ja Pappi-Lauri, Rantasalmelta Pitkä Juntti, Salli-Matti ja Saaren Matti, Tavinsalmelta Koski-Pärttyli, Juvalta Pitkä Paavali ja Vesulahdelta Suuri Tuomas.2

Tämä nimityyppi ei yleensä periydy, mutta parissa tapauksessa niin on käynyt. Pellos niemellä tavataan jo 1556 Hannus Valtamatti, ja Vesulahdella on Seppäpieti sukunimenä jo hopeaveroluettelon aikoihin.3

Vakinaisempia ovat luonteeltaan sellaiset henkilökohtaiset liikanimet, jotka sijoitetaan etunimen perään. Ihmisen ulkomuodon mukaan on annettu nimiä, joissa yhdyssanan jälkiosana on jokin ruumiinosan nimitys.4 Tätä tyyppiä esiintyy jo Savon vanhimmassa maakirjassa: Karvajalka, Mustaharja, Rautaparta, Runtti­korva ja Suuripää sekä vähän myöhemmin Mustakulkku ja Liinaharja, vanhimmissa tuomiokirjoissa Pellosniemeltä Vääräjalka, Juvalta Pyyjalka, Tavinsalmelta Sianjalka (nen) ja Koukkusormi (Turusen liikanimi), Runttikorva sekä papinvero­luettelosta Vaskisääri. Näistä ovat vankasti sukunimen asemassa Rautaparta, Suuripää ja Sianjalka ja nähtävästi Vääräjalka, jolla on runsaasti nimenkantajia maakuntarajan eteläpuolella Suomenniemellä.5 Useimmat tämäntyyppiset nimet näyttävät jäävän henkilökohtaisiksi: Pellosniemellä Vikoparta, Talssinparta ja Nurkkapää, Vesulahdella Tyhjänokka (vaiko Tihiänokka) ja Reuhoparta, Juvalla Nirtiäsilmä, Patapää ja Kontionsilmä, Säämingissä Tasapää, Mustasuu ja Rautanenä, Rantasalmella Lippasilmä, Tavinsalmella Paskajalka, Nutipää ja Konttipää. Vaatetus antoi aiheen samantapaisiin nimityksiin. Jo vanhimmissa tuomiokirjoissa mainitaan Rantasalmella Nahkahattu ja Tavinsalmella Taarihousu, joka periytyy ainakin toiselle nimenkantajalle. Suuren tehon saavuttamiseksi voi jälkiosana olla eläimen nimi, kuten Pellosniemellä Mustapukki ja Tavinsalmella Kyrönkoira, joka ilmeisesti oli annettu lännen miehelle. Oudompia ovat tässä yhteydessä pikemminkin paikannimen tapaiset Rantasalmen Kivenrauta ja Haapakuokka sekä Vesulahden Kivenjuuri.6 Henkilökohtaisia liikanimiä on erityisen kärkkäästi annettu yhteiskunnan vähäosaisille, kuten näkyy siitä, että niitä tapaa varsinkin autioluetteloista. Pikemminkin kunnioittava lienee tavinsalmelaisen Matti Turusen liikanimi Tuulenvääntö eli Tuulenvääntöinen (Väänteläinen), joka viittaa noitakonsteihin.7

Henkilökohtaiset liikanimet saattavat olla yksiosaisiakin. Sellaisilta vaikuttavat eräät sukunimet, esim. viimeisenä poikkileikkausvuotena esiintyvät Jortti ja Purppa tai muina vuosina Pellosniemellä Tallukka ja Säämingissä Löksä.8

Kolmatta tyyppiä edustavat nimet, joissa liikanimen luontoinen määre on ristimänimen sijasta. Ne on merkitty taulukkoihimme kaksoisnimiksi. Sellaisia ovat jo vanhimmassa maakirjassa Vesulahden Pieni-Kekkonen, Juvan Kimppa-Suihkonen, Pesu-Nikkinen ja Pusa-Sutinen. Varsin suosittu tämä tyyppi on Tavinsalmella. Siellä on jo vanhimmassa maakirjassa Kärsä-Laitinen, jonka nimi myöhemmin esiintyy myös asussa Kärsäläinen, ja Piltti-Paalanen, josta tuli lyhennettynä Pilpalainen. Kärsä-Laitisen nimen vakiintumista selittänee se, että Juvan vanhimman papinveroluettelon (1550) mukaan lähistöllä oli myös Keltto-Laitinen, joka maakirjoissa esiintyy muodossa Keitto tai Kelttu, samoin kuin Kimppa-Suihkosesta on tullut pelkkä Kimppa.9 Mainitussa papinveroluettelossa on vielä Juvalta nimet Kuosa-Härkönen, Ropa-Häkkinen ja Ohro-Rautaparta, joiden etuliitteitä lienee vaikea tulkita etunimien väännöksiksi, sekä Rantasalmen puolella Seppä-Hakkarainen. Toisen poikkileikkausvuoden kohdalla tapaamme lisäksi Pieksä-Halosen (etuliitteenä paikannimi) ja Seppä-Turusen sekä lähes samanaikaisissa sakkoluetteloissa ja tuomiokirjoissa nimet Hiiva-järveläinen (myöhemmin Hiiva-Jaakko), Kirppu-Koponen, Rokka-Pehkonen, Seppä-Lintunen, Seppä-Yrjänäinen ja Seppä-Tarkiainen.10 Seuraavinakin vuosina esiintyy samantapaisia kaksoisnimiä: Vesulahdella Seppä-Vankkar ja Seppä-Liukkonen, Rantasalmella Suutar-Immonen ja Säämingistä Suutar-Mikkonen. Juvalta mainitaan Rampa-Kuosmanen ja Rutu-Kiiskinen (vaiko Ruuttu).11 Jo vakiintuneina esiintyvät poikkileikkaus vuosina Kapajakonen (vaiko Kapajaakkonen), Mäkiolkkonen ja Rantahäkkinen. Tätä nimityyppiä muodostuu jatkuvasti. Jo vanhimmissa tuomiokirjoissa mainitaan Säämingistä Ranta-Hyvönen ja viimeisenä poikkileikkausvuonna Perikäs-Silvennoinen, josta tulee sukunimi Perikäinen. Hirvensalmen Lauri Niilonpoika Harjuhonkanen on saanut kovin maisemallisen nimensä erotukseksi toisesta Lauri Honkasesta.12 Varsin usein tämäntyyppinen etuliite korvaa kirjoissa etunimen. Näilläkin henkilöillä oli tietenkin etunimi – esim. Piltti-Paalasen nimen Olli tapaamme jo tuomiokirjasta, mutta käytännössä se korvattiin useimmiten muulla määreellä, joka liittyi omistajansa henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, ammattiin tai asuinpaikkaan. Nämä nimet voivat muuttua sukunimiksi sellaisinaan tai eri tavoin lyhentyneinä. Kaksiosainen sukunimi on muodostumassa silloin, kun etuliite säilyy. Juvalla tavataan Kemi-Rastonen; Tavinsalmella on useasti mainittuna Sinikka-Nissinen (myös Sinkko-Nissinen). Tilapäisemmiltä vaikuttavat Taatto-Luttinen, Kuopio-Kuosmanen, Rossi-Lapveteläinen ja toisena poikkileikkausvuotena mainittu Husso-Kasurinen, jota vielä käsittelemme erikseen. Etunimien väännös voi olla Parkko Vanhanen, mutta Puumalan Puoska (Påscha) Penttinen kuulunee tähän ryhmään.13

Olemme tässä pyrkineet pitämään erillään ne tapaukset, joissa lisänimi on savolaisen sukunimen edellä, niistä, joissa se on jäljessä. Ero ei kuitenkaan ole ehdoton. Viimeisen poikkileikkausvuotemme nimistössä on jo käsiteltyyn ryh­mään kuuluvana Harakka-Lapveteläinen, mutta toisin päin Kettunen-Harakka. Kuitenkin toisessa lähteessä viimeksi mainittu nimi on muodossa Harakka-Kettunen.14 Tässä tapauksessa ei kuitenkaan ole epäilystä siitä, kumpi nimi on alkuperäinen ja kumpi liikanimi, vaikka molemmat ovat eläimen nimiä. Harakastakin tulee lopulta sukunimi.

Vanhimmassa maakirjassa on vain yksi tapaus, jossa liikanimi on lisätty savolainen sukunimen jälkeen, Juvan Oikkonen-Seppä. Seuraavana poikkileikkausvuonna on Tavinsalmelta pari mielenkiintoista tapausta. Kaksi Saamaisten neljänneksessä asuvaa Lauri Immosta erotetaan niin, että toinen on Immonen-Haukka ja toinen Immonen-Viikso. Jälkimmäinen mainitaan 1559 sakko luettelossa Viiksi-Lauri Immosena. Varsin pian sukunimeksi tuli pelkkä Viikso, joka esiintyy taulukossamme viimeisenä poikkileikkausvuotena.15 Nimeen Kolehmainen-Möttö palaamme tuonnempana. Vanhoissa tuomiokirjoissa esiintyy Vesulahdella Hyytiäinen-Rötikkö ja Oikarinen-Pekki eli Herran-Pekki, Juvalla Narinen-Mutka, Ranta­salmella Taskinen-Nahkasarvi ja Tavinsalmella jo mainittu Turunen-Tuulenvääntö. Huippuunsa nimien kasaaminen on kehitetty Pellosniemen hopeaveroluettelossa esiintyvässä nimessä Olli Taipalinen-Otranen-Konna. Sen osasia ei varmaan käytetty kaikkia yhtaikaa, vaan tilanteen mukaan valikoiden. Viimeisenä poikkileikkausvuotena esiintyy tämäntyyppisiä nimiä Rantasalmella Asikainen-Vesa, Hiltunen-Liveri ja Kinnunen-Repo. Säämingin Kupiainen-Rennare on liittänyt suomalaiseen sukunimeen ruotsalaisen sotilasammattinimen (= ratsulähetti). Samoin siellä tavataan nimi Vihavainen-Konst. Muilta vuosilta ja aivan aikakauden lopusta voidaan poimia seuraavanlaisia nimiä: Juvalta Kauppinen-Kyripää, Ronkainen-Keronpoika, Säämingistä Hiltunen-Susi, Kaartinen-Rönty, Jaatinen-Mulli ja Kaipainen-Kakso, Toivarinen-Nenänärä ja Kontiainen-Rautanenä, Rantasalmelta Kärkkäinen-Mulli, Turunen-Henttu ja Issakainen-Kananpoika, Tavinsalmelta Ihalempinen-Räsä, Tuovinen-Raaska, Utriainen-Hyypiä, Koponen-Riiko, Ollikainen-Korp, Lappalainen-Hiili sekä Lintunen-Svart ja Ahonen-Svart, joissa jälkiosa on ruotsinkielinen. Korp eli Korppi näyttää ilmaantuvan Rantasalmen Korppilan vanhoille tiluksille. Eräät Kasuriseen liitetyt liikanimet otamme esille tuonnempana. Tällaiset nimiyhdistelmät eivät ole savolaisen kielenkäytön mukaisia, vaan kyseessä on vanha sukunimi ja uusi nimi – usein henkilökohtainen liikanimi, joka on tunkemassa edellistä tieltään. Kakso onkin Haapalan neljänneksessä muodostunut jo sukunimeksi, kuten näkyy viimeisestä poikkileikkaustaulukostamme. Verollepanomaakirjan kopio yhdistää sen Silvennoisiin ja tuomiokirjassa esiintyykin Kakso-Silvennoinen.16

Silloin kun toinen nimi on liitetty savolaisen sukunimen perään, ei ilmeisestikään ole kysymys samalla tavalla kiinteästä yhdisteestä kuin esimerkiksi nimessä Kirppu-Koponen, vaan vaihtoehtoisesta lisänimestä. Tämä johtaa kysymykseen sukunimien pysyväisyydestä.

SUKUNIMIEN PYSYVYYS JA VAIHTUVUUS

Edellä on jo tullut esille monia erilaisia tapauksia, joissa sukunimi saattaa vaihtua. Tavallisinta näyttää olevan se, että henkilökohtainen liikanimi tai ammattinimi tunkee tieltään perityn sukunimen. Ongelmaksi jää tällöin, tapahtuuko se pysyvästi vai jääkö muutos aivan tilapäiseksi, esimerkiksi yhden miespolven kestäväksi. Aineisto näyttää viittaavan siihen, että sukunimeksi vakiintuvia nimiä oli vähemmän kuin tilapäisiksi jääneitä. Luotettavan vastauksen antaminen vaatisi tarkkaa sukututkimusta tällaisten nimien kantajista.

Savolaisten sukunimien tarkastelu osoitti myös, että niissä on eri-ikäisiä tyyppejä aina pakanuuden aikaisista nimistä kristillisperäisiin tai sääty-yhteiskunnan aikaan viittaaviin. Tämäkin panee olettamaan, että uudempi nimi on voinut tunkea tieltään vanhemman.

Lähdeaineistossamme on useita tapauksia, joissa samalla henkilöllä on kaksi savolaista sukunimeä. Jo vanhimmassa maakirjassa on yksi sellainen, Mustonen-Korhonen Rantasalmen Tuusmäen neljänneksessä. Jälkimmäinen nimi on päässyt voitolle. Seuraavassa maakirjassa on enää pelkkä Korhonen.1

Soininen on yhdessä tapauksessa varsin vakuuttavasti selvittänyt, mistä syystä ja miten nimi vaihtuu. Leppävirran Kalmamäen Matti Möttöstä seurasivat vuoden 1557 vaiheilla Karjalainen-Möttö ja Kolehmainen-Möttö. Nämä olivat Matti Möttösen vävyjä ja kulkevat jo muutaman vuoden perästä pelkkinä Möttöinä eli Möttösinä.2

Toinen mielenkiintoinen Soinisen selvittämä sukunimen vaihtumistapaus on Leppävirran Kinnusten jakautuminen kahdeksi sukuhaaraksi Einarisiksi ja Tahvanaisiksi. Einarinen tulee ilmeisesti etunimestä Enevaldus, jota on pidetty samana kuin nimeä Einar. Jo Juvan vanhimmassa papinveroluettelossa 1550 on 5 Einarista. Vuonna 1557 on vastaavassa luettelossa peräti 8 Einarista, mutta 1561 enää kaksi. Nimi ei näet jäänyt pysyväksi, vaan palautui Kinnuseksi. Tahvanainen esiintyy sukunimenä jo 1552 ja näyttää vaihtelevan Kinnusen kanssa, mutta jää pysyväksi.3 Saman tutkijan mukaan Pielaveden Kontiaiset ja Utriaiset ovat peräti kahdessa polvessa käyttäneet vuorotellen molempia nimiä. Siilinjärven Kasuristen ja Auvisten nimien vaihteluun palaamme tuonnempana. Tavin salmen sakkoluettelösta tapaamme nimen Tikkanen–Ihalainen.4

Aulis Oja on osoittanut, että Pieksämäen Karjalaisista on ilmeisesti jo ennen Keski-Suomeen muuttoa osa omaksunut nimen Vilhunen. Mitään Vilhelmiä tai Vilhoa, joka olisi antanut aiheen nimenmuuttoon, ei tunneta.5 Kahden savolaisen sukunimen kantajia voidaan aikakauden lopulta poimia varsin monia. Juvalla mainitaan 1587 Kiiskinen eli Kyllönen, seuraavana vuonna Pellosniemellä Marttinen eli Rahikainen, 1596 Rantasalmella Ikäheimonen-Mäkeläinen ja Tavinsalmella Laakkonen-Ihalempinen, 1603 Juvalla Ollikainen-Härkänen, 1608 Säämingissä Miikkulainen eli Jurvanen ja Moilanen eli Huttunen sekä Rantasalmella Lattunen eli Lyytikäinen ja Luostarinen-Vääntönen, 1611 Rantasalmella Lapveteläinen eli Kansanen, 1616 Juvalla Hyvönen eli Ollikainen, 1617 Säämingissä Simonen eli Luukkainen ja Korhonen eli Viskarinen.6

Ei näytä kuitenkaan varmalta, että kaikissa tapauksissa on todella kyse rinnakkaisnimen käytöstä. Esim. Juvalla on Olli Paavonpoika Kiiskinen eli Kyllönen selvästi Paavo Kyllösen poika ja saa kaksi vuotta myöhemmin naapurikseen Paavo Kiiskisen, jolloin kahden nimen käyttö lakkaa. Se saattaisi niin ollen tarkoittaa vain sitä, että tilalla asui Kyllönen ja hänen lankonsa Kiiskinen.7 Kun arviokunnassa oli kahteen sukuun kuuluvia omistajia, oli maakirjan laatijan kannalta luontevaa panna näkyviin molemmat nimet, vaikka vain yksi isäntä mainittiin. Tässä on jo alkamassa samantapainen käytäntö, joka myöhemmin 1600-luvulla ilmeni siten, että maakirjan entisen ja uuden isännän nimet yhdistettiin eli (eller) -sanalla.

Kansantarinat kertovat toisinaan nimen vaihdoksista. Niinpä Säämingin Kiilanmäen Hannikaisista kerrotaan, että he ensin ovat olleet Kososia, mutta muuttuivat sitten suvussa käytetyn etunimen mukaan Hannosiksi ja vihdoin Hannikaisiksi.8 Savon vanhimmissa tuomiokirjoissa mainitaankin useita Hannosia, jopa katselmuslautakuntien jäseninä, mutta Hannukainen esiintyy vasta viimeisenä poikkileikkausvuotenamme Puumalan puolessa. Tämä tarina näyttää pitävän paikkansa.

Sukunimien vaihdokset näyttävät useasti johtuvan siitä, että laajan suvun jokin haara on saanut uuden nimen ristimänimen mukaan. Toinen nähtävästi yleinen muutoksen syy oli se, että kotivävy otti appensa nimen. Seuraavassa polvessa tapahtui silloin nimen periytyminen naislinjaa, mitä voi pitää nimenvaihdoksena vain jos katsotaan, että mieslinjaa tapahtuva sukujohto on ainoa oikea.

Kolmas syy oli se, että sekä etu- että sukunimen täydellinen samankaltaisuus pakotti tekemään erotuksen. Sellainenhan oli jo edellä käsitelty Saamaisten neljänneksen Lauri Immosten erottaminen Haukaksi ja Viiksoksi. Samalta seudulta on henkiluettelossa 1614 tilapäiseksi jäänyt erottelu: kaksi Tahvo Leskistä on erotettu merkitsemällä toisen nimen perään »Mäeltä» ja toisen perään »Riihestä». Kuopionniemen kymmeneksessä oli samaan aikaan kaksi Matti Kasurista, joista toinen merkittiin Husso-Kasuriseksi. Vuonna 1618 Matti Kasurisia on jo peräti neljä, ensimmäisellä liikanimenä Husso, toisella Kili ja neljännellä Aho. Kun aikaisemmin mainitaan pelkästään Matti Husso, lienee ensin mainittu kotivävy. Joka tapauksessa lisänimet olivat aivan välttämättömiä henkilöiden erottamiseksi, mutta vain Husso vaikuttaa pysyväisluontoiselta, vaikka myös Kili esiintyy jo aikaisemmin.9

Nämä tapaukset riittävät osoittamaan, että nimien vaihtumista tapahtui, mutta ne kuitenkin olivat poikkeustapauksia. Nimen muutto ei vaatinut mitään virallisia toimenpiteitä, vaan kirjuri pani sen kirjoihin joko erottaakseen henkilön toisesta tai siitä syystä, että nimi hänelle siinä muodossa ilmoitettiin. Usein ei tällöinkään ollut kyseessä varsinainen nimenvaihto, vaan kirjaan viety liikanimi kuvasteli vain sitä monimuotoista käytäntöä, joka savolaisessa paikallisyhteisössä vallitsi samansukuisia jopa täysin samannimisiä henkilöitä nimettäessä.

NAISEN SUKUNIMI

Naiset käyttivät Savossa sukunimiä feminiinimuotoisina –tar (-tär) -päätteisinä. Esimerkiksi Rantasalmen latokartanon naispuoliseen palveluskuntaan kuuluivat 1601 Seikka Karpitar ja Anna Rissatar; Putkilahden kartanossa palvelivat Mateli Soikatar, Elina Remeksitär ja Marketta lngitär. Vuonna 1614 mainitaan Rantasalmella huonenaiset Anna Hukatar ja Maisa Pärnätär sekä Säämingissä Kerttu Karpitar. Myös sellainen vanhimman tuomiokirjan kirjoitusasu kuin Aseckadotter tapailee ilmeisesti nimimuotoa Asikatar. Sakkoluetteloista voidaankin poimia Vappu Kontiatar ja Helka lkäheimotar ja 1600-luvun alun tuomiokirjoista Riitta ja Kerttu Rautiatar, Marketta Sallitar, Kaisa Pöllätär ja Kirsti Parratar. Naidut naiset käyttivät ilmeisesti omaa sukunimeään, mutta useimmiten heidät lähteissä mainitaan vain sen ja sen miehen vaimona.1

SUKUJEN LEVINNEISYYS

Kun on todettu, että sukunimi normaalitapauksessa säilyy, voidaan ryhtyä tarkastelemaan sukujen levinneisyyttä, niiden suuruutta tai pienuutta, paikoilleen juurtumista ja liikkuvuutta. Tätä voidaan 1500-luvulta tutkia vain sukunimien pohjalta, sillä sukulaisuussuhteita osoittavia kirkonkirjoja tai vastaavia väestöluetteloita ei ole. Savolaisista isän nimikin mainitaan verraten harvoin, sillä sen korvaa sukunimi. Oikeastaan tunnemmekin vain sukunimiä emmekä niinkään sukuja. On ilman muuta selvää, etteivät esim. kaikki Hämäläiset ole sukua keskenään eivätkä Kauppiset, koska näimme tämän nimen muodostuvan Kaupinpojasta, joita voi olla hyvinkin paljon. Toisaalta lukuisien pienien sukujen kohdalla keskinäinen sukulaisuus on aivan ilmeinen. Se on varsin todennäköinen myös sellaisten suurempienkin sukujen kohdalla, joiden nimen alkuperä peittyy kauas muinaisuuteen.

Ensiksi tarkastelemme sukujen suuruutta eli tarkkaan ottaen eri sukunimien yleisyyttä. 0. A. Kallio jakoi vuoden 1890 henkikirjassa mainitut suvut kolmeen ryhmään, suursuvut, keskisuuret suvut ja pienet suvut. Menettelemme samalla tavoin ja muodostamme seuraavat kolme ryhmää:

1. suuret suvut, yli 20 ruokakuntaa,
2. keskisuuret suvut, yli 10 ruokakuntaa,
3. pienet suvut korkeintaan 10 ruokakuntaa.

Vanhimmassa maakirjassa on kaikkiaan 17 suurten sukujen ryhmään kuuluvaa sukua. Ne ovat suuruusjärjestyksessä seuraavat (nimen jälkeen ruokakuntien eli isäntien määrä):

Näistä suvuista ovat yleissavolaisia eli jokseenkin yli koko Savon levinneitä Leskinen, Kaipainen eli Kaipiainen, Toivonen eli Toivanen, Partanen, Heinonen ja Karjalainen. Erityisesti Leskinen, johon lienee vielä lisättävä Leskenpoika, on saattanut kehittyä sukunimeksi eri juurista eri tahoilla. Kuitenkin myös tällä sukunimellä on selvä painopistealueensa. Leskisten pääosa asuu Juvalla tai siihen rajoittuvassa osassa Rantasalmea. Sama pätee sellaisestakin nimestä kuin Karjalainen; Karjalaisten pesäseutu Savossa on Paukkulan neljänneksessä nykyisen Pieksämäen tienoilla. Mäntyharjun Toivoset ja Pien-Savon Toivaset lienevät kaksi eri sukua, mutta kuten edellä on jo huomautettu, nimien kirjoitusasut menevät siinä määrin sekaisin, ettei rajaa niiden välille voi luotettavasti vetää. Kaipiaiset, Kaipaiset ja Kaiposet, joita nimiä myöskään ei voi erottaa toisistaan, ovat laajasta levinneisyydestään huolimatta voittopuolisesti suursavolainen suku. Partasten ja Heinosten kohdalla on päinvastainen painotus Pien-Savoon. Palaamme niihin tarkasteltuamme ensin selvästi suursavolaisia sukuja.

Selvästi suursavolaisina pidämme sukuja, jotka lähes yksinomaan asuvat kolmessa Suur-Savon pitäjässä ja Rantasalmen länsilaidalla. Varsin tasaisesti kolmeen Suur-Savon pitäjään levinnyt suku on Leinonen, ja myös Parkkiset eli Parkkoset ovat hajaantuneet varsin laajalle, myös Rantasalmen länsiosiin ja viimeistään uudispitäjän perustamisaikoihin Tavinsalmen pitäjän alueelle. Marttiset asuvat – kuten myös keskisuuriin sukuihin lasketut Martikaiset – Suur-Savon pitäjissä ja myös uudessa Tavinsalmen pitäjässä jo perustamisvuonna. Toisilla suursavolaisilla suvuilla on taas varsin selvä kotialueensa. Huolimatta varsin laajasta levinneisyydestään niihin voidaan laskea Hyvöset, joista noin puolet asuu Juvan pitäjän keskustassa. Selvä juvalaissuku ovat myös Kuosmaset, mutta he asuvat hiukan lännempänä, niin että hallintopitäjäjako pilkkoo osan heistä Vesulahden puolelle. Vesulahtelaisvoittoisia sukuja on kolme. Viljakaisten ja Ikosten vakain asuma-alue on maakunnan länsilaidalla Vuolingon neljänneksessä, Pöyhkösten eli Pöyhösten taas keskempänä Paukkulan neljänneksessä. Kinnuset ovat varsin selvä rantasalmelaissuku, jonka taloista kokonaista neljä merkitään Tavinsalmen-kirjoihin jo uudispitäjän perustamisvuonna.

Voittopuolisesti piensavolaisiksi jää suurista suvuista kolme, niistäkin kaksi edellä yleissavolaiseksi luonnehdittua. Partasista puolet asuu Puumalassa, mutta kaikki muut lännempänä Juvalla. Heinosilla on selvä kasauma (11 taloa) Iitlahden neljänneksessä nykyisen Sulkavan tienoilla, mutta heitä on sekä lännempänä että idempänä ja 1548 jo pohjoisessakin Tavinsalmen pitäjässä. Kun nimi lienee ristimänimestä muodostettu, kaikkien Heinosten ei suinkaan tarvitse olla samaa alkuperää. Laamaset ovat Savon näkökulmasta katsoen selvä puumalainen suku, josta pärskeitä on lennellyt kahteen suuntaan, itään Kerimäelle päin ja länteen Juvan Koikkalan neljännekseen. Suvun lähtökohtaa on kuitenkin etsittävä maakuntarajan takaa Karjalan puolelta, josta Suomenniemen Laamalan kylä laskettiin vielä 1500-luvun puolimaissa Mikkelin kirkkopitäjään. Sieltä on muuttoa esimerkiksi Juvan eteläosiin voinut tapahtua suoraankin eikä välttämättä Puumalan kautta.

Suurten sukujen nimet eivät suinkaan ole tyypiltään samanlaisia. Varsin vanhakantaisia nimiä on mukana monia: Hyvönen, Leinonen, Kaipainen, Toivonen, Viljakainen, Ikonen. Joukossa on kuitenkin myös nimiä, jotka viittaavat tilapäiseen seikkaan tai ominaisuuteen (Leskinen, Partanen, Pöyhönen), kristillisestä etunimestä johdettuja nimiä (Kuosmanen, Heinonen, Marttinen, Heikkanen), yksi heimonimi (Karjalainen) ja ehkä pari ruotsalaisperäisestä ammattinimestäkin johdettua nimeä (Kinnunen, Parkkinen).1 Myös näillä tyypiltään nuorempia nimiä käyttävillä suvuilla voi olla Savossa selvä pesäalue, jossa niillä on varsin laaja levinneisyys. Tämä viittaa siihen, että niillä varsin etäisessä menneisyydessä on ollut yhteinen kantaisä. Se parrakas uros, josta Puumalan Partaset ovat saaneet nimensä, on ilmeisesti elänyt jo keskiajalla. Karjalainen tai Karjalaiset ovat jo monia miespolvia sitten saapuneet uusina tulokkaina Pieksämäelle ja saaneet siellä heimonimen, ja Sulkavan Heinosten esi-isä Heino ja juvalainen Kuosma ovat myös jo monien miespolvien takaisia. Suur-Savon Marttiset ja Martikaisetkin voivat olla samaa alkujuurta, sillä muuten olisi vaikea ymmärtää, miksi niinkin yleisen ja juuri Pien-Savon pitäjissä erityisen suositun etunimen kuin Martin mukaan ei ole nimetty yhtään piensavolaista.

Keskisuurten sukujen ryhmään (11–20 ruokakuntaa) kuuluu vanhimmassa maakirjassa 73 sukua. Kaikilla näilläkin on savolainen –nen-päätteinen nimi. Tässäkin ryhmässä on monia yli koko Savon levinneitä sukuja, mutta myös jo aivan selviä paikallissukuja. Joukossa on yksi sellainen suku, Rämänen, jonka kaikki 11 ruokakuntaa asuvat samassa neljänneksessä, sekä kolme sellaista sukua, joiden ruokakunnat ovat yhtä lukuunottamatta keskittyneet samaan neljännekseen. Suurin viimeksi mainituista on Parviainen, jonka 16 ruokakunnasta 15 on Rantasalmen pitäjän Rantasalmen neljänneksessä ja yksi Keriharjun neljänneksessä. Tämä suku asui aivan vanhan asutusalueen pohjoisreunalla, ja heti Tavinsalmen pitäjän ensimmäisessä maakirjassa neljä sen edustajaa kirjattiin uuteen pitäjään. Hyvin selvä paikallissuku on myös Luukkonen, jonka 13 ruokakunnasta 12 asuu Puumalassa ja yksi on lennähtänyt lännemmäksi Pellosniemen pitäjän Pellosniemen neljännekseen, siis Ristiinan puoleen. Taipalisten 11 ruokakuntaa ovat kaikki Pellosniemellä, 10 pitäjän itäosassa Pitkälahden neljänneksessä ja yksi Kiialan neljänneksessä lähellä Mikkeliä.

Tarkastelemme vielä tähän ryhmään kuuluvia paikallissukuja pitäjittäin. Paikallissuvuksi laskemme tällöin sellaiset suvut, joiden vanhimmassa maakirjassa mainituista edustajista yli puolet on keskittynyt samaan pitäjään. Määritelmä on verraten väljä, ja joukkoon mahtuu sellaisiakin suku ja, joilla on yksityisiä edustajia toisellakin laidalla Savoa. Selvyyden vuoksi otamme luetteloon edellä jo mainituista suursuvuistakin ne, jotka täyttävät mainitun ehdon.

Pellosniemeläisiä sukuja on seuraavat 10: Himanen, Mannikainen, Piskonen, Puntanen, Pylkkänen, Rahikainen, Taipalinen, Toivonen, Valkonen ja Väisänen.

Vesulahtelaisia sukuja on 16: Hiironen, Häkkinen, Hänninen, Ikonen, Inkinen, Karjalainen, Kekkonen, Lemmetyinen, Manninen, Marttinen, Oikarinen, Pellinen, Pöyhkönen, Rämänen, Sepponen ja Viljakainen.

Juvalaisia sukuja, jotka täyttävät mainitun ehdon, on seuraavat 10: Auvinen, Hyvönen, Härkönen, Kiiskinen, Kolehmainen, Liikkanen, Ruotsalainen, Sormunen, Tenhonen ja Utriainen. Näistä Sormunen on pitäjän pohjoislaidalle, Joroisten neljännekseen keskittynyt suku, jonka edustajia viedään 8 jo heti Tavinsalmen pitäjää perustettaessa sen ensimmäiseen maakirjaan. Juvan pitäjän pohjoispuoliskoon, Joroisten ja Vesikansan neljänneksiin, ovat keskittyneet myös Tenhosten ja Kolehmaisten suvut.

Mainituista juvalaissuvuista Auvinen, Kiiskinen ja Utriainen mainitaan samoin kuin edellä käsitelty Partanen jo Juvan pitäjän perustamiskirjeessä, ja ne ovat siis asuneet paikkakunnalla ainakin sata vuotta ennen ensimmäisen maakirjan laatimista.

Rantasalmella on 13 edellä mainitun ehdon täyttävää paikallissukua: Asikainen, Hakkarainen, Hakulinen, Halonen, Ihalempinen, Ikäheimonen, Karhunen, Kinnunen, Nousiainen, Parviainen, Sallinen ja Turunen. Näistä lhalempinen on keskittynyt Keriharjun neljännekseen ja on jo yhdeksän edustajan voimalla mukana Tavinsalmen vanhimmassa maakirjassa. Suku asui nykyisen Joroisten pitäjän itälaidalla ja siitä pohjoiseen uudisasutusalueella, Ihalempisten ja edellä käsiteltyjen Parviaisten ohella myös Kinnuset ja Turuset olivat pitäjän pohjoislaidan sukuja, joilla oli heti alkuun vankka osuus Tavinsalmen uudispitäjän asuttamisessa.

Huomattavan suuria sääminkiläisiä paikallissukuja kertyy seuraavat 9: Hirvonen, Kaartinen, Kiljunen, Kontiainen, Laamanen, Luukkonen, Partanen, Pitkänen ja Tolvanen. Näistä Hirvoset ja Tolvaset keskittyvät Säämingin sydänseudulle, Kontiaiset ja Pitkäset Iitlahden neljännekseen, kun taas Kiljuset ovat Partasten, Laamasten ja Luukkosten ohella Puumalan puolen sukuja. ltäsääminkiläisistä Kerimäen puolen suvuista yksikään ei yllä tähän suuruusluokkaan.

Hallintopitäjärajoja seuraava ryhmittely ei tee täyttä oikeutta myöhemmille aluekokonaisuuksille. Niinpä Pellosniemen ja Vesulahden varsin keinotekoinen raja erottaa toisistaan pääosan Korhosista, jota voidaan pitää mikkeliläissukuna.

Pienten sukujen ryhmään jää enemmistö, vanhimmasta maakirjasta kaikkiaan 510 sukunimeä tai siihen verrattavaa. Tässä ovat joukossa myös luetteloon otetut henkilökohtaiset liikanimet ja ammattinimet, jotka eivät ole sukunimiä. Tähän ryhmään jäävät kaikki nimet, jotka eivät ole savolaista –nen-päätteistä tyyppiä, puhumattakaan vieraskielisistä nimistä.

Tässäkin ryhmässä on sekä yleissavolaisia sukuja että paikallissukuja, mutta tietenkin paikallissukujen osuus on sitä suurempi, mitä pienemmäksi suku jää. Kiinnitämme tässä huomiota suurimpiin ns. seutusukuihin, so. sellaisiin sukuihin, joilla on vähintään 6 ruokakunnan asutuskasauma yhden ainoan kymmeneskunnan alueella, mutta ei yhtään edustajaa muualla maakunnassa. Tällaisia sukuja on ainoastaan tässä pienten sukujen ryhmässä. Suurimmat näistä seutusuvuista ovat Narinen Juvan Koikkalan neljänneksessä ja Soikkanen Pellosniemen Halilan neljänneksessä, joilla on 9 ruokakuntaa samassa kymmeneksessä. Kolmantena seuraa Hurskainen Juvan Vesikansan neljänneksessä (8 ruokakuntaa). Mähösillä ja Raatikaisilla Säämingin Iitlahden neljänneksestä on 7 ruokakunnan asutuskasauma samassa kymmeneksessä. Samanlaisia 6 ruokakunnan seutusukuja ovat Minkkinen Pellosniemen Kiialan neljänneksessä, Paappanen Vesulahden Vuolingon jaKeisanen Norolan neljänneksessä, Karvonen Rantasalmen Rantasalmen neljänneksessä ja Silvennoinen Säämingin Haapalan neljänneksessä. Näistä Karvosia on jo 1548 myös Tavinsalmen uudispitäjässä.

Pienten sukujen ryhmään mahtuu varsin suuri määrä sellaisiakin nimiä, joilla on vasta yksi edustaja Savon vanhimmassa maakirjassa. Monet niistä katoavat hyvin pian esiintymättä enää seuraavana poikkileikkausvuotena, mutta useimmat jäävät ja pensovat aikaa myöten suuremmiksi. Näistä suvuista on mahdollista mainita suvun ensimmäinen tunnettu savolainen kantaisä. Esimerkiksi Pirisiä oli Savossa vasta yksi ainoa ja hän asui Keriharjun neljänneksessä nykyisessä Joroisten pitäjässä.

Pienten sukujen joukossa on kolmisenkymmentä suomalaista nimeä, joilla ei ole -nen-päätettä. Niistä erottuu edellä mainittu lappeelainen –mies-loppuinen tyyppi: Anianmies, Hietamies, Käräjämies. Toinen samanlainen ryhmä ovat linnunnimet: Kuikka, Kurki, Sorsa. Niitäkin voidaan pitää karjalaisena nimityyppinä. Oma ryhmänsä ovat myös ammattinimet: Seppä, Sorvar, Suutar, Tolkki. Useimmat henkilökohtaiset liikanimet karsiutuvat pian, näkyvimpänä poikkeuk­sena verraten laajalle levinnyt Rautaparta, joka on jo muodostunut laajahkoksi suvuksi. Jäljelle jää joukko nimiä, kuten Kalttu, Kelttu, Lekka (tai Letta), Pelto, Piispa, Porkka, Raaska, Räyskä, Huotari, Toivari, Tomperi. Monet niistä saavat pian –nen-päätteen ja mukautuvat siten savolaiseen nimistöön. Suurin osa näistä nimistä esiintyy maakunnan länsilaidalla, erityisesti Juvan Vesikansan neljänneksessä, joka silloisen jaotuksen mukaan käsitti Suonenjoen seudun. Nämä suvut edustavat vierasta, pääasiassa hämäläistä ainesta Savon väestössä.

Vanhimmassa maakirjassa esiintyvien sukujen tarkastelu on vahvistanut käsitystä sukujen kiinteydestä ja osoittanut, että niistä sangen monilla on selvästi havaittava kanta-alueensa. Tämä viittaa siihen, ettei Savon väestö vielä 1541 ollut kovin suuressa määrin liikekannalla. Muutto oli pikemmin paikallismuuttoa.

Uudisasutusalueen tuntumassa, Rantasalmen ja Juvan pohjoislaidalla, on omat seutusukunsa, joita ei ole etelämpänä. Ensimmäisen poikkileikkausvuoden taulukkoon on liitetty sarake, joka osoittaa Tavinsalmen uudispitäjän vanhimmassa maakirjassa 1548 mainitut suvut. Suurin osa niistä tavataan aikaisemmin lähimpien eteläisten naapurien, Juvan ja Rantasalmen, pienemmassa määrin myös Säämingin kirjoissa. Joukossa on monia sellaisia, jotka ovat pesiytyneet juuri vanhojen pitäjien pohjoislaidoille (esim. Kuronen, Laakkonen, Lintunen, Luttinen, Mölkkänen, Nissinen, Sorsa, Tolonen ja Variksinen). Mukana on kolme sukua, jotka vanhimmassa maakirjassa tavataan vain Etelä-Savossa, Husanen ja Huttunen Pellosniemellä sekä Väänänen Vesulahdella. Välivuosina ne ovat jo hivuttautuneet pohjoisemmaksi. Vihdoin on Tavinsalmen vanhimmassa maakirjassa 18 sellaista sukunimeä, joita ei lainkaan tavata Savossa vielä 1541. Niistä Asiainen, Keränen ja Manninen voisivat olla tunnettujen sukunimien toisintoja. Runttikorva ja Vesa ovat henkilökohtaisia liikanimiä, kenties myös Kelttu ja Suuripää, mutta tuskin enää Sianjalka, joita Savossa on 1546 jo kolme, kaksi Juvan Vesikansan ja yksi Rantasalmen pitäjän Rantasalmen neljänneksessä. Puhtaasti savolaisia sukunimiä jää tähän ryhmään vielä 10, nimittäin Huovinen, Itkonen, Julkunen, Kaasikainen, Kasurinen, Mellinen, Möykkynen, Niutanen, Soininen ja Suhonen. Möykkystä lukuunottamatta ne esiintyvät Juvan Joroisten neljänneksessä tahi Rantasalmella jo 1546.2 Tämä viittaa siihen, että muuttoliike uudisasutusalueelle on käynnissä 1540-luvun alkupuolella ja vetää väkeä maakuntarajan takaa, erityisesti Karjalan puolelta. Paikallistarinatkin kertovat useiden Kuopion puolen sukujen olevan lähtöisin Saimaan etelärannalta Karjalan puolelta, vaikkakaan joukossa ei ole tässä mainittuja sukuja. Soinisten saapuminen Ruokolahdelta on osoitettu ilmeiseksi.3

Selvittääksemme asutuskehityksen vaikutusta sukujen levinneisyyteen tarkas­telemme niitä muutoksia, joita on tapahtunut seuraavaan poikkileikkausvuoteen 1562 mennessä. Huolimatta asutuksen vahvistumisesta säilytämme ryhmien rajat ennallaan. Kasvu tulee yllättäen lähes kokonaan ryhmän 1 (suursuvut) osaksi. Siinä on nyt 28 sukua. Suuruusjärjestys on nyt muuttunut ja on seuraava (nimen perässä ruokakuntien määrä):

Ryhmä on lähes kaksinkertaistunut. Siitä on pudonnut neljä sukua (Laamanen, Heikkanen, Pöyhkönen ja Parkkinen). Yläpään järjestys on muuttunut. Suurin suku on nyt Toivonen eli Toivanen, joka aikaisemmin oli kuudes, ja ennen johdossa ollut Leskinen on pudonnut jaetulle kahdeksannelle tilalle. Maakunnan länsilaidalta alkanut muutto viereisiin maakuntiin on nähtävästi vaikuttanut siihen, että piensavolaiset suvut ovat nyt nousemassa kärkeen. Toivosten ensi sijakin aiheutuu huomattavalta osalta juuri Pien-Savon Toivasten kasvusta, ja seuraaville sijoille kohonneet Heinonen ja Partanen ovat voittopuolisesti pien­savolaisia sukuja, samoin tähän ryhmään nousseet Kinnunen, Jaatinen ja Turunen. Kinnuset ovat ainoa tavinsalmelaisvoittoinen suursuku. Mannisten nousu tähän ryhmään on ilmeisesti yhteydessä Mannikaisten putoamiseen keskiryhmästä; näitä nimiä on ilmeisesti vielä pidetty samoina. Uusista suursuvuista on Kauppinen noussut peräti kuudenneksi. Uusia Kauppisia näimme vanhassa maakirjassa olevan syntymässä Kaupinpojista, mutta tämä selittää tuskin kaikkea. Suvulla on huomattava kasauma Vesikansan neljänneksessä. Hämäläisten nousun syyksi paljastuu yllättäen, että heitä on Vesulahden Mälkölän neljännekseen keräytynyt kokonaista 14. Hämäläisten ilmeinen paikallistuminen samoin kuin vesulahtelaisen Hyytiäistennousu pienestä suvusta suoraan suureksi suvuksi voisi selvitä huolellisella paikallistutkimuksella. Vastaavanlainen putoaminen on Heikkasten eli Heikkisten tipahtaminen suursuvusta suoraan pieneksi.

Keskisuurten sukujen ryhmä on kasvanut vuoteen 1541 verrattuna vain neljällä ja käsittää nyt 77 sukua. Siihen on noussut 28 sukua, ylimmäksi sääminkiläinen paikallissuku Kosonen (19 edustajaa). Monien sukujen kohdalla nousu ei ole kovinkaan merkittävä, mutta joukossa on pari kolme vahvasti kasvanutta sukua. Jurvaset eli Jurvakaiset, joita 1541 oli vain kolme Säämingin Haapalan neljänneksessä, ovat nyt 12 edustajan voimalla levinneet varsin tasaisesti kolmeen pitäjään, Säämingin lisäksi Rantasalmelle ja Pellosniemen Pitkälahden neljännekseen. Aivan samanlaisen nousun on kokenut vesulahtelainen Liukkosten suku kokonaan omassa pitäjässä. Kaikkein vahvimmin kasvanut suku on Ollikainen, jota 1541 edusti vain kaksi taloutta, toinen Vesulahdella ja toinen Rantasalmella. Vuonna 1562 Ollikaisia on jo 13, joista 7 Vesulahdella ja 4 Pellosniemessä, kun taas Pien-Savon Ollikaiset ovat siirtyneet Tavinsalmelle. Lisäys ei näytä johtuvan siitä, että sukunimet Oikkonen ja Ollinen olisivat sekaantuneet Ollikaiseen, sillä näillä on suunnilleen sama edustus kuin aikaisemmin. Keskisuurten sukujen ryhmään on nytkin noussut sukuja eri pitäjistä, ei kuitenkaan yhtään tavinsalmelaisvoittoista. Joukossa on aivan selviä paikallissukuja, puhtain niistä Silvennoinen, jonka kaikki 12 ruokakuntaa ovat Säämingin Haapalan neljänneksessä. Tynkkysistä on samassa neljänneksessä 10 ja yksi lännempänä Säämingin neljänneksen puolella. Juvalaissuvuista siihen verrattavissa on Narinen (13 ruokakuntaa, kaikki kahta lukuunottamatta Koikkalan neljänneksessä). Ensi kerran on nyt keskisuurten sukujen joukkoon yltänyt yksi, joka ei tavallisesti esiinny nen-päätteisenä, juvalaisperäinen Rautaparta.

Keskisuurten sukujen ryhmästä on 13 pudonnut pieniin sukuihin. Ainoa suku, jonka kohdalla vähennys on huomattava, on Lemmetyinen (16:sta 3:een). Ilmeisenä osasyynä on se, että vasta jälkimmäisenä vuotena on ollut mahdollista erottaa Lemettiset Lemmetyisistä, mutta nämä suvut yhteenlaskettuinakaan eivät 1562 yltäisi keskisuurten ryhmään.

Pienten sukujen ryhmään jää 551 nimeä. Kuten ensimmäisenäkin poikkileikkausvuonna mukana on aivan henkilökohtaisia nimiä ja ammattinimiä, joten kaikki eivät ole sukunimiä. Joukossa on entistä enemmän vierasperäisiä nimiä. Kartuntaa ja poistumaa tutkittaessa emme ota huomioon edellisestä taulukosta vuotta 1548 koskevaa Tavinsalmen saraketta, vaan vertaamme suoraan vuoteen 1541. Uusia nimiä on kaikkiaan 119, joukossa varsin runsaasti tilapäisluontoisiakin nimiä sekä aikaisemmin tunnettujen nimien muunnoksia. Ei liene pelkkä sattuma, että varsin monet etunimistä johdetut nimet, kuten Eerikäinen, Einarinen, Eskelinen, Lauritsainen, Sistonen ja jo mainittu Lemettinen tulevat esiin tässä suhteellisen myöhäisessä vaiheessa. Monet niistä voivat olla vasta äsken syntyneitä, kuten todistettavasti Sistonen.4 Odotuksen mukaista on sekin, että uudet suvut ovat vielä pieniä. Suurimpia ovat Pystyset, Noposet ja Rokkaset, joilla kullakin on jo 5 ruokakuntaa, mutta ne tavaraankin viimeksi mainittua lukuunottamatta jo 1546 savolaisilla asuinsijoillaan eivätkä ole täällä enää vallan uusia.

Tähän ryhmään on tullut myös jokin määrä sellaisia uusia sukuja, joilla on suomalainen nimi ilman –nen-päätettä. Sellaisia ovat –mies-loppuiset Hongistonmies ja Maljasmies, omalaatuinen Kivenrauta sekä joukko yksiosaisia nimiä, kuten Kannus, Kuppi, Kuvaja, Miina, Mokki, Rantia, Rimi, Tursa. Niitä ilmaantuu nyt enemmän Pien-Savoon kuin länsirajalle, nähtävästi pääasi􀀠ssa Savonlinnan vaikutuksesta.

Vanhimmassa maakirj assa mainituista sukunimistä tai vastaavista puuttuu 1562 kokonaista 77 nimeä. Ne kuuluvat enimmäkseen pienille suvuille tai ovat tilapäisnimiä. Nimiasun vaihtelun vuoksi on joitakin nimiä poissa, esimerkiksi Laaninen on muuttunut Lainiseksi. Poissa olevista suvuista oli 1541 suurin Malinen (3 taloa Joroisissa), mutta hopeaveroluettelon aikoihin suku on jälleen Savossa edustettuna.

Kahden poikkileikkausvuoden sukunimiluetteloiden vertailu osoittaa huomattavaa liikkuvuutta. Sukuja tulee ja lähtee. Jo pistokokeet ja edellä maakunnan pohjoislaidalta esitetyt havainnot riittävät osoittamaan, että hyvin huomattava osa uusista suvuista tavataan Savossa jo 1546 tai sitä seuranneina vuosina. Niiden parinkymmenen vuoden aikana, jotka erottavat vanhimman maakirjan ja poikkileikkausvuoden 1562, on tapahtunut varsin runsaasti muutoksia, mutta ei varsinaisia mullistuksia Savon väestökannassa.

Sukujen liikkuvuutta 1560-luvun alussa valaisee vielä se nimistö, joka esiintyy Savon vanhimmissa tuomiokirjoissa 1559–1565. Siinä tavataan koko joukko sukunimiä, joita ei esiinny kumpanakaan edellä käsitellyistä poikkileikkausvuosista. Niinpä niissä mainitaan kokonaista kolme Hannosta Säämingissä katselmusmiehinä, tehtävässä, johon yleensä valittiin tilallisia, mutta vuoden 1562 maakirjassa pitäjässä ei ole yhtään Hannosta. Tämä tukee edellä esitettyä kertomusta Kososten muuttumisesta Hannikaisiksi. Juvan Jauhiaisen mainitsee tuomiokirja pappilan alustalaiseksi, mikä täysin selittää nimen puuttumisen maakirjasta. Arvoituksellisempia ovat Tossavaiset, joita asui kokonaista kolme Joroisten neljänneksessä jo vuoden 1550 papinveroluettelon mukaan. Verollepanomaakirjassa (ak 673) mainitaan Tossavalansaari (nykyisin Jäppilässä), joka ilmeisesti on heidän vanhin asuinpaikkansa. Se on puoliksi Kaipaisilla, ja näyttää mahdolliselta, että Tossavaisista on tullut Kaipaisia. Kuitenkin Tossavaisia on jälleen pitäjässä 1590-luvulla.5 Tarkkaan tutkitulla Tavinsalmella mainitaan jo vuodesta 1561 Leppävirran tienoilla kaksikin Keinosta, toinen Niinimäen omistajana. Toikkanen ilmaantuu Rantasalmelle (sama ilmeisesti Tavinsalmelle) ja toinen Vesulahdelle (ei ole ainakaan kenenkään tunnetun Toivakaisen rinnakkaisnimi). Toropaiset ilmaantuvat jo kahden miehen voimalla Sääminkiin. Kolmessakin pitäjässä (Pellosniemellä, Juvalla sekä ehkä vain käypäläisenä Säämingissä) mainitut Tulliset eivät jää pysyvästi Savon sukujen joukkoon.

Mainittujen sukujen lisäksi voidaan vanhimmista tuomio kirjoista poimia suku­ja, joiden yksi edustaja asuu – tai ehkä vain tilapäisesti liikkuu – Savossa vuosina 1559–1565, mutta ei ole merkitty poikkileikkausvuoden 1562 maakirjaan. Esitämme luettelon tällaisista selvästi savolaistyyppisistä sukunimistä pitäjittäin:

Pellosniemi: Tuiskulainen.
Vesulahti: Laulajainen, Vilhunen, Volonen.
Juva: Höyheninen, Jarainen, Karttunen, Lahnanen, Ohtonen, Rimpinen, Summanen, Veijalainen.
Sääminki: Koivistoinen, Lipiäinen, Litmanen, Siitonen, Sipinen, Tiittanen, Vertanen.
Rantasalmi: Kanunkinen, Paalakainen.
Tavinsalmi: Niskanen, Rajalainen.

Eräät näistä suvuista esiintyvät vuoden 1571 hopeaveroluettelon pohjalla laadi tussa sukunimiluettelossa, eräät myöhemmin, mutta suuri osa jää Savossa tilapäiseksi. Vilhusten eriytymistä Karjalaisista on edellä käsitelty.

Sivuutamme edellä mainitun Gebhardin luettelon, joka vaatisi ennen käyttöä perusteellisen tarkistuksen. Loppujen lopuksi se ei sisällä kovinkaan paljon nimiä, jotka eivät ole jo edellä tulleet esiin.

Viimeiseen poikkileikkausvuoteemme 1614 on edellisestä kulunut yli puoli vuosisataa, kun taas ensimmäisen ja toisen väli oli yli pari vuosikymmentä. Ymmärrettävästi muutokset ovat nyt suuremmat. Sukujen määrä on kasvanut 126:lla, mikä on suhteellisesti suurempi kuin väestön määrän muutos vastaavana aikana. Näin ollen ei ole yllättävää, ettei suurten sukujen määrä ole kasvanut, vaan päinvastoin vähentynyt seitsemällä. Niitä on nyt seuraavat 21 (nimen perässä ruokakuntien määrä):

Ryhmään on noussut 8 sukua, joista Lappalainen on kohonnut peräti jaetulle viidennelle sijalle. Tähän on hyvinkin saattanut vaikuttaa Pohjois-Savon lappalaisten sulautuminen savolaisiin. Hyvin nousseita piensavolaisia sukuja ovat uusien suursukujen joukossa Asikainen ja Silvennoinen. Juvalaisperäisten Kettusten painopiste on siirtynyt jo Pien-Savon puolelle ja mikkeliläisperäiset Korhoset ovat aloittaneet levittäytymisen laajemmalle. Siitähän tuli myöhemmin yksi Kainuun valtasukuja. Suursukujen joukkoon on kivunnut myös kaksi tyypillistä pellosniemeläistä paikallissukua: Soikkanen, jolla on kokonaista 18 ruokakuntaa Halilan neljänneksessä, mutta rönsyjä jo Pien-Savoa myöten, ja Taipalinen, jonka 21 ruokakuntaa kaikki sijaitsevat vielä vanhassa kotipitäjässä.

Muutosten suunta näkyy tarkkailtaessa kärkisijoja. Suurin suku (39 ruokakuntaa) on nyt joroislaisperäinen Kolehmainen, joka on säilyttänyt asemansa vanhoilla kotisijoillaan ja voimakkaasti levittäytynyt Tavinsalmelle. Toiseksi on noussut heimonimi Hämäläinen. Hämäläisten kanta-alue on edelleen Mälkölän neljänneksessä, mutta Hämäläisiä – tietenkään ei välttämättä samaan sukuun kuuluvia – on nyt jo varsin tasaisesti Pien-Savossakin. Kinnuset ovat jatkaneet nousuaan erityisesti Tavinsalmen puolella.

Suursukujen joukosta on nyt pudonnut peräti 15 sukua. Enimmäkseen ne ovat toiselle poikkileikkausvuodelle luonteenomaisen kasvun mukana tähän ryhmään tilapäisesti nousseita, mutta pudonneiden joukossa on myös vuoden 1541 kolme kärkinimeä Leskinen, Hyvönen ja Leinonen, sekä silloin huomattavan korkealla sijalla ollut Karjalainen. Tämäkin osoittaa suursavolaisten sukujen suhteellisen painon vähenemistä. Yksikään näistä suvuista ei kuitenkaan ole pudonnut keskiryhmää alemmaksi, ja muistakin vain kaksi sukua. Sormuset ovat jääneet piensukujen ryhmään, tosin sen kärkipäähän. Hyytiäiset, joilla oli 1562 vielä 24 taloa Vesulahden pitäjässä, ovat huvenneet nyt neljäksi taloksi. Molemmat suvut kuuluivat Rautalammin ja Ruoveden erämaan asuttajiin, joten niiden voiman vähenemiseen vanhalla kotiseudulla on luonnollinen selitys.

Keskisuurten sukujen ryhmä pysyy eri poikkileikkausvuosina yllättävän samansuuruisena. Vuonna 1614 siinä on 80 sukua. Useimmat tähän ryhmään vuoden 1562 jälkeen nousseista suvuista ovat levinneet jo ahtaan kotiseutunsa ulkopuolelle, mutta tyypillisiä paikallissukuja ovat Hokkaset, jonka kaikki 13 ruokakuntaa asuvat Vesulahden Vuolingon neljänneksessä, nykyisellä Kangasniemellä, ja Tavinsalmen Savilahden neljänneksen 11 Kasurista (Husso-Kasurinen mukaanluettuna), jotka ilmeisesti ovat kaikki keskittyneet Kasurilaan eli nykyiselle Siilinjärvelle.

Pienten sukujen ryhmään jää nyt 682 sukua tai vastaavaa. Siinä ovat kaikki uudet nimet. Niitä on kaikkiaan 206 sellaista, joita ei tavata kumpanakaan edellisenä poikkileikkausvuonna. Vaihtuvuus tässä ryhmässä on siis erittäin suuri. Kuten edellä jo esitettiin, varsin monet uusista suvuista ovat tavattavissa jo 1560-luvun lähteistä, ja vuoden 1571 hopeaveroluettelosta niitä voidaan poimia vielä lisää, jo mainittujen lisäksi ainakin Jumppanen, Kuitunen, Neuvonen, Puhakainen, Puurunen, Tirkkonen ja Vartiainen, ehkä myös Paaskainen. Monet nimet ovat aikaisemmin tunnettujen nimien muunnelmia, muutamat vanhoista suvuista irronneita haaroja, kuten edellä käsitellyt Hannukainen ja Tirkkonen. Joukossa on nytkin henkilökohtaisia liikanimiä kuten edellä käsitelty Harakka, joka liittyy kahteen sukuun. Valtaosa on kuitenkin uusia tulokkaita, joihin tässä laskemme vasta vuoden 1571 jälkeen tavatut suvut. Mm: kaikissa Suur-Savon pitäjissä on jo Kemiläisiä. (Juvalla on jo 1571 Kemi ja 1576 Kemi-Rastonen.6) Säämingissä on Kyröläinen, Pohjolainen ja Hurri, Juvalla Turkulainen, Pellosniemellä Puolakki, Tavinsalmella Tyyskä ja kaikissa Pien-Savon pitäjissä Virolainen. Kun äsken tulleet suvut ovat yleensä aivan pieniä, on syytä kiinnittää huomiota sellaisiin, joilla on jo monia ruokakuntia. Suurin uusista suvuista on Suuronen, jolla on 8 ruokakuntaa Vesulahden pitäjässä. Tiaisia on 6 ruokakuntaa Säämingissä. Laajimmalle levinnyt uusista suvuista on Ahtiainen, jolla on neljän pitäjän alueella kaikkiaan 5 ruokakuntaa. Reijoset asuvat 4 ruokakunnan rypäänä Rantasalmen Tuusmäen neljänneksessä. Kolmijäsenisiä uusia sukuja ovat jo mainitun Virolaisen lisäksi Pellosniemellä ja Säämingissä Rantalainen, Pellosniemellä Luntinen, Juvalla Kirstonen, Säämingissä Ryhänen, Ranta­salmella Korppinen ja Poutiainen sekä Tavinsalmella Pellikäinen, varmaan Pohjanmaan Pellikoita.

Uusien sukujen joukossa on varsin monia sellaisia, jotka poikkeavat tutusta savokarjalaisesta tyypistä. Eräät ovat viipurilaisia ratsumiessukuja, kuten edellä käsitellyt Mäting (Mätinki) ja Purta (Puurtanen). Monet muutkin uudet nimet ovat tulleet Savoon sotilasniminä, mm. Ruuttu Vesulahden Mälkölän neljännekseen ja Venno Säämingin Haapalan neljännekseen. Vielä suuremmassa määrin tämä pätee vieraskielisistä nimistä.

Tavinsalmelle on sotavuosina ilmaantunut eräitä sukuja, joilla on ortodoksis-peräiset nimet, Ovaskainen, Rahkimoinen ja Vehviläinen. Välivuosina on tavattu eräitä muitakin kuten Iivanainen ja Rohvanainen. Näiden etunimet eivät välttämättä viittaa muuttoon miehitetystä Käkisalmen Karjalasta. Tällaisia nimiä oli myös Viipurin Karjalassa, ja monet lienevät tulleet sieltä. Kuitenkin vuoden 1590 itsellisluettelossa esiintyvät nimet Tuomas Rahkimanpoika ja Olli Tovateinpoika jokseenkin selvästi viittaavat rajan takaa tulleisiin ortodokseihin. Nähtävästi etunimiäkin »suomalaistettiin», samalla kun tulokas otettiin lännen kirkon piiriin.7

Tulomuuton vaikutus näkyy siitä, että viimeisenä poikkileikkausvuonna on neljättäkymmentä uutta suomalaista nimeä, joilla ei ole –nen-päätettä. Joukossa on muutama suomalainen ratsumiehen tai muun sotilashenkilön nimi (Hintsa, Kupo, Puna, Venno, Hulkko). Näiden sukujen ryntäys on vielä varsin uusi. Vuoden 1606 verraten tarkassa pariskuntaluettelossa niitä on vielä harvoja, etupäässä Säämingissä, joukossa jokunen, joka ei säily tarkkailuvuoteen asti (Möhkö sekä Puumalan puolessa puoliruotsalaiset Värre ja Lamperi). Etelä-Savossa Kiukas esiintyy tällöin Pellosniemellä aution omistajana, ei vielä henkiluettelossa, mutta Vesulahdella on jo Peitsar ja Juvalla sitten kadonnut Pantsar. Aikakauden viimeisen vuosikymmenen levoton liikehtiminen, lähtöä seurannut tulomuutto, tuo selvästi uutta aineista varsinkin Etelä-Savoon, jossa mm. sellaiset myöhemmin tunnetut suvut kuin Puukko ja Ruuttu ovat vasta tässä vaiheessa tulleita.8

Poistuma vuoden 1562 tilanteeseen verrattuna on kokonaista 92 nimeä, joukossa tietenkin koko joukko henkilökohtaisia nimiä ja nimien muunnoksia. Kaukapäivästen ja Lempivalkosten katoaminen voi johtua nimimuodin muuttumisesta. Joukkomuuton todisteena nimien katoamista ei voi pitää muuten kuin yksityistapauksissa. Rantasalmen 6-taloisen Sorsan häviäminen jäljettömiin voi todella johtua muutosta Kainuuseen.9 Toisaalta on muistettava, että viimeinen poikkileikkausvuosi oli vielä raskasta sota-aikaa, jolloin monet suvut painuivat verotuskynnyksen alapuolelle, mutta voivat palata myöhemmin. Tällaisia vain tilapäisesti kadonneita suku ja ovat esim. Hasanen, Lantiainen, Muukkonen, Pentikäinen, Pertunen, Poikanen ja Pussinen. Sitä paitsi 18 keskimmäisenä poikkileikkausvuonna poissa ollutta sukua on nyt taas mukana. Melkoisesti on sellaisia uusia sukuja, jotka esiintyvät välivuosina, mutta ovat tilapäisesti tai lopullisesti poissa viimeisenä poikkileikkausvuonna. Ne eivät ole mukana taulukoissa. Monia on edellä mainittu. Lisättäköön, että mm. Tavinsalmella 1606 mainitut Puittinen (1602 Puituinen) ja Törrönen (Säämingin Iitlahdella jo 1600 Törrö) jäävät savolaisnimistöön. Yllättävä suku on Simpainen, jonka tapaamme Säämingissä sakkoluettelossa jo 1547 ja taas muissa lähteissä 1600-luvun alussa, mutta joka ei ole tarttunut yhdenkään poikkileikkausvuotemme verkkoon.10

Savon sukunimistön ja sukujen tarkastelu kolmelta poikkileikkausvuodelta osoittaa, että muutoksista huolimatta Savon väestö säilyi kutakuinkin yhtenäisenä. Suurin piirtein samat suvut asuivat Savossa vielä Stolbovan rauhan edellä kuin vanhimman maakirjan laatimisaikaan 1541. Muuttajia oli riittänyt lähtemään toisiin maakuntiin, uusia tulokkaita oli otettu vastaan, mutta kantaväestö oli pysynyt samana.

SAVON VIERASNIMISIÄ JA VIERASSUKUISIA

Savolaisten sukunimien joukossa on myös vierasperäisiä nimiä. Vanhimmassa maakirjassa niitä emme vielä tapaa lukuunottamatta toisaalla käsiteltäviä ammattinimiä, mutta 1562 niitä on jo eri puolilla maakuntaa.

Suoranainen saksalainen siirtokunta paljastuu Vesulahdelta, jossa sukunimet Tartsonen ja Saksalainen mainitaan jo 1546. Hopeaveroluettelo osoittaa siirtokunnan saksalaisuuden. Mm. tuomiokirjoissa esiintyvä Brand Jaakonpoika kuului Tarssasiin ja mainitaan myöhemmin vanhaksi kruununpalvelijaksi. Tiribagge eli Tiribast ja tuomiokirjoissa Pellosniemen puolella mainittu Henrik van Köler kuulunevat samaan ryhmään. Siirtokunta sijaitsi Paukkulan neljänneksen Jokioisten kymmeneksessä nykyisen Mikkelin kaupungin pohjoispuolella Saksalan ja Kavalan tienoilla Tarssalanjärven rannalla. Sukunimi Albrekt taas voi johtua Sairilan kartanon alivoudista.1

Myöhemminkin Vesulahdella tavataan joitakin vierasnimisiä, kuten Balck, Jordanus ja Bröms.2

Pellosniemelle vierasnimisiä ilmaantuu myöhemmin. Vuosisadan loppupuolella tavataan Galle, Smålänning, Hvitthatt, Bockhullt, Svart ja Tavast, joka paljastuu ratsumiehenä hienostuneeksi Hämäläiseksi. Sukunimiluetteloa kartuttavat täällä myös jo eräät kartanoiden omistajat, kuten saksalaiset van Oldenburg ja Bussmann, Skotlantilainen Robert (son) ja venäläinen Baranoff.3

Juva on maakunnan keskiosassa sijaitsevana säilynyt vierasnimisistä. Ammattinimiä lukuunottamatta täällä esiintyvät kansallisuus- ja heimonimet Finni, Holst, Svensk ja Nylander. Ratsumies Bock esiintyy myös suomalaisasuisena muodossa Pukki. Uttermark-suku otetaan esille tuonnempana.4

Eniten vierasperäisiä veti tietenkin puoleensa Savonlinnan ympärillä sijaitseva Sääminki. Ammattinimien ohella täällä esiintyy varhain linnan palvelijalle kuuluva heimonimi Skåning, myöhemmin heimo- tai kansallisuusnimet Holst, Jute, Småland ja Helsing. Erilaista linnanväkeä ovat ilmeisesti myös Spilling, Buller, Lång, Konst ja Holgerd, ratsumiehiä Munck, Kvintus ja Winter. Konst eli Konsti on ilmeinen liikanimi, koskapa tuomiokirjassa mainitaan Vihavainen-Konst, ja Buller saa perinnönjaossa veljenosan Rantasalmen Issakaisilta. Kestikievarin pitäjä on nimeltään Skump. Hielp eli savolaisittan Heleppi-suvun tulosta Sulkavalle on perimätietoakin, joka tosin liioittelee suvun vanhuutta.5

Rantasalmella mainitaan jo vanhimmassa maakirjassa Saksalainen, joka papinveroluettelojen mukaan sijoittuu Parkumäelle, sekä kansallisuusnimet Holst ja Dansk, josta tulee aikaa myöten Tanskanen. Kruunun palvelija on toisena poikkileikkausvuotena esiintyvä Vestervik. Myöhemmin tulevat Speckhals ja Balk, joka kerran saa lisänimen Savolainen, Vorst (myös Vorsti), ratsutilallisina Rennare, Kvintus ja Winter. Nimismies Spanni, joka on viljan mittaamista ahkerasti harras­

tavalle luottamusmiehelle sopiva liikanimi, paljastuu Asikaiseksi.6

Syrjäiselle Tavinsalmelle vierasnimiset ehtivät vasta myöhään. Viimeisenä poikkileikkausvuonna tapaamme kansallisuusnimet Småland, josta kohta enemmän, Svensk ja Tysk; kahdesta viimeksimainitusta esiintyvät jo suomalaiset rinnakkaisnimet Vänskä ja Tyyskä. Sotilasnimen Skytt alta paljastuu kotoinen Turunen.7

Vierasperäiset sukunimet antavat vain viitteitä Savoon tulleista vierassukuisista, sillä suurin osa näistä esiintyy sukunimettöminä, vain patronymillä (isännimi ja pääte –son) varustettuina. Niissä on sekä länsisuomalaisia että vierassukuisia, jopa savolaisiakin, eikä kirjoista aina voi päätellä, kuuluuko sukunimi niillekin arviokunnan jäsenille, joista ilmoitetaan isännimi. Sen vuoksi näistä sukunimettömistä ei kannata esittää tilastoa. Huomattava joukko heitä ja heidän sukujaankin on esitetty suurtiloja koskevassa luvussa.

Tässä esitellään vielä pari kolme vierasperäistä tai ainakin vierasnimistä sukua, joiden jäsenet eivät kuulu suurtilallisiin, mutta jotka ovat Savon vaiheissa eri tavoin merkittäviä.

Nimi Uttermark liittyy Savon historiaan ensi kerran jo 1538, jolloin kuningas läänitti. Tuomas Uttermarkille Rantasalmen vanhan kuninkaankartanon.8 Vuonna 1596 taas Hannu Uttermark määrättiin Pien-Savon voudiksi, mutta ei astunut virkaan.9 Näiden kahden henkilön keskinäisestä sukulaisuudesta ei ole tietoa, mutta on merkillistä, että tämä nimi vilahtaa yhteiskunnan ylätasolla Savon historiassa juuri ennen kuin se tulee tutuksi nuijamiesjohtajan nimenä.

Vuonna 1588 esiintyy Joroisten neljänneksen Suontien kymmeneksessä Pietari Pietarin poika Utanmark osakkaana Kolehmaisten ja Mustosten arviokunnassa, ja vuoden 1590 renkiluettelossa mainitaan Juvan pitäjän kohdalla Paavali Utanmark. Vuonna 1596 eli juuri nuijasodan aattona on Hietaisten kymmenekseen merkityssä arviokunnassa, jossa Kolehmaiset ovat edelleen kanta-aineksena, yhtenä osakkaana Eskil Pietarinpoika Kolehmainen. Hänelle on ensin aiottu merkitä erikseen 1 ½ vero markkaa, mutta siitä on luovuttu. Seuraavana vuonna hänet on merkitty ilman sukunimeä ja 1598 nimellä Eskil Pietarinpoika Uttermark. Hän on sama henkilö, joka edellisenä vuotena oli tullut tunnetuksi yhtenä Savon nuijamiesten johtajista tai ainakin yllyttäjistä. Nimi näyttää hienostuneen Utanmarkista Uttermarkiksi. Uttermarkit olivat ilmeisesti veljeksiä ja ainakin äidin­puolelta sukua Suonenjoen Kolehmaisille, joiden keskuudessa Esko ja Pekka ovat hyvin suosittuja nimiä. Uttermarkit voivat olla suorastaan Kolehmaisia, mutta jokin syy tuon vierasperäisen nimen ottamiseen varmaan oli. Ainakin Eskil Uttermark lienee jo saanut sotilaskokemusta. Vuonna 1600 hän on pelkkä kirvesmies, jolla oli 2 ½ pannin kylvö, yksi tamma ja lehmä.10

Eskil Uttermark sai lopulta palkkansa, joskin vaatimattoman. Hallitussuunnan muututtua hän esiintyy vuodesta 1601 lähtien ratsumiehenä. Kaarle herttua antoi hänelle 1603 vapauskirjeen kahden veromarkan tilaan. Hän kartutti maitaan autiotiloja hankkimalla. Stolbovan rauhan vuonna hänen nimissään oli jo 5 ½ markkaa, mitkä hän säilytti vuoteen 1621 saakka. Henkiveroluetteloissa hänet mainitaan rampauruneeksi invalidiksi, mutta tiedossa ei ole, missä sodassa hän on haavoittunut.11

Vuonna 1621 mainitaan Joroisten neljänneksessä jalkaväen korpraali eli joh­dattaja (förare) Eskil Pietarinpoika Markkanen ja seuraavana vuonna Eskil Uttermark. Hän on ilmeisesti nuijamiespäällikön veljenpoika. Nähtävästi juuri hän on kyseessä, kun Eskil Uttermark esiintyy lähteissä vielä pitkään, ainakin vuoden 1643 maakirjaan asti.12

Kapinanjohtaja Uttermarkin suku näyttää siis olevan ainakin aidin puolelta Suonenjoen Kolehmaisia. Siitä on taas polveutunut Markkasten suku ja siitä on saanut nimensä myös Markkalan kylä.

Kustaa Vaasan käskystä asetettiin Savon pieniin kartanovoutikuntiin 1556 voudeiksi eräitä smoolantilaisia sotamiehiä. Tavinsalmen voudiksi tuli Pietari Joninpoika, joka toimi siellä vuosina 1557–1561. Sama mies on Pietari Jönsinpoika Småland, joka ilmaantui 1572 Maaninkaveden kymmenekseen aivan Tavinsalmen kartanon liepeelle 6 veromarkan tilalle, jolla lisäksi asui Tahvo Kinnunen kirvesmiehenä. Hänen nimensä on merkitty myös Kinnusten ja Hyttisten kanssa samaan käärmelahtelaiseen arviokuntaan vanhimman verollepanokirjan jäljennöksessä (ak 1779 ). Smålandille myönnettiin 1576 kuninkaankirjeellä parin tynnyrin vuotuinen veteraanieläke. Sota-ajan rasitukset koettelivat kovasti tätä suhteellisen pientä tilaa. Vuoden 1589 tutkinnan aikaan asuttuna oli vain yksi veromarkka, jolla entinen vouti eleli poikansa Pietarin kanssa ja maksoi papille vain kirvesmiehen veron. Kaksi vuotta myöhemmin vihollinen hyökkäsi Maaningalle asti, ja myös Smålandin tila joutui kärsimään. Se ei ollut yhtään kohentunut vuoden 1600 tutkintaan mennessä, ja sille kuuluvasta autiomaasta oli 1596 otettu yksi veromarkka Tavinsalmen kartanoon. Nuoremmalla Pietari Smålandilla oli tällöin kahden pannin kylvö ja kaksi tammaa. Tavinsalmen kartanon vuokraaja Matti Tanninen osti häneltä 1606 kaksi veromarkkaa. Hänellä oli vielä seuraavina vuosina aivan vähäinen osuus vanhaan tilaansa, mutta 1610 hänet on jo merkitty Vehmasmäen kymmenekseen, ja vuoden 1614 henkiveron hän perhekuntineen, johon kuului kaksi poikaa ja tytär, maksoi Kuopionniemen kymmeneksessä. Stolbovan rauhan jälkeisenä vuonna hänellä oli enää 1 ½ veromarkkaa Puutosmäen kymmeneksessä. Pietari Småland nuorempi on siis lähtenyt Maaningalta ja siirtynyt Kuopion eteläpuolelle. Uudeksi asuinpaikaksi mainitaan vuoden 1624 maakirjassa Vuorisalo. Vanhimmassa henkikirjassa hänet on yhdessä kaimansa Pietari Matinpoika Smolanderin kanssa merkitty Eoanlahden kylään. Vielä 1657 Pekka Voutilainen, joka ilmeisesti on sama kuin edellä mainittu Pietari Pietarinpoika Smolander, esitti entisenä paikkakuntalaisena käräjillä todistuksen Tavinsalmen kartanon rajoista. Tarkat asuinpaikat selviävät vasta vuoden 1664 maantarkastuksessa, Pietari Pietarinpoika Smolander asui Jänissalossa ja Pietari Matinpoika Litmanniemessä (jk 509). Vanhan Kuopion pitäjän itä­osassa Riistaveden – Tuusniemen seudulla asuneiden Voutilaisten polveutuminen Tavinsalmen kartanon äärellä asuneesta smoolantilaisesta voudista on siten asiakirjallisesti todistettavissa.13

Eerik Pietarinpoika Småland toimi jo 1611 Pietari Laurinpojan savolaisen jalkaväkilippukunnan neljännesmestarina ja ilmaantui seuraavana vuonna Tavinsalmelle 3 ½ veromarkan omistajaksi. Vuonna 1614 hän oli määrättynä Tavinsalmen pitäjän nostoväen päälliköksi, jossa tehtävässä hän oli vielä Stolbovan rauhan vuonna. Rauhan tultua hänet on merkitty tavallisena talonpoikana 3 veromarkan omistajaksi Puutosmäen kymmenekseen. Hänen asuinpaikakseen paljastuu 1624 Saamaisten seutukylä. Ilmeisesti hän on Pietari Smålandin poika tai veli. Oman pitäjän mies selviytyi näet helpoimmin tehtävästä, joka edellytti sekä paikallistuntemusta että kykyä käsitellä talonpoikia.14

Pellosniemellä asui 1578 Kiialan neljänneksen Kangaskylässä Maunu Niilonpoika Smålänning 8 veromarkan tilalla. Häntä seurasi hänen poikansa Sigfrid Maununpoika Smålänning. Tälle on 1589 merkitty jopa 16 veromarkkaa, mutta tilalla oli muitakin osakkaita. Seuraavana vuonna mainitaan ulkokyläläisenä Henrik Maununpoika Smålänning. Sigfrid Maununpoika omisti 3 ½ veromarkkaa verollisena vielä Stolbovan rauhan vuonna ilmeisesti aivan Mikkelin keskusseudulla; tila on usein merkitty Kyyhkylänniemen kymmenekseen. Pellosniemen käräjillä mainitaan 1606 Jöns Jönsinpoika Smålander erään syyntinkisopimuksen yhteydessä. Tästä suvusta polveutuvat nähtävästi Anttolan talonpoikaistuneet Muolanterit».15

Juvalla mainitaan 1590 huonemiehenä Juvan neljänneksessä Niilo Smålänningen.15a

Säämingin neljänneskunnan Laamalan kymmenekseen ilmaantuu Niilo Sveninpoika Småland (myös Smålänning ja Smålender) ensi kerran nuijasodan vuonna 1597 ja nauttii sitten sotamiesvapautta 3 veromarkan tilalla. Hänellä oli vuonna 1600 vaatimaton 2 ½ pannin kylvö, kolme lehmää ja tamma. Hän nousi sotilasarvossa niin, että hän 1611 oli jo Pien-Savon lippukunnan vänrikki, mikä asema hänellä oli vielä Stolbovan rauhan vuonna. Verovapaa tila nousi korkeimmillaan 4 veromarkan suuruiseksi. Niilo Smålandilla oli kotivävy, joten suku ei luultavasti jatkunut hänestä mieslinjaa.16

Alkaessaan nousta sotilasuralla Smålandit tavallaan jatkavat smoolantilaisten ratsumiesesi-isiensä perinteitä. Molempien jalkaväen alempaan päällystöön nousseiden Smålandien keskinäinen sukulaisuus ei näytä todennäköiseltä.

Suurin osa vierassukuisista on sukunimettömiä. Näiden joukossa on myös länsisuomalaista alkuperää olevia ja sellaisia, joiden kohdalla savolaisen nimen käyttö on sosiaalisista syistä ainakin tilapäisesti hylätty. Sen vuoksi ei ole mahdollista eikä mielekästäkään yrittää selvittää tämän epäyhtenäisen ryhmän suhteellista osuutta Savon väestöstä. Tässä otamme esille vain yhden suvun, joka ei ole ulkomaalaista, vaan länsisuomalaista alkuperää.

Kuopion vanhimman kirkkoherran Eskilin kerrotaan olleen nimeltään Kauhanen, kotoisin Karjalohjan Kauhalasta, ja hänen jälkeläistensä ottaneen nimen Skopa.17 Kumpaakaan sukunimeä ei esiinny tämän aikakauden omissa lähteissä, mutta on hyvin todennäköistä, että myöhemmin tavattavat Kauhaset ovat tämän pappissuvun talonpoikaistuneita jälkeläisiä. Tähän sukuun kuuluvia pappeja, joihin kuuluu kolme Kuopion kirkkoherraa, käsitellään tuonnempana. Tässä otetaan esille suvun maallikkojäsenet, joista yksi on syytä lukea tämän aikakauden merkittävien savolaisten joukkoon.

Kuopion toisella kirkkoherralla Lauri Eskilinpojalla oli kaksi talonpoikaissäätyyn jäänyttä poikaa, Juhana ja Eerik. Jälkimmäinen jäi tavalliseksi talonpojaksi Kuopioon. Juhana Laurinpoika jäi myös kotiseudulleen, mutta tuli siellä merkittäväksi kruunun luottamusmieheksi. Tämä asema hänellä oli ilmeisesti jo 1589, jolloin hänet kutsuttiin seuraavaksi uudeksi vuodeksi käskynhaltijan puheille Viipuriin. Hän oli 1593 rajaa vartioivan nostoväen päällikkönä kotipitäjässään. Klaus Fleming velvoitti hänet olemaan pysyvästi nostoväen leiripaikalla ja osallistumaan myös niihin hyökkäyksiin, joita nostoväki teki. Täyssinän rauhanteon jälkeen hän oli edelleen samassa tehtävässä ja joutui toimimaan paikallisena asiantuntijana käytäessä rajaa Pohjois-Savossa ja Pohjanmaallakin. Rajapäällikkönä hänellä oli luottamukselliset suhteet talon poikiin. Nuijasodan raskaina aikoina hän oli linnanpäällikön tärkein luottomies Tavinsalmella. Ehkä juuri hänen auktoriteetistaan johtui, että pohjoissavolaiset eivät loppujen lopuksi liittyneet kapinaan. Vielä 1602 linnanpäällikkö Pietari Hannunpoika uudisti Juhana Laurinpojan määräyksen rajapäällikön tehtävään, joka nyt oli lähinnä tiedusteluluontoinen.

Juhana Laurinpoika oli naimisissa Jääsken kirkkoherran Antti Kettusen tyttären kanssa. Tämän perhe joutui sota-aikana venäläisten vangiksi, ja Juhana Laurinpoika lunasti vaimonsa äidin ja sisaren vapaaksi. Tämä edellytti melkoisia rahavaroja.

Juhana Laurinpoika asui vielä vuosisadan vaihteessa Leppävirralla perimällään Pehintaipaleen tilalla. Vuoden 1600 tutkinnan aikaan kolmella veljeksellä, Juhana, Eerik ja Paavali Laurinpojalla, joista viimeksi mainittu oli pappi, oli siellä jakamattomana 4 veromarkkaa. Juhanalla ja Eerikillä oli kummallakin neljän pannin kylvö, neljä lehmää ja hevonen. Veljesten välinen perinnönjako vahvistettiin Tavinsalmen käräjillä.

Juhana Laurinpojalla oli jo kohta nuijasodan jälkeen maata myös Kuopiossa. Vuonna 1600 hän omisti ulkokyläläisenä 3 ½ veromarkkaa Kuopionniemen kymmeneksessä. Hän on muuttanut asumaan Kuopion Savisaareen vuoden 1606 tienoilla, jolloin hän alkoi työntää naapureitaan syrjään maanhankinnoilla, mm. peltoa ostamalla. Vuonna 1607 hän tuli Tavinsalmen nimismieheksi. Hän nautti edelleen suurta luottamusta myös rajakysymysten hoidossa. Sitä osoittaa sekin, että hänelle annettua rajamaapalasta vahvistamassa oli 1607 Leppävirran Viiksolassa linnanpäällikkö Niilo Kijlin ohella hovikansleri Niilo Chesnecopherus. Juhana Laurinpoika kartutteli jatkuvasti tiluksiaan mm. Savisaaressa ja Pelonniemessä ja omisti korkeimmillaan 10 veromarkkaa. Vuonna 1614 hänen talossaan oli poika vaimoineen, kaksi renkiä ja piika. Vuonna 1616 hänen nimismiestalonsa oli enää vähän alle 6 veromarkan suuruinen. Leski omisti tilan verovapaana Savilahden kylässä vielä vuonna 1624, ja Iivar Juhananpoika, jolla oli aivan pieni tila, jatkoi sukua ja sittemmin sen nimismiesperinnettä.

Veli Eerik osteli maata Pehintaipaleen tienoilta vielä 1602, ja muutti hänkin sittemmin Kuopioon, mutta ei vaurauden eikä tehtäviensä puolesta noussut tavallista talonpoikaa merkittävämmäksi.18

Näiden kolmen tavallaan puoliherraskaisen suvun esittely on ollut aiheellista paitsi tyyppiesimerkkinä myös sikäli, että Markkanen ja Voutilainen nykyisin kuuluvat huomattavan suuriin savolais-itäsuomalaisiin sukuihin.19

Sisällysluettelo

Back To Top