skip to Main Content

Savo oli kaupallisesti umpiossa. Se oli sisämaamaakunta, jolla ei ollut välitöntä yhteyttä meree n. Täällä ei enempää kuin siihen aikaan missään muuallakaan Suomessa ollut sisämaankaup unkia . Kauppa oli rannikolla sijaitsevien kaupun­ kien yksinoikeus, ja näillä oli kullakin omat kauppa-alueensa. Savolaisten kaup­ pakaupunki oli Viipuri. Laiton maakauppa kiellettiin jo 1539 kaupungin etuuksia järjestettäessä. Kaupan lailliset puitteet oli tarkemmin ilmaistu Viipurin kaupun­ gin 1542 saamassa etuoikeuskirjeessä. Kauppa oli keskitetty Viipuriin. Ei edes säätyläisten eikä virkamiesten, kuten pappien, voutien tai nimismiesten,  ollut lupaa harjoittaa kauppaa venäläisten tai kenenkään muun kanssa muualla kuin Viipurissa. Ainoa poikkeus olivat muutamat vuotuiset markkinat, joita Viipurin porvarit pitivät maaseudu lla. Savolaisille niistä olivat merkitykselliset syyskuisen Marian juhlan (8.9.) aikaan pidettävät Lappeenrannan markkinat. Savolaisia, niin hyvin virkamiehiä kuin huoveja ja talonpoikia varoitettiin harjoittamasta maa­ kauppaa suolalla, kuparilla, turkiksilla tai muilla kauppatavaroilla, ostamasta vil­ jaa ja vaihtamasta sillä rannikon talonpojilta suolaa ja muuta, kuten siihen asti oli tapahtun ut.1

 

410                                                                          Käsit yö, teo llis uu s ja kauppa

 

» Viikon viivyn Viipurissa, kauan suolakaupungissa», sanailee Savosta useana toisintona muistiin pantu kansanruno. ia

Kun elettiin luontoistaloudessa, kauppatavaroiden tarve ei ollut kovin suuri. Ostotavaroista oli tärkein suola ja sen jälkeen kupari, erityisesti kupariset astiat, padat, pannut ja suurena ylellisyytenä kannutkin. Niiden vastineeksi voitiin tarjota lähinnä sellaisia tuotteita, jotka veivät kuljetuksessa suhteellisen vähän tilaa eivätkä helposti pilaantuneet. Sellaisia olivat etenkin turkikset ja vuodat sekä vilja. Kapakala oli myös sellainen, mutta sen kysyntä ei rannikolla ollut kovin suuri eikä hinta edulline n.

Kauppaa pyrittiin tietysti käymään siellä, missä se oli edullisinta. Kirjeestä ilmenee, etteivät savolaiset aina pitäneet parhaana kauppapaikkana Viipuria ei­ vätkä edes Lappeenrannan markkinoita. Kielloista huolimatta ilmaantui välikäsiä. Maakauppaa ei voitu kokonaan tukahd ut taa.

Jonkin aikaa myöhemmin Viipurin porvareilla olikin jo valittamista savolaisten kauppatavoista. Väitettiin, että savolaiset olivat päässeet irtautumaan Viipurin kaupasta sen jälkeen kun linnaläänit erotettiin. Vanha hyvä järjestys, jonka mukaan savolaiset toivat kaupunkiin haukea ja turkiksia  ja ostivat sieltä suolaa, oli rikko utunut . Kaupan välittäjäksi oli ryhtynyt linnanvo uti ja hänen lisäkseen Uudenmaan talonpojat, jotka talvisin kuljettivat maakuntaan suolaa ja vaihtoivat sitä viljaan. Suome n säätyjen kuninkaalle 1547 jättämässä mietinnössä esitettiin kaksien vuotuisten markkinoiden järjestämistä mm. Savonlinnan lääniin maa­ kaupan torjumiseksi. Siitä ei tullut mitään.2

Kustaa Fincke välitti 1554 kuninkaalle savolaisten näkökannan asiasta. Sen mukaan viipurilaiset etuoikeuksiensa turvin kiskoivat suolasta ja kuparista liikaa hintaa. Suolakipp un nasta savolaise t saivat maksaa 10-12 pannia ruista tai 16 leiviskää haukea sekä kuparinaulasta noin ruispannin verran, kun kohtuullinen suolakippunnan hinta olisi ollut 7 pannia ruista tai 10 leiviskää kalaa. Talonpojat anoivat oikeutta käydä kauppaa Turussa ja H e lsingissä. Fincke ymmärsi, ettei siihen suostuttaisi, ja sen vuoksi esitti mainitunlaisia ra jahinto ja.3

Viipurilaiset eivät itsekään aina kovin tarkoin noudattaneet maakauppaa rajoit­ tavia säännöksiä. Muutamaa vuotta myöhemmin porvari Henrik Kostiainen jou­ tui Juvan pappilassa kiinni kauppatavaroineen. Porvarien mielestä syy oli edel­ leen Savon maakauppiaissa, ja he vaativat, että näiden oli asetuttava porvareiksi kaup unkiin. 4 Se oli helpommin sanottu kuin tehty.

Kiista uusiutui kaksi vuosikymmentä myöhemmin. Nyt viipurilaiset linnan­ päällikkönsä Antti Niilonpoika Sabelfanan tukemina valittivat, että Savon voudit lahjuksia vastaan sallivat maakunnan asukkaiden viedä tavaransa minne tahtoivat. Savolaisten vastaselityskin oli sama kuin ennen. Sen mukaan viipurilaiset hinnoit­ tivat savolaisten tavarat vain puoleen arvoon ja kiskoivat liikaa suolasta, verasta,

 

Kauppa                                                                                                                                                       411

 

kuparista ja muista savolaisten ostamista tavaroista. Sen vuoksi savolaiset taas anoivat oikeutta käydä kauppaa muissakin kaupungeissa. Tähän kuningas ei voinut suostua, vaan kehotti ainoastaan Viipurin linnanpäällikköä  valvomaan, että porvarit pysyivät kohtuudessa. Parin vuoden kuluttua Viipurin porvarit puolestaan uudistivat valituksensa väittäen, että voudit katsoivat  läpi  sormien, kun talonpojat kävivät kauppaa Turussa ja Helsingissä. 5

Asia tuli vielä kerran hallitsijan ratkaisuun Kaarle herttuan valtakauden alussa vuonna 1606. Anoessaan vahvistusta etuoikeuksiinsa viipurilaiset valittivat savo­ laisten vievän tavaroitaan Pohjanmaalle ja käyvän keskenään suurta maakauppaa. Vastaus oli valtakunnan perinnäisen kauppapolitiikan mukainen. Savolaisten oli siihen sopeuduttava ja tyydyttävä asioimaan Viipurissa ja sen laillisessa markki­ napaikassa Lappeenrannassa.6

Savolaisten Viipurissa käymästä kaupasta emme tiedä paljon enempää ·kuin mitä tässä kuvatusta kiistasta ilmenee. Savon käräjillä sakotettiin silloin tällöin talonpoikia siitä, että he veivät Viipuriin turkiksia joko ennen veronmaksua tai muuten tarjoamatta niitä kruunu lle.7

Savolaisten käynneistä Lappeenrannan markkinoilla on varhaisin kertomus eräässä valituksessa 1560-luvulta. Sen mukaan vouti Olavi Rennare lähtiessään markkinoille varusti lästin (12 tynnyriä) vetoisen suuren kavassin eli matkave­ neen sekä lastasi siihen 4-5 tynnyriä olutta ja muuta tavaraa kart anosta.8 Lap­ peenrantaan matkattiin myöhemminkin suurilla veneillä, joihin sopi mahdolli­ simman paljon kauppatavaraa. Kun kesällä 1610 tarvittiin nopeasti veneitä Käki­ salmeen suunnattavaa hyökkäystä varten, käskynhaltija Arvid Tönnenpoika Wil­ deman keksi nokkelan keinon. Hän käski Pien-Savon voutia ottamaan veneet Lappeenrannan markkinoille kokoontuvilta talonpojilta. Vahinko oli jaettava tasaisesti neljänneskunnittain, niin että toiset voivat kuljettaa kotiin niiden tava­ rat, joiden veneet oli takavarikoitu. Tämä suunnitelma osoittaa, että suuria savo­ laisveneitä todella oli joukoittain Lappeenrannassa markkina-aikaan. Myöhem­ min otettiin Suur-Savosta juuri markkinaveneitä käytettäviksi !orjina Laato kalla.9 Lähestyvä markkina-aika oli savolaisten mielessä päällimmäisenä, kun linnan­

päällikkö puhutteli heitä nuijasodan jälkeisenä kesänä.

Lappeenrannan markkinoille kokoontunutta väenpaljoutta kuvastelee se huoli, joka Mikkelin kirkkoherralla ja linnanpäälliköllä oli näillä markkinoilla harjoite­ tusta kiihotuksesta. Sinne matkasi miehiä Suur-Savon halki Sysmästä ja Rauta­ lammilta saakka. 10

Savolaisten markkinoille viemistä kauppatavaroista on vain muutama hajatieto 1600-luvun alusta. Sinne vietiin viljaa ja pienkarjaa. Pukit ja vuohet kulkivat mukavasti elävinä veneessä. Näin saatiin liha markkinoille tuoreena. Varkaute­ lainen lampuoti Antti Puurtinen hukkasi markkinamatkalla Lehmäsalmeen kuk-

 

412                                                                           Käsit , teollist1tts ja kauppa

 

karonsa, jossa oli melkoisesti rahaa ja arvoesineitä. Mahtoiko hän kuulua maa­ kauppiaihin tai peräti maakauppiassukuun? Eerik Sporen lampuodille oli näet myyty luvattomasti ilveksennahka jo 1549. 11

Viipurilaisten valitukset savolaisten asioimisesta muissa kaupungeissa eivät olleet aivan aiheettomat. Kauemmaksi vietiin etupäässä turkiksia, joita kannatti kuljettaa pitkiäkin matkoja paremman hinnan toivossa. Eräs pellosniemeläinen oli jo 1549 epäiltynä turkisten viemisestä Porvooseen_l2 Helsinkiin suuntautu­ neista yksityisten kauppamatkoista meillä ei ole suoranaisia todisteita. Sitä vas­ toin jo vanhimmissa tuomiokirjoissa on pari eteläsavolaisille talonpojille lange­ tettua sakkotuomiota kauppamatkan suuntaamisesta Turkuun. Turkisten viemi­ sestä Turkuun kovisteltiin runsaamminkin vuosina 1575-76, sen jälkeen kun savolaisten yritys vapautua viipurilaisten ikeestä oli taas raue nnut .13 Yksi vesu­ lahtelainen oli vienyt pari ahmaa Poriin saakka. Turkiskaupan ahdistelu johtui ensi sijassa kruunun intressistä. Pien-Savon vouti määrättiin 1577 nimenomaan ostamaan kaikki turkikset kruunu lle. 14

Viipurilaiset   eivät   nähtävästi  ennen   kuin  vuosisadan  taitteessa havainneet,

että heidän savolaista kauppa-aluettaan nakerrettiin myös luoteesta käsin. Kui­ tenkin kauppa alkoi maakunnan pohjoisimmasta osasta etsiytyä Pohjanmaalle jo pian Tavinsalmen pitäjän perustamisen jälkeen. Tavinsalmen  käräjillä tuomittiin jo 15 52 sakot haukien viennistä »Kainuusee n» ja puolenkymmentä vuotta myö­ hemmin myös turkisten myynnistä siellä. Tällaiset tapaukset lisääntyivät 1570-luvun alussa, jolloin tyytymättö myys Viipurin etuoikeuksiin muutenkin oli Savossa suuri. Vuonna 1570 takavarikoitiin 44 markkaa rahaa kahdelta talonpo­ jalta, Pekka Vataselta ja Olli Toivaselta (edellinen Kerisalosta, jälkimmäinen Haapalan  kymmeneksestä, ellei tarkoitetakin  Tuo vista),  jotka olivat suostuneet

»Kainuun » talonpoikien alihankkijoiksi. Nähtävästi juuri tämä tapaus oli syynä siihen, että Korsholman läänin talonpoikien harjoittama suureksi sanottu maa­ kauppa Savossa kiellettiin seuraavana vuonna kuninkaallisella kir jee llä.15

Kainuu tarkoittaa äsken mainituissa asiakirjoissa ajan kielenkäytön mukaisesti Pohjanmaata yleensä ja eritoten Pohjois-Pohjanmaan rannikkoseutua, jonne Sa­ vosta oli hyvät vesitieyhteydet. Pohjanmaalla ei 1600-luvun alkuvuosiin asti ollut vielä yhtään kaupunkia, joten siellä harjoitettu kauppa oli maakauppaa. Siellä ei ollut myöskään sellaisia kulutuskeskuksia, jotka olisivat tarvinneet savolaisten kapahaukea ja turkiksia. Tavara meni varmaan edelleen Ruotsiin. Hinta tuskin oli parempi kuin Viipurissa, mutta matka oli ainakin yläsavolaisille mukavampi Pohjanmaalle kuin Viipuriin.

Savolaisilla oli vielä mahdollisuus kauppasuhteisiin itärajan yli. Kauppa venä­ läisten kanssa oli tosin kielletty jo Viipurin etuoikeuskirjeessä 1542, mutta sitä harrastettiin jatkuvasti. Klemetti Kirjuri kertoi 1545 kuninkaalle venäläisten

 

Kaup pa                                                                                                                                                      413

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

V eneen kantamin en taipaleen yli. Olaus Magnu ksen Poh jo ismais ten kanso je n histor iasta. Näin liikkui­ vat ra jan cakaiset karjalaiset kauppa- ja ryös cö re ckilläänkin.

 

 

» K ainuussa» (so. Pohjanmaalla) harjoittaman kaupan Viipurille ja myös Savolle tuottamasta vahingosta .

Ve näläiste n kauppatavoista kertoi Kustaa Fincke 1552 käytyään Pohjanmaal­

  1. Sen mukaan he kulkivat talosta taloon ja myyskentelivät tavaroitaan mahdolli­ simman kalliista. Hamppuleiviskästä meni kokonainen kiihtelys oravannahkoja ja kyynärästä sarkaa kaksi äyriä rahaa. Kesällä he ostivat talonpoikien hauet ja myivät ne kaupunkien porvareille .16 Rajantakaisten harjoittaman kaupan valta­ väylä kulkikin Käkisalmen Karjalasta Pielisen vesistöä pitkin Oulujärven vesis­ töön ja Pohjanmaan rannikolle, mutta sivuhaaroja ulottui Savoonkin.

Olavinlinnassa kävi rauhan aikana säännöllisesti vuosittain useita venäläisiä

kauppamiehiä. He olivat ilmeisesti rajantakaisia karjalaisia, mutta kauppatavarat tulivat kauempaakin Venäjältä. Tavallisesti he myivät vuotia, palttinaa, sarkaa, penkkityynyjä, erilaisia kankaita, humalaa ja suolaa. Vastineeksi he saivat enim­ mäksen jäniksen-, ketun- ja lampaannahko ja.17 Aikakauden lopulla venäläisten tavaravalikoima monipuolistui. Heiltä ostettiin mm . rukkasia, hiuskankaisia sih­ tejä, kovasimia, myllynkiviä, rautapannuja, hamppua, saippuaa, talia ja sipulia. 18

Linnanväki ja sotaväki pitivät kauppaa venäläisten kanssa hyvänä oikeutenaan. Talonpoikien rajakauppaan suhtauduttiin sitä vastoin kielte isesti . Vuosina 1551-1552 Lauri Kosonen ja Paavo Silvennoinen Säämingistä sekä Lauri Im­ monen Rantasalmelta saivat kovan sakon siitä, että he vastoin kuninkaallista kieltoa olivat olleet kauppasuhteissa venäläisten kanssa. Kustaa Vaasan Venäjän sodan aikana venäläisten liikkumista maakunnassa alettiin katsella vakoilun kan-

 

414                                                                           Käsityö, teollisuus ja kauppa

 

nalta. Kohta paikallisen välirauhan solmimisen jälkeen venäläiset rajakauppiaat saivat solmituksi uudelleen kauppayhteytensä sotaväen ja linnaväen kanssa, mut­ ta rajaa pitemmälle heitä ei pääste tty.19 T ämä teki heidät entistä riippuvaisemmik­ si talonpoikaisista kauppakumppaneistaan.

Eerik XIV:n hallituskauden alussa sääminkiläiset Antti Heinonen ja Matti Savolainen saivat sakot siitä, että he olivat saattaneet venäläisiä maan halki linnanpäällikön tietämättä. Samaan aikaan Keski-Savon vouti Olavi Rennare joutui syytösten kohteeksi myös suhteestaan venäläisiin. Hänen väitettiin kuulu­ van venäläisten kauppiaiden suosijoihin, mikä tietenkin oli paha rike virkamie­ heltä. Valituksen mukaan hän salli venäläisten vapaasti liikkua voutikunnassaan ja oli itsekin heidän kanssaan liikesuhteissa linnanmies Eerik Hinkanpojan (myö­ hemmän Pien-Savon voudin) välityksellä. Muutamaa vuotta myöhemmin kuo­ piolaiset Heikki Vepsäläinen ja Maunu Multanen saivat sakkoa maakaupasta venäläisten kanssa.20

Pitkän vihan aikana venäläisten kauppa oli lähes keskeytyksissä. Raja-asukkaat tosin asioivat vielä keskenään, vaihtoivat hevosia ja lehmiä, jopa myivät viljaa vihollismaahan. Käkisalmen valtauksen jälkeen kauppa ei elpynyt, sillä ilman venäläistä hankinta-aluettaan kauppiaat eivät pystyneet tarjoamaan savolaisille paljonkaan ostettavaa. Välirauhan aikana venäläisiltä kauppiailta vaadittiin passi. Rauhan tultua venäläiset alkoivat taas liikkua Savossa ja kulkivat tätä tietä Poh­ janmaalle saakka. Eräältä mennen tullen Tavinsalmella yöpyneeltä venäläiskaup­ piaalta oli Henrik Kauranen anastanut kaksi kattilaa, mutta hänet vapautettiin syytteestä, kun hän saattoi osoittaa, ettei venäläinen ollut maksanut menomatkal­ la ottamaansa hevosta. 21

Keitä sitten olivat nuo luvattomat maakaupan harjoittajat, joita Savossakin moitiskeltiin? Juhana III:n mukaan jopa aateliset kiertelivät ostelemassa turkik­ sia.22 Epäilemättä maakauppaa harjoittivat monet vouti- ja kirjuriluokkaan kuu­ luvat, sillä tämä oli yleinen syytös muuallakin. Talonpoikaisia maakauppiaita on varmaan niiden joukossa, joita syytettiin luvattomasta asioimisesta eri kaupun­ geissa tai Pohjanmaalla. Eräitä talonpoikia sakotettiin nimenomaan maakaupasta, ensiksi 1549 Lauri Moilasta Vesulahdelta, sitten tavinsalmelaista Sihvo Haatasta, jonka kerrotaan ostelleen haukea ja turkiksia rahalla ja viljalla, ja vähän myö­ hemmin Lauri SormustaJuvalta (Suonenjoelta). Maaningan Tuoviset näyttävät jo varhain olleen maakauppiaita kolmessakin polvessa, sillä ensin sakotettiin Olli Tuovista turkisten ja hauen viennistä Pohjanmaalle, muutamaa vuotta myöhem­ min Juntti Ollinpoika Tuovinen sai maakaupasta raskaat sakot ja menetti kaikki kauppatavaransa, ja vihdoin Venäjän sodan jo puhjettua OlliJuntinpoika Tuovi­ nen joutui kiinni rajakaupasta ja menetti sakkosumman lisäksi 100 kyynärää sarkaa ja 50 kyynärää palttinaa, jotka hänen oli tarkoitus myydä edelleen sota-

 

Kauppa                                                                                                                                                       415

miehille. 23 Säämingissä saatiin kiinni törkeää petosta harjoittanut maakauppias, joka oli sekoittanut suolaan hiekkaa.24 Maakunnan ulkopuolisista Savossa liikku­ neista maakauppiaista tunnetaan nimeltä yksi, eikä hän  ollut  kaukaakaan.  Hän oli rautalampilainen Niilo Kolari, joka oli vuosi vuoden perään vienyt 400- 500 kyynärää sarkaa Savonlinnan läänistä Hämeen lääniin. Sarka oli varmaan läpikul­ kutavaraa, sillä sehän oli juuri niitä tuotteita, joita ostettiin venäläisiltä. 25

Savoon ei muodostunut niin selvästi tavallisista talonpojista erottuvaa maa­ kauppiasluokkaa, jollainen oli rannikkomaakunnassa Pohjanmaalla. Harva savo­ lainen taisi kaupalla rikastua. Enimmäkseen he ainakin itse tunsivat olevansa nyljettynä osapuolena.

Sisällysluettelo

Back To Top